Pieleen menneen kokeen tuloksena Bruce Bannerille kehittyy pelottava sivupersoona, jonka olemus on enemmänkin fyysistä kuin psyykkistä sorttia. Raivostuessaan Banner muuttuu supervoimakkaaksi vihreäksi jättiläiseksi, Hulkiksi, joka mielettömänä levittää täyttä tuhoa ympärilleen. Ei ihme, että hirviön perässä on myös Yhdysvaltain armeija, joka halajaa tehdä kokonaisen Hulk-armeijan. Banner puolestaan etsii epätoivoisesti keinoa päästä eroon kakkospersoonastaan.

Hulk lienee tuttu tapaus myös monelle minunlaiselleni Marvel-ummikolle, ja onhan tuosta tehty parikin aiempaa elokuvaa. 70-luvulla toteutettu on minulle vieras, mutta vuoden 2003 version olen tainnut joskus katsoakin. Tämä nyt arvostelun alla oleva tapaus ei tosin Ang Leen näkemystä paljoa enempää ilonkiljaisuja aiheuta.

The Incredible Hulk käy läpi nimihenkilönsä syntytarinan tiivistettynä flashbackina alkutekstien taustalla, ja ihan hyvä niin; kuten edellä totesin, jos minä tunnen Hulkin tarinan niin todennäköisesti noin 95% muista elokuvaan tarttuvista tuntevat sen myös (ja minua paremmin). Sen sijaan keskitytään Bruce Banneriin ja hänen yritykseensä pitää Hulk aisoissa ja samalla piilotella häntä jahtaavilta armeijan joukoilta. Kuten arvattavissa on, ei kestä kauaakaan ennen kuin pakkomielteisen kenraali ”Thunderbolt” Rossin miehet pääsevät vihille Bannerin olinpaikasta, ja sen jälkeen Rio de Janeiron faveloissa alkaa jytistä.

Kun puhutaan Hulkista, elokuva seisoo tai kaatuu sen perusteella, kuinka uskottava raivo-Shrekin tietokoneilla muotoiltu olemus on. TIH on vuodelta 2008, ja tietyllä tavalla efektien ikä vähän näkyy. Hulk kaipaisi ehkä paria lisäpolygonia naamatauluunsa, jotta ei ihan niin muoviselta näyttäisi. Mielestäni Hulkin piirteet eivät myöskään juurikaan muistuta Banneria näyttelevän Edward Nortonin piirteitä (myöhemmissä leffoissa, joissa Hulk smashaa, yhdennäköisyys näyttelijään on parempi). Muuten action on taattua Marvel-rytinää, jossa ajoneuvot lentelevät (tai putoavat) ja lopputaistelussa laitetaan useamman korttelin verran New York Cityä palasiksi bullmentuloiden ottaessa yhteen.

Bruce Bannerin roolissa debytoi Edward Norton, joka minun kirjoissani tekee aina hyvän roolityön. Hulkissa Nortonille ei juuri mitään ihmeellistä materiaalia tarjoilla, ja tämä onkin miehen ainoa esiintyminen Marvel-leffoissa. Nortonin ja Marvel-korporaation sukset menivät elokuvaa filmatessa ristiin, näyttelijän sanojen mukaan käsikirjoituksen surkeuden takia, studion näkökulmasta taas Norton oli kuvauksissa ns. vaikea tapaus. Varmaankin molemmat pitävät paikkansa, mutta ulkopuolisena voin todistaa ainakin käsikirjoituksen huonouden puolesta.

Tarina on siis perus-Marvelia. On tyyppi, jolla on supervoimat; on vastustaja, joka hautoo pahaa; on nainen, joka rakastaa supersankaria; on kilpailija, joka tahtoo kukistaa päähenkilön muuttumalla supersankariksi. Kohtauksesta toiseen siirrytään virkamiesmäisessä järjestyksessä, tyhjät välit täytetään turhalla romanssilla ja toiminnanrytkeellä. Hahmokehitystäkään ei ole havaittavissa, ja orastava kolmiodraama päähenkilön, rakkauskohteen ja tämän nykyisen miehen välillä kuitataan siten, että nykyinen mies vain sivuutetaan ensimmäisen kohtauksen jälkeen tarinasta.

Näyttelijävalinnat ovat aiemmissa Marvel-leffoissa osuneet varsin hyvin maaliinsa, mutta TIH ei mitään ihmeellistä tarjoa tälläkään osa-alueella. Ed Norton on siis ihan jees sisäisiä kamppailuja käyvänä Bruce Bannerina, mutta vähän rutiinivedolta rooli hänenkin osaltaan haiskahtaa. Liv Tyler valloittaa herkkydellään Betty Rossin roolissa, mutta Bettyn rooli tarinassa on vain tuskailla Brucen/Hulkin perään sekä roikkua mukana, sekä anella armoa kenraali-isältään Hulkin säästämiseksi. Itse kenraalina kulmiaan kurtistelee William Hurt, mutta hänellä on käsikirjoituksessa vieläkin vähemmän tehtävää kuin tyttärellään. Käsittämättömin valinta on Tim Roth Yhdistynein Kuningaskuntain armeijan eliittisotilaana, joka välttämättä haluaa doupata itsensä Hulk-klooniksi, metamorfoosiseerumia kun sattuu yhtäkkiä löytymään jostain nurkasta (mikä tarkoittaa, että Hulkin jahtaaminen on loppujen lopuksi ihan turhaa). Ikävä kyllä Rothilla on uskottavuuden kannalta rooliaan varten ikää parikymmentä vuotta liikaa, ja miehen normaali karismakin on pahasti kateissa.

Plussaa voisi antaa vaikkapa lavasteryhmälle, eloisa ja värikäs favela on kiehtova lavaste elokuvan ensimmäisessä näytöksessä. Ja kuten sanottu, efektit ovat ihan OK, vaikka epäilenkin että lopputaistelu on tarkoituksella kuvattu aika tummissa olosuhteissa jotta jotkut asiat peittyisivät.

Kokonaisuudessaan The Incredible Hulk ei oikein loista millään osa-alueella, ja kehnon käsikirjoituksen sekä laimeiden roolitöiden takia se linkuttaa maaliin tähän asti katsomistani elokuvista toiseksi viimeisenä. Tämä Hulk ei oikein iske.

Elokuvannimi: (1,5 / 5)