Avengers on tehtävällä tuhoamassa Hydran tutkimuslaitosta Itäisessä Euroopassa, Sokoviassa, jossa säilytetään Lokin sauvaa. Hydra heittää heitä vastaan omien ihmiskokeidensa tulokset, kaksoset Pietro ja Wanda Maximoffin. Sankarit kuitenkin palaavat tukikohtaansa voitollisina ja löytävät Lokin sauvan sisästä keinoälyn. Tony Stark ja Bruce Banner alkavat muilta salaa tutkimaan mahdollisuutta keinoälyn käyttöön taistelussa maailmankaikkeuden muita asukkeja vastaan. Ei mitenkään yllättäen keinoälyllä kuitenkin on odottamattomia luonteenpiirteitä, ja ymmärtää sille annetun tehtävän, maailmanrauhan varmistamisen, hieman eri tavalla kuin oli tarkoitettu.

Kostajat kokoontuvat jälleen, joten jotain eeppisen isoa on lupa odottaa, eikö? Vastaus on kyllä ja ei, mutta onneksi tämä dualismi meritoi elokuvaa enemmän kuin jompi kumpi vastauksista yksinään. Tälläkin kertaa taitaa olla niin, että henkilö, jota tästä saadaan kiittää, on ohjaaja-käsikirjoittaja Joss Whedon. Whedon näyttää tietävän, miten tehdään samaan aikaan sekä isoa että henkilökohtaista.

Kehuin ensimmäistä Avengersia siitä, miten ison kankaan ja budjetin action-räimeen ohella maltettiin keskittyä jokaiseen Avengeriin ja jonkin verran kehittää jokaisen tarinaa. Age of Ultron tarjoilee vieläkin enemmän diippiä shittiä kuin edeltäjänsä, muun muassa kasvattaen lempeästi oikeassa lämpötilassa ja kosteudessa ykkös-Avengersissa maahan istutettua ristiriitaa Avengersin kesken. Apulantaa oraille tarjoaa mielenhallinnan taitava Wanda, joka näyillään saa sekaisin Rautaisemmankin miehen. Bannerin sisäinen taistelu itsensä kanssa, Natashan vähittäinen avautuminen sekä Kapteeni Steven epäluottamus Starkiin tarjoavat juoneen lihaa, action-kohtaukset popcornia.

Jos tarkastellaan Age of Ultronin juonta vähän kauempaa katsoen, niin eihän siinä nyt mitään ihmeellistä ole. Lapasesta kadonnut tekoäly uhkaa tuhota ihmiskunnan öh… asteroidilla. NEOista kiinnostuneena ja hieman asioihin tutustuneenakin epäilen, että aseena käytettävä kivenmurikka olisi ehtinyt saavuttaa tarvittavaa kiihtyvyyttä mihinkään ELE-luokan katastrofiin, eihän tuossa käyty edes ilmakehän ulkopuolella. Mutta anyway, pisteet Ultronille luovuudesta. Varovaisen peukun saa myös Ultronin roolin tekevä James Spader, joka välttää suurimman osan hullun keinoälyn ääninäyttelyn kliseistä. Spaderin skaala riittää varsin HALlitusta rauhallisuudesta ihmismäiseen raivoon.

Voi olla henkilökohtainen ongelmani, mutta jotenkin nämä ”tekoäly uhkaa” -tarinat ovat aina vähän tahattomasti huvittavia. Tarinassa kovasti mainostetaan, miten Ultron on ”internetissä joka puolella”. Silti Kostajaporukka on turvassa farmilla, parkkeeraten lentoaluksensa talon nurkalle, satelliittien nähtäville. Varmaan niillä oli kännykätkin kaikilla päällä, mutta Ultronilla ei ilmeisesti ole tarvittavaa teknologiaa teleseurannan toteuttamiseen. Ja entäs sitten nopeasti läpikäyty ”ydinaseiden laukaisukoodit Internetissä” -juonipätkä. Ehhh. Enpä usko, että NORADin 70-luvulta peräisin olevat laukaisutietokoneet ihan suoraan Internetiin yhteydessä ovat.

