Jouduin osin olosuhteiden pakosta luopumaan hyvin toimineesta Nokia 5530-kännykästäni. Jo jonkin aikaa Android-puhelimen perään haikailleena valitsin sitten itsepetoksen tien ja hankin Soneralta 24 kuukauden osamaksusopimuksella HTC Desire S-mallin, kun en sellaista ikinä olisi kertamaksulla raaskinut ostaa.

Ensimmäinen iloinen yllätys tuli jo Sonera-kaupassa, kun myyjä kertoi, että puhelin ei ole SIM-lukittu. Vaikka mitään suuria liittymän vaihtopaineita ei olekaan, on silti mukava tietää, ettei kallis kapula lakkaa toimimasta jos aidan toiselle puolelle loikkaisikin. Noh, Soneran liittymä minulla on ollut vuodesta 2005, koska se on ainoa joka toimii edes siedettävästi näillä raukoilla rajoilla, joissa majaani pidän.

Desire on ensimmäinen todellinen älykännykkäni, enkä minä sellaista edes tiennyt tarvitsevani. Seuraava ylläri tuli, kun kokeilin nettiselailua: puhelin löysi 3G-yhteyden ihan omalla sisäänrakennetulla antennillaan. Tietokoneessa yhteyden muodostamiseksi vaaditaan harava-antenni räystään alla. Vain pari tuntia aiemmin, kun myyjä oli ehdottanut minulle datapaketin laajentamista, olin itsevarmasti sanonut, että ei tarvitse – nettiyhteyttä tulen käyttämään ainoastaan WLANin kautta. Enää en ole asiasta ollenkaan varma, etenkin kun nopeustesti näytti kännykän nettisuorituskyvyksi reilusti parempia lukemia kuin mokkulallani.

Samalla tämänpäiväisellä kauppareissullani kävin kyllä myös päivittämässä tuon DNA:n läpi toimivan mokkulayhteyteni nopeampaan, ja kannoin kaupasta kotiin uutukaisen, entistä kovempia latausnopeuksia mahdollistavan mokkulan. En ole uuden mokkulan suorituskykyä vielä päässyt kokeilemaan, koska huomasin tarvitsevani eri mallisen antenniliittimen sovitinkappaleen tähän mokkulaan. Mutta ensi viikolla nähdään, kumpi liikuttaa dataa paremmin, mokkula vai puhelin.

Mutta takaisin Desireen. Käyttökokemuksia ja arvioita on netti tulvillaan, joten itse en teknisiin hommiin mene. Hieno peli on ulkoisesti ja toiminnaltaan. Sen totean, että oppimiskynnys Symbianista Androidiin siirryttäessä on melkoinen. Aluksi olin täysin kuutamolla vehkeen kanssa. Opaskirjakin on HTC:llä ulkoistettu nettiin. Vähitellen toimintalogiikka alkoi aueta, vaikka osa valikoista näyttää kyllä edelleekin hurjan sekavilta. Googlausta vaati myös yritys siirtää dataa PC:ltä puhelimeen. Android Market sen sijaan on hieno juttu, ja houkuttelee lataamaan paljon turhaa tavaraa, mitä ei ikinä tule tarvitsemaan (Angry Birdsiä en ole vielä ladannut, mutta kai sitäkin pitää pari kertaa kokeilla).

Paljon pelottelujuttuja olen myös lukenut Desire S:n akunkestosta. Nokian kanssa olen tottunut latailemaan puhelinta suunnilleen kerran viikossa, joten nyt paranoidina kytkin ensimmäisenä pois kaiken tietoliikenteen sekä taustalla pyörivät prosessit. Joku saattaisi kysyä, mitä iloa on älykännykästä, jonka älyominaisuuksia uskalla käyttää. Minä vastaan siihen Kummeli-sketsillä. Saas muuten nähdä, palataanko älyluurien seuraavassa sukupolvessa akunkeston tarpeen vuoksi tähän klassiseen designiin:

EDIT 12.7: Vähän reilu kolme vuorokautta kännykän hankkimisesta ja ekalla latauksella vielä mennään. Itse asiassa virtamittari on vielä kivasti vihreän puolella melko intensiivisestä räpläämisestä huolimatta. Alan myös vähitellen ymmärtää, miksi Android-käyttis on tällä hetkellä kuuminta hottia. Hienointa on kenties se, miten moneen Android taipuu. Voin hyvin kuvitella, että kaikesta turhasta siivottu ’Droid-ulkoasu olisi optimaalinen vaikkapa ”mummokännykkään” – työpöydälle pari-kolme kuvaketta, joista voi suoraan soittaa lähiomaisille, lukea saapuneet tekstiviestit ja that’s it. Vielä eilen illalla olin sitä mieltä, ettei Androidia voi suositella vähänkään epäteknologiselle ihmiselle.