Winamp lienee maailman suosituin digaalisen musiikin soitin, ainakin Windows-puolella. Olen käyttänyt sitä noin vuodesta 1998 saakka, jolloin PC:ssäni ei ollut tarpeeksi tehoa soittaa musiikkia ja pyörittää toista ohjelmaa yhtä aikaa. Viimeisen vuoden aikana vähitellen on alkanut välillemme kuitenkin syntymään ryppyjä rakkauteen.

Suurin murheeni Winampin kanssa on ollut se, että mielestäni sen kehitys on 2.x -versiosta lähtien mennyt väärään suuntaan. Kaiken maailman selaimia, videotoistimia ja mainoshärpäkkeitä on tullut koko ajan lisää, kun taas varsinaisen soittimen ominaisuuksia ei ole juurikaan hiottu. Käyttämässäni Modern-ulkoasussa kappalenimen näytössä skandit eivät näy oikein. Jos ne haluaa näkyviin, täytyy joko käyttää iänikuista Classic-teemaa tai vaihtaa Bento-ulkoasuun. Mikäli Benton kanssa haluaa kunnollisen soittolistanäkymän, joituu kytkemään päälle myös valtavan kokoisen Media Libraryn. Ja Media Libraryä minä eniten vihaan Winampissa.

Media Library on käytännössä ainoa mahdollisuus hallita isompaa levykokoelmaa Winampissa. Minä en koskaan sen käyttämiseen tottunut. Vanhan liiton miehenä haluan, että levyni ovat bändin nimen tai esittäjän nimen mukaan aakkosjärjestyksessä (The-artikkeli alussa sivuutetaan), vanhimmasta albumista uusimpaan. Jostain syystä tämä ei vain minulta onnistunut Winampin Media Libraryn kanssa. Aina, kun käynnistin sen, se tarjosi lajitteluksi kappalekohtaista listaa, joka oli järjestetty varmaankin avaruuden taustasäteilyn satunnaisluvuksi muuttavalla algoritmilla. Hyvin pian kyllästyin kädenvääntöön ja suuntasin katseeni Winampien lisäosien suuntaan.

Winampin lisäosia on kiljoona, mutta niistä oikeasti hyödylliset on laskettavissa kymmenissä. Kun näistä vielä vähennetään pois ne, joita ei ole päivitetty viimeisimpään neljään vuoteen, riittää jo sokealla halonhakkaajallakin sormet laskutoimituksessa. Yksi hyödyllisimmistä lisäosista on Album Art, joka kylläkin solahtaa ”päivitetty viimeksi vuonna 2006” -kategoriaan. Album Art näyttää käyttäjän levykokoelman hyödyntäen levyjen kansitaidetta. Järkevästi se osaa käyttäjän niin halutessa niputtaa monilevyiset albumit yhden soittolistan alle ja muuta pientä näppärää. Mikä parasta, Album Artin sai näyttämään levylistan täsmälleen niin kuin minä olen sitä tottunut selaamaan.

Huono uutinen Album Artin suhteen kuitenkin on, että se on hienovaraisesti sanottuna buginen paskaläjä. Joka kerta, kun lisäsi levyn kirjastoon, sai jännittää, päättyykö pariminuuttinen indeksointioperaatio Winampin totaaliseen kaatumiseen ja uuteen yritykseen uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Jokaisella pinnalla on syttymispisteensä, ja jossain vaiheessa (noin sadannen kaatumiskerran jälkeen) minulla sitten roihahti. Jos vaihtoehtoja Winampin Album Artille ja sisäänrakennetulle Media Playerille ei ollut, täytyi olla vaihtoehtoja itse Winampille.

Hyvin pikaisesti Googlauksen jälkeen löytyi Foobar2000, ilmainen lähdekoodin minimalistinen soitin. Aluksi kaikki näytti hyvältä, heti vakionäkymässä oli puumuotoinen mediakirjasto, joka minulle on paljon selvempi kuin Winampin (ja ilmeisesti iTunesin, jota kokeilin pari vuotta sitten ja joka ensi käynnistyksellä kirjoitti kaikki MP3-tagini uusiksi) lanseeraama hierarkkinen (genre, artisti, levy, kappale) hakupalkki. Lisäosiakin löytyi, eli ilmeisesti soitin on hyvin muokattavissa, ajattelin.

Sitten lisäosien asentamisohjeisiin tutustuessani alkoi ahdistaa. Foobar2000:ssa on mahdollisesti surkein koskaan kohtaamani plugin-systeemi. Kaikki pluginit asennetaan manuaalisesti samaan hakemistoon(!) ja käyttäjän vastuulle jää ihmetellä, onko nyt kaikki tarvittavat kilkkeet asennettu ja/tai päivitetty ja toimivatko ne kiltisti yhteen. Kokeilin onneani asentamalla ColumnsUI-nahkamoottorin ja pienessä thumbnailissa hyvältä näyttäneen nahan. Käynnistin soittimen uudelleen, ja huomasin, että kaikki valikot ovat kadonneet ja näkymä on muutenkin aivan jotain muuta kuin mainostettiin. Pienen funtsimisen jälkeen sain palautettua perusulkoasun, johon jälleen hetkeksi tyydyin. Mutta koska olen insinöörihenkinen, kaikki pitää hajottaa ja tutkia, miten siitä saisi paremman. Niinpä asensin ColumnsUI:n uudelleen, tällä kertaa vakionahalla, ja muokkasin sarakkeet itse mieluisaksi: tuonne mediakirjasto, tuohon soittolista, tuohon koloon lyrics.fm:n esittäjätiedot ja tuonne lyriikat pyörimään. Sarakkeiden järjestelemiseen meni puoli päivää ja ääni kiroilemisesta. Näkemykseni Foobarin käyttäjäystävällisyydestä vahvistuivat.