Age of Ultronissa huomaa tosiaan myös sen, että Avengersit ovat kulkeneet jo kohtalaisen matkan päästäkseen tähän paikkaan. Tony Stark on AoU:ssa aika lailla erilainen persoona kuin ensimmäisessä Iron Manissa, ja minua kutkutti kovasti se, miten Tonystä rakennettiin paikoin vihollista ryhmän sisällä. Bruce Bannerin ja Natashan välinen suhde jatkaa loogisesti sitä, mistä ensimmäisessä Avessa annettiin vähän vihjeitä. Kapteeni Amerikka on vielä kirkasotsainen ja Thor on… Thor, mutta muutosta on havaittavissa. Melko rohkea veto kaikkien aikojen kolmanneksi menestyksekkäimmän elokuvan jatko-osalle on viettää huomattava määrä aikaa Clint Bartonin alias Hawkeyen kotitilalla. Mutta tämä välisoitto toimii, tuottaen hahmonkehityksen kannalta useammankin tärkeän kohtauksen. Kyllä Whedonilla on ballseja tehdä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä lentäisi missä tahansa action-elokuvassa.

Mitä uusiin tulokkaisiin tulee, niin näemmä minulla on nyt Marvel leffoissa kaksi Scarlettia ihannoitavana: Johansson ja Witch. Pakko myöntää, että olen ehkä hieman puolueellinen, ja kenties kirjoittanut vähän epätotuuksiakin siitä, miten hyvin Marvel-maailmaa ennalta tunsin. Nimittäin joskus varmaan Infinity Warin julkaisun aikoihin netissä näin cheat sheetin siitä, kuka kukin on Marvel-universumissa. Koska kuvittelin, että Marvelit eivät minua kiinnosta, en juurikaan kuvaan kiinnittänyt huomiota, paitsi että hahmo nimeltä Scarlet Witch pisti silmään: siinäpä viileä nimi supersankarille! Lyhyt kuvaus Noidan supervoimista sai myöskin kiinnostuksen aavistuksen verran heräämään, ja jonnekin takaraivoon se taisi jäädä, koska olinkin jo Masokismimaratonin aikana ehtinyt arvailla, missä vaiheessa tähän hahmoon päästään tutustumaan. No niin, ja onhan Elizabeth Olsen lisäksi ihan helkkarin kaunis nainen (okei, okei, lupaan että yritän jatkossa olla keskittymättä liikaa naispuolisten Avengerien ulkonäköön tai ainakin yritän tasapuolisuuden nimissä kehua myös miehiä). Se kaksosten toinen osapuoli, Quicksilver on Tosi Nopea Jäppinen, pukeutuenkin aina niin muodikkaaseen gopnik-tyyliin. Quicksilver saa ihan tyydyttävän juonikaaren, mutta alusta alkaen käy selväksi, kumpi kaksosista on se oikea starba.

Ja sitten kyytiin hyppää Vision, josta en sitten olekaan niin varma. Visionissa vaivaa ensitutustumisella vähän sama, mikä vaivasi Captain Marvelissa: lykätään mukaan uusi sikakovavahvasupersankari, jolla ei (ainakaan vielä) ole kummempaa tarinaa. Ehkä on oikeus ja kohtuus, että Starkin main man Jarvis saa ruumiin itselleen, mutta… meh.

Niin, ja tapellaanhan tässä myös. Lähinnä robottilaumaa vastaan, mikä tekee vastustajista sopivan epäinhimillisiä että niitä voi lahdata tonneittain ilman pelkoa, että ikäraja nousisi esiteini-asteelta sen ylemmäs. Onhan taisteluissa vauhtia ja komeita efektejä, mutta jotenkin Winter Soldierin taistelukohtaustan äärimmäisen fyysisyyden jälkeen otetaan nyt takapakkia, kun kumppanukset kisaavat, kuka luovimmin rikkoo painovoiman sääntöjä. Edes puolikasta metropolia ei laiteta tällä kertaa läjään, pelkkä yksi itäeurooppalainen pikkukaupunki (autenttisuudesta pisteitä: Lada 2105 bongattu!).

Age of Ultron on rohkea jatko-osa rohkealle Avengersille kierrättäen edeltäjänsä menestysreseptiä hahmovetoisena toimintaseikkailuna. Koko elokuvasarjan jatkuvajuonisuus alkaa tuottaa tulosta, ja kerronta saa katsojan väkisinkin investoimaan itsensä supersankareiden elämään. Action-kohtaukset ovat siinä pelkkää plussaa. Puoli pistettä pois ykkös-Avesta sillä perusteella että tekoäly-Ultron ei oikeasti ole pelottava tai Lokin tapaan puoliksi sympaattinen, mutta ei tämän elokuvan tarvise edeltäjäänsä verrattuna yhtään hävetä.

Avengers: Age of Ultron: (4 / 5)