Kakkoskauden Game of Thrones on kyllä jännä juttu. Juuri kun alkaa näyttää siltä, että sarja on pikajuna kiitämässä päin betoniseinää, löytyy viime hetkellä vaihde, joka ohjaa pelastavalle sivuraiteelle. Mikä onkaan tuo napsuva ääni? Se on kovin monen ärsyttävän asian klikkautuminen kohdilleen kahdeksannen jakson aikana. No, on siellä vielä yksi vaunu, joka jatkaa vanhoilla raiