Marvel Masokismimaraton, osa 15: Captain America: Civil War

Marvel Masokismimaraton, osa 15: Captain America: Civil War

Vuosi Sokovian tapahtumien jälkeen osa Kostajista on Nigeriassa, tehtävänään estää biologisen aseen varkautta. Pienieleiseksi tarkoitettu tehtävä eskaloituu kuitenkin puolin toisin nopeasti ylenmääräisen voiman käytöksi. Kapteeni Amerikka on heittää henkensä, mutta Wanda Maximoff pelastaa hänet viime hetkellä – tappaen samalla vahingossa puolisen sataa viatonta wakandalaista avustustyöntekijää. YK alkaa saada mittansa täyteen Avengersien vapaasta mandaatista, ja vaatii heitä allekirjoittamaan sopimuksen, joka sijoitta heidät YK:n hallinnan alle. Ryhmä jakautuu puoliksi, Tony Stark kannattaa valvontaa mutta Steve Rogers ei halua tulla suitsituksi. Ryhmä jakautuu mielipiteineen kahtia, ja kun Kapu lähtee yhdessä Bucky Barnesin kanssa jäljittämään muita samaan aikaan konstruktoituja Talvisotilaita, ajautuvat Avengersit keskinäiseen taisteluun.

Tämä elokuva-arvostelu on osa Marvel Masokismimaratonia, katso johdanto tästä

Johan tapahtuu! Civil War voisi aivan hyvin olla suoraan Avengers-brändätty leffa, sen verran lukuisa määrä Kostajia, sekä vanhoja tuttuja että uusia naamoja, leffassa vilisee. Toimintakohtausten ja uusien kasvojen suhteen meininki alkaa olla kuin jossain Fast And the Furious -leffassa, joissa autoista löytyy aina yksi isompi vaihde ja taas kiihdytetään. Tavaraa yhteen elokuvaan on mahdutettu jo siinä määrin, että tapahtumien paljous on vaarassa muodostua negatiiviseksi asiaksi. Rimaa hipoen mennään, mutta en voi kieltää ettenkö olisin tästäkin nauttinut.

Tykkäsin kovasti edellisestä Captain America -leffasta, Winter Soldierista, ja Civil War jatkaa aika suoraan sen tyylillä. Pikkuhiljaa huomaan, että Kapu-leffat alkavat muodostua suosikeiksini. Vaikka yhtään tämänastista Marvel-leffaa ei voikaan haukkua kinematografisen näyttävyyden puutteesta, Captain Americoissa on vielä jotain extra-oomphia. Osittain se johtunee siitä, että Kapteenin taistelut käydään lähikontaktissa, jolloin käsivarakameralla päästään lähelle toimintaa, ja sen takia iskut tuntuvat vielä fyysisemmiltä. Siinä missä Iron Man pudottelee vihollisia kliinisesti lämpöohjautuvilla ohjuksilla, Kapteeni tarjoilee lämmintä lähikontaktia luuvitosen (ja taikakilpensä) avulla. Tälläkin kertaa tarjolla on monta muistettavaa turpiinmättöjaksoa, mutta parhaiten jäi mieleen Kapun ja Buckyn parkour-matsi Bukarestin poliisivoimia vastaan. Tuossa pätkässä stunttimiehistön mieletön taistelukoreografia ja fotorealistiset tietokone-efektit toimivat saumattomasti yhteen.

Civil War on merkittävä myös siksi, miten vahvasti se esittelee uusia kasvoja Avengers-kaaderiin. Edelleen hieman OP:ltä tuntuva Vision saa inhimillisiä piirteitä, vaikka romanssiviritys Wandan kanssa tuntuukin vähän pakotetulta. Juonen ja kahtia jakautumisen takia sekin on tosin perusteltu. Lyttäämästäni Ant-Manista tuttu Ant-Man värvätään mukaan, ja näin jälkikäteen myös turhaksi haukkumani taistelukohtaus Sam Wilsonin ja Scott Langin välillä alkaa käydä järkeen. Tony Stark puolestaan käy v-ttuilemassa tietylle teinille ja värvää siten itse Spider-Manin omalle puolelleen. Mutta kummalla puolella onkaan wakandalainen prinssi T’Challa, joka tykkää vetää niskaansa nahka-onesien ja cosplayata kissapetoa? Hämiksen nopea juoneen ilmestyminen on vähän disorientoiva, mutta reiluna oletuksena voidaan toki pitää, että Hämähäkki-Mies on kaikille edes jossain määrin tuttu hahmo. Tuleehan onneksi tuossa nurkan takana vastaan myös Spider-Manin oma leffa.

Ikävä kyllä vähän väkinäiseltä tuntuu koko elokuvan juju, Avengersien jakautuminen kahtia. Ehdottomasti plussaa siitä, että se tuo hahmojen kehitykseen ihan uusia ulottuvuuksia, ja siitä, että kahden koulukunnan jakoa ei resetoida jakson lopuksi ja todeta, että kaikki hyvin. Se, mikä tuntuu vähän juoneen kirjoitetulta juonen vuoksi, on ryhmäjako. Kapteenin sijoittuminen non-konformistien johtajaksi on tietysti tarpeellista Buckyn takia, mutta Tony Stark, joka ei ole aiemmin juuri säännöistä piitannut, johtaa joukkoa, jonka mielestä Kostajien toimia pitäisi suitsia? Ryhmämuodostukset hakevat vähän liiankin innokkaasti konflikteja: Clint vastaan Natasha, Wanda vastaan Vision, armeijan lentoäijä vastaan toinen armeijan lentoäijä, uusi teinipyjamapoika vastaan uusi renttumuurahaismies. Thor on jätetty bileistä ilmeisesti koska hänelle ei kaveria riittänyt, kun Hulkkikaan ei ole maisemissa. Ymmärrän draamallisen tarkoituksen, mutta jotenkin nuo jaot vähän huvittivat minua ilmiselvyydellään.

Entäs sitten se toinen tärkeä juoni? Talvisotilaiden perässä juoksu jää vähän taka-alalle kaiken muun toiminnan keskellä, ja loppujen lopuksi mitään superhurjaa ei juonessa tapahdu. Talvisotilas-kaaren pahis on vähän pliisu, eikä hänen motivaationsa ihan kokonaan avautunut minulle. Starkin angsti lopussa oli edelleen vähän juoni hahmojen edellä menemistä. Lisäksi jäi vähän ihmetyttämään avauskohtauksessa annetun Tšehovin aseen käyttämättä jättäminen, oliko Starkin kehittämän interaktiivisen muistisimulaation (tai whatever, en muista miksi sitä elokuvassa kutsuttiin) ainoa tarkoitus olla ekspositiona loppukohtausta varten ja käytännössä esitellä Tonyn äiti kameralle? Toivottavasti aiheeseen palataan vielä tulevissa elokuvissa.

Captain America: Civil War yrittää ehkä liikaakin olla kaikkea mahdollista, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa tuntuu, Marvelin Kinemaattinen Maailmankaikkeuden hahmovetoisen tarinan luonne hukkuu pakotetun käsikirjoituksen taustasäteilyyn. Kuitenkin Civil War on merkitykseltään niin tärkeä ja lähtö- ja lopetuskohdaltaan niin mielenkiintoinen elokuva, että ei sitä voi kovin epäonnistuneena pitää. Valehtelisin, jos en sanoisi nauttineeni siitä neljän tähden verran.

Captain America: Civil War: 4 out of 5 stars (4 / 5)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *