Tulin viime lauantaina kotiin kanavaristeilyltä Lappeenranta – Viipuri – Lappeenranta. Äärimmäisen kivaa oli, ja matkailu avartaa.

Suunnilleen saman porukan kanssa olimme viime keväänä Tallinnassa, jossa myös vauhtia riitti. Kun pari kuukautta sitten matkan suunnittelu alkoi ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan, ei kauaa tarvinnut miettiä. Saimaan kanavan risteily alkoi kiehtoa heti. Kenties osaltaan kiinnostusta lisäsi mahdollisuus nähdä edes palanen vanhaa Karjalaa, josta myös minun sukuni on alun alkaen peräisin.

Lappeenrannasta täytyy sanoa, että on eräs kauneimmista kaupungeista, jossa olen käynyt. Enimmäkseen tuli tosin liikuttua siinä matkustajasataman tienoilla, mutta vilkas tori sekä kaunis näköala Saimaalle linnoituksen valleilta tekivät vaikutuksen. Vetyäkin tuli kokeiltua, ja hyvää oli. Ravintolalaivassa oli ilo istuskella lämpimässä elokuun illassa.

Varhain perjantaiaamulla lähdimme risteilylle. Menomatkalla laivassa oli mukavasti tilaa ja kanavaa pitkin lipuminen oli perin idyllistä. Suuria sulkuja ihmeteltiin ja ruokailtiin ja vähän juotiinkin. Viipurin lahdelle saavuttiin viiden tunnin risteilyn jälkeen, joten ihan mikään pikapyrähdys ei ole kyseessä.

Viipurissa maissaoloaikaa oli reilut kaksi tuntia, joten paljon jäi näkemättä. Itse kävin vanhassa kaupungissa, kauppahallissa sekä kävelin linnasillan yli katsomassa vastarannalla. Vaikka yritin olla avoimin mielin, kaupungin ränsistyneisyys alkoi masentaa. Varsinkin vanhassa kaupungissa on valtavasti upeita taloja, jotka ovat täysin rappiolla; porttigongiin kurkistaminen paljasti kivikasoja ja lahonneita portaita. Linnan tornia sentään oltiin parhaillaan korjaamassa.

Paluumatkalla laiva oli tupaten täynnä, kun satakunta venäläistä vuorostaan lähti matkalle Lappeenrannan suuntaan. Ulkona oli vähän vajaa 30 astetta ja laivan sisätiloissa vain hieman saunaa viileämpää, joten ei ihme, että kansille tuli tungosta. Sopu kuitenkin antoi sijaa, ja illan alkaessa viilentyä tunnelma kohosi osin nautittujen juomien ja osin ryhmäämme laulattaneen laivan trubaduurin ansiosta. Illan kohokohtia olikin, kun vanhassa kunnon YYA-hengessä lauloimme venäläisen naishenkilön johdolla ”Miljoona ruusua”, kukin omalla äidinkielellään. Jotenkin liikuttavaa oli jälleen huomata suomalaisen ja venäläisen kansanluonteen samankaltaisuus siinä, että illan suosituimmat sävelmät olivat vanhat slaavilaiset iskelmät.

Hotelliyön jälkeen lähdimme lauantaina puolilta päivin kotia kohti. Teimme paluumatkalla pikavisiitin Ylämaan spektroliittikylään sekä koukkasimme Kotkan merikeskus Vellamon kautta, jossa meille oli varattu opastettu kierros. Suurimman vaikutuksen teki merimuseon arkkitehtuuri. Ei ole ollut mikään halpa pytinki, ja ymmärrän hyvin, miksi rakennuksesta on kiistelty siellä Kotkan suunnalla.

Lauantai-iltana olikin sitten kaikki voimat käytetty ja kiitollisena voi jälleen todeta, että loistoreissu, mutta kiva kun loppui.