Asgard on maailma, josta norjalaisen mytologian tarut ovat peräisin. Planeetan asukkaat ovat pitkäikäisiä ja legendaarisen voimakkaita, ja ammoisina aikoina Maassa soditut sodat jääjättiläisiä vastaan muistetaan vuonomaassa yhä. Nyt Asgardissa puhaltavat muutoksen tuulet, kun vanha kuningas Odin on valmis luovuttamaan vallan pojalleen Thorille. Kesken kruunajaisten jääjättiläiset yrittävät vaivihkaa varastaa itselleen takaisin asgardilaisten sotasaaliina takavarikoiman lippaan, mutta Thor ja kumppanit estävät yrityksen. Kiivastuneena tästä, Thor lähtee yhdessä veljensä Lokin sekä pienen soturijoukon kanssa kostamaan jääjäteille, rikkoen ikivanhan aselevon. Kuningas Odin ei ole tyytyväinen sooloiluun, vaan riistää Thorilta hänen supervoimansa ja karkottaa tämän universumin vihoviimeiseen paikkaan – Maapallolle.

Ukkosenjumalan nimikkoelokuva siirtää Marvel-universumin tapahtumat osittain Maapallon ulkopuolelle. Asgard lisää universumiin keskiaikaisteemaisen maailman, joka on kuin omiaan juonittelulle ja valtapelille. Thor-elokuva käyttääkin tilaisuuden, ja kanavoi Game of Thronesia laittaen veljen veljeä vastaan pelaamaan valtaistuinpeliä. Uusi leikkikenttä saa Thorin tuntumaan virkistävältä muihin tähänastisiin Marvel-elokuviin nähden. Eivätkä Maapallolle sijoittuvat kohtauksetkaan ihan perus-Marvelia ole, kun supervoimansa ja sotavasaransa kadottanut pitkätukka yrittää sopeutua uuteen ympäristöön ja tilanteeseen.

Vaikka Asgardin puolella mennäänkin vakavissa draaman käänteissä, ei Thor-elokuva ota itseään missään vaiheessa liian vakavasti. Tämä on tähän astisen kokemukseni mukaan ollut laadun tae Marvel-leffoissa. Juonessa on paljon käänteitä, pitkälti kovasti soppaa sekoittavan Lokin ansiosta, ja ansiokkaasti Lokin motivaatioita selitetään ihan inhimillisillä syillä. Leffan pahis ei ole pahis vain siksi, että pahis pitää olla. Maapallolle sijoittuvissa kohtauksissa huumoria tuottaa jumalolennon sopeuttamisyritykset yhteiskuntaan. No, loppujen lopuksi vähän liiankin nopeasti Thor maapallon meininkiin sopeutuu, eikä Marvel olisi Marvel ilman romanttista sivujuonta.

Jälleen voi sanoa, että näyttelijävalinnat ovat onnistuneet loistavasti. Chris Hemsworth Thorina on pumpannut tajuttomat määrät rautaa päästäkseen uskottaviin norskijumalan ruumiillisiin ulottuvuuksiin. Vaikka mitään legendaarista näyttelijäsuoritusta Hemsworthilta ei saada, minua kyllä huvitti miehen deadpan-komedia Thorin totutellessa Maan tapoihin. Tom Hiddleston on mahtava Lokina, hän onnistuu tekemään elokuvan pääpahalaisesta jos ei nyt ihan sympaattisen, niin ainakin ristiriitaisia tunteita herättävän. Kreikkalaisen tragedian lyyrankielet värähtelevät Hiddlestonin roolisuorituksessa. Mainitsematta ei voi olla myöskään Anthony Hopkinsia Odinina. Vaikea kuvitella häntä missään muussa Marvel-roolissa, mutta tällaisessa teatraalisessa roolissa veteraani on kyllä mahtava.

Naispääosaan on tällä kertaa saatu houkuteltua itse Natalie Portman, ja vaikka Jane Fosterin rooli nyt ei kamalasti haastetta tarjoa, Portman saattaa sittenkin olla tämän tähtisikermän karismaattisin näyttelijä (sori, sir Anthony). Kat Dennings Janen aisaparina vastaa komediallisesta annista, ja ajoitus on kyllä hänellä hyvin kohdallaan. Stellan Skarsgård on porukan mentori, joka ei pääse vielä tässä revittelemään samalla lailla kuin Thorin jatko-osassa. Idris Elba tekee pienen mutta raudanlujan roolin Heimdallina, Asgardin galaktisten kulkuteiden vartijana. Ilahduttavasti Heimdallilla on kakkos-Thorissa enemmänkin tekemistä. Vielä pitää mainita Thorin neljän soturin ryhmä, joista varsinkin Rooman vanha kunnon Titus Pullo, Ray Stevenson erottuu edukseen. Ja onhan siellä vielä Rene Russokin… Thorin näyttelijäkatras ei kyllä kalpene minkään elokuvan rinnalla.

Jos sitten tarkastellaan Thoria supersankarina, niin eihän tuo Asgardin Ukko nyt mitenkään kovin mielenkiintoinen ole. Supervoimansa puolijumala saa Mjollnir-vasarasta, jonka voimat siivittävät Thorin tarvittaessa lentoon tai aiheuttamaan pienimuotoisen maanjäristyksen. Ilman supervoimiakin tuntuu tosin, että Thor pätkii pinoon komppaniallisen armeijan erikoisjoukkoja nyrkkihippasilla, mutta kaipa tuo on otettava niin, että asgardilaiset ovat perusfysiikaltaankin vähän tujumpaa tavaraa kuin Maapallon betamiehet.

Mutta elokuvana Thor toimii, ja nautin kyllä ihan vilpittömästi sen katselusta. Kova näyttelijäkaarti, kohtuullisen hyvin kirjoitettu tarina sekä sopiva annos huumoria tienaavat vasaranheiluttajan nimielokuvalle peräti 4 tähteä.

Thor: (4 / 5)