Maapallolla tuhoa aikaan saanut Loki on vangittuna Asgardissa, ja veljensä Thor sotii menestyksellisesti kapinallisissa maailmoissa. Näyttää, että Asgardissa saattaisi koittaa rauhan ajat, mutta mitä vielä. Mustien haltioiden kuningas Malekith aikoo ruokkia kaaosta vapauttamalla muinaisen aseen, Aetherin Odinin väen niskaan. Pienenä ongelmana on vain, että Malekith ei oikein tiedä, missä Aether sijaitsee tällä hetkellä. Sattumalta Lontoossa Jane Foster, Thorin vanha heila, tutkii kumppaneidensa kanssa painovoima-anomalioita, ja tulee vahingossa imaistuksi toiseen maailmaan jossa joutuu Aetherin kanssa kontaktiin. Thor rientää pelastamaan ja vie Janen Asgardiin. Pahaksi onneksi myös Malekith on kartalla tapahtumista, ja aloittaa hyökkäyksen Asgardia vastaan.

Jälleen olisi Thoria ja Lokia tarjolla, kronologisessa järjestyksessä katsellen siis kolmannessa elokuvassa peräkkäin. Ja mikäs siinä, vaikka Thor sankarina vähän blandi onkin ja Lokin juonittelut muuttuvat entistä mutkikkaammiksi, palaan mielelläni fantasiapainotteiseen Asgardiin. Harmi kyllä tällä kertaa meno tuntuu väkinäisemmältä kuin aiemmin ja huumorin kukankin on tainnut Malekithin halla taltuttaa.

Tällä kertaa McGuffinina toimii hämäräperäinen Aether, joka on jokin energiakenttä/joukkotuhoase/virus? Maapallolle avautuu gravitaatiokenttiä jotka ovat Aetherin muodostamia/Bifrostin tuhon aiheuttamia/plot deviceja? Tohtori Jane Foster katoaa juonen kannalta kovin käytännöllisesti yhteen niistä, ja imee itseensä Aetherin, jonka ainoa vaikutus on että Janea alkaa heikottaa/nukuttaa/harmittaa? OK, voi olla että en vain ollut tarkkaavainen, mutta koko Aetherin olemus ja sen merkitys jäi minulle hämäräksi. Joka tapauksessa kovin käytännöllisesti yksityiskohdat johtavat siihen, että Thorzan pääsee pelastamaan Janen ja viemään mukanaan Asgardille ”turvaan”. Mikä mahdollistaa juonen kannalta kovin käytännöllisen romanssin. Paitsi, että se romanssi jää kovin laimeaksi.

Parasta tässäkin Thorissa on Loki sekä Thorin ja Lokin välinen suhde. Tällä kertaa Asgardin valtaeliitti ei enää katsele suopeasti Odinin kakkospojan kepposteluja, vaan ikuinen vankeus lankeaa väärinymmärretyn kakkoslapsen kohtaloksi. Kunnes juoni laitetaan mahdollistamaan mikroskooppisen uskottava syy Lokin vapauttamiseen ja lyöttäytymiseen yhteen Thorin kanssa. Kaksikon yhteispelistä muodostuu aika yllätyksellinen vuoristorata, jossa katsojaa vedätetään aivan viimeiseen kohtaukseen saakka. Ja Tom Hiddlestonen virnistys on edelleen parasta/creepy as fuck.

Harmillisesti yksi ykkös-Thorin parhaista elementeistä, Thorin taistelutoverit jäävät aika vähälle huomiolle tässä leffassa. Jotain romanssintynkää kyllä viritetään Sifin ja Thorin välille, mutta kovin kylmäksi jätetään sekä Sif että katsojat. Yhtä lailla alityöllistetty on Sir Anthony Odinin roolissa, hädin tuskin muistan hänen läsnäoloaan lukuunottamatta edellä mainittua loppukohtausta. Sen sijaan Idris Elballe on aivan aiheesta annettu vähän isompaa roolia, mutta vaikka Heimdall epäilemättä kova jätkä onkin, niin kyllähän Juonen vuoksi laitetaan hänetkin tekemään vähän epä- ja yli-inhimillisiä asioita.

Marvel-leffoissa pääviholliset, jotka ovat ylimaskeerattuja tunnistamattomaksi, jäävät eniten yhdentekeviksi, niin myös nyt. Malekith tuntuukin enemmän X-Files-tyyliseltä viikon tusinahirviöltä kuin oikeasti Universumin kohtaloa uhkaavalta ylivoimaselta pahuudelta. Loppuräime ei tainnut olla kovin kiinnostava, koska tajusin torkahtaneeni pari kertaa sen aikana… Hei, tavallinen kahdeksasta-neljään-duunari alkaa olla jo ihan valmis Höyhensaarille kello 22 jälkeen, varsinkin vaaka-asennossa sängyssä elokuvaa katsellessaan! (Asioita, joista tiedät olevasi keski-ikäinen.)

Chris Hemsworth tekee sen mitä nyt Thorina yleensä tehdään, ollaan uljas, periaatteellinen ja näytetään muskeleita. Natalie Portman näyttää vähän siltä, että ei oikein tiedä, mitä hänen pitäisi elokuvassa oikein tehdä, vaikka rutiinilla roolinsa maaliin tuokin. Sivuosissa piilee tällä kertaa jos nyt ei ihan kultaa, niin sentään pyriittiä. Kat Denningsin komediallinen ajoitus on kohdallaan ja vetää taidolla klassisen höpsön tytön roolinsa. Stellan Skarsgård huvittaa Avengers-hyökkäyksen aikoihin osan muumeistaan hukanneena tiedemiehenä.

Pahiten ehkä tässä tökkii juoni, joka on ollut alusta alkaen vähän ohut ja vino, ja sitä on pitänyt suoristaa epäloogisilla kohtauksilla sekä paksuntaa merkityksettömillä action-kohtauksilla. Lisäksi vähissä ovat ensimmäiseen Thoriin karismaa tuoneet ”muukalainen vieraalla maalla” -elementit. Pakko sanoa, että kakkos-Thor tuntuu vähän välityöltä, varsinkin tässä järjestyksessä katsellessa, jossa se solahtaa kahden mestariteoksen väliin.

Thor: The Dark World: (2 / 5)

(Täytyy kyllä myöntää, että aika pirun hyvä traileri tässä leffassa on.)