Ulkoasu oli kuitenkin nyt jotakuinkin kunnossa, ja kiittelin yläkertaa, ettei samaa operaatiota tarvitsisi enää tämän jälkeen tehdä. Seuraavalla käynnistyskerralla kuitenkin huomasin, että Foobar alkoi hukkailla levyjeni kansitaidetta. Siinä missä aiemmin oli ollut levyn kansikuva muistuttamassa, mikä levy soi, oli nyt ankean geneerinen mustaharmaa laatikko. Hämmennystä lisäsi ennestään, kun noin joka kolmannella käynnistyskerralla kansitaiteet ilmestyivät näkyviin, vain kadotakseen taas seuraavan käynnistyksen yhteydessä. MP3-tagien muokkaukseen käyttämäni MP3Tag-ohjelma näytti vieläpä kaiken olevan kunnossa. Parin päivän säädön jälkeen päätin, että Foobar2000 oli mahdollisuutensa saanut. Softan uninstallointi oli miellyttävin osuus koko sen käytössä.

Foobarista luopumisen jälkeen käännyin vanhan tuttavuuteni Songbirdin puoleen. Ja hylkäsin sen noin 15 minuutin käytön jälkeen samoista syistä kuin olin sen hylännyt kaksi kertaa aiemminkin: Songbird on raskas ja ärsyttävä niin kovin monella tavalla. Sitä paitsi se mediakirjasto ei siinäkään taipunut haluamaani muotoon.

Viimein kolmannella yrityksellä tärppäsi. Google tarjosi MusicBee-nimistä ohjelmaa, joka on ilmainen ja kuvauksen mukaan sisälsi myös hyödylliset levyjen rippaus- sekä iPodin synkronointitoiminnot. MusicBee oli minulle täysin tuntematon, ja odottelin, että ohjelma on iTunesin, Songbirdin tai MediaMonkeyn (edellinen iPod-synkkaussoftani) kaltainen elefanttitautinen kauhistus. Onneksi ennakkoluulot eivät ihan aina realisoidu. MusicBee käynnistyi parissa sekunnissa, kyseli minulta ennen kuin alkoi lisäilemään omia aikojaan tiedostoja musiikkikirjastoon ja mikä hienointa, tarjosi käyttäjälle mahdollisuuden tehdä itse järjestysfiltterit levyjen esittämistä varten. Kaiken lisäksi hakemistopuutyyppinen Libaray Explorer aukeaa nätisti vasempaan sisältöpalkkiin ja lyriikoiden nouto ja tiedostoon upottaminen löytyvät vakio-ominaisuutena. Ei siis sähläämistä lisäosien kanssa: kaikki minun tarvitsemani oli suoraan ohjelmaan sisäänrakennettuna.

Pientä hämmennystä ensin aiheutti se, miten CD:n rippaustoiminto ei osannut noutaa levyn tietoja oikein netistä. Ongelma ratkesi onneksi helposti, kun tajusin käydä noutamassa ohjelman foorumilta pikapaikkauksen, joka korjasi levytietokantapalveluun tehtyjen muutosten aiheuttaman yhteensopivuusongelman. Foorumeja selaillessani selvisi samalla, että MusicBeen takana on yksi innokas harrastaja, Steven Mayall, joka ilmeisesti ammentaa kaiken vapaa-aikansa projektille. Käyttäjien raportoimat bugikorjaukset ja muutosehdotukset näyttävät toteutuvan parhaimmillaan muutaman tunnin viiveellä. Ihailtavaa sitoutumista, ja tämä viimeistään sinetöi uuden musiikkisoittimeni valinnan.

Kolmisen viikkoa olen nyt kuunnellut kaiken musiikkini MusicBeen kautta, eikä ohjelma ole kaatunut kertaakaan. Mikään ominaisuus ei ole vielä alkanut ärsyttää, ja kaikki asiat, mistä pidin Winampissa (mm. globaalit pikanäppäimet) ovat vakio-ominaisuuksina mukana. iPodin synkkaus toimii (joskin kansitaiteet ovat iPodissa hukassa, johtuen ilmeisesti siitä että osa sisällöstä on synkattu MediaMonkeyllä ja nyt uudemmat SongBeellä). Dynaaminen äänenvoimakkuuden laskeminen tageihin on ominaisuus, joka on aiemmin täytynyt tehdä ulkoisella ohjelmalla, tämäkin ominaisuus onnistuu lennosta MusicBeessä.

Mikä sitten tämä vuodatuksen motiivi oikein on? Ehkä kuvittelen, että tämän ansiosta minun kaltaiseni Winampin kylkeen kivettyneet fossiilit vähän venyttelisivät ja rohkeasti kokeilisivat muitakin vaihtoehtoja. Vaikka Winamp oli tarjonnan ykkönen vuonna 1998, se ei tarkoita että sitä automaattisesti kannattaisi pitää parhaana vielä vuonna 2011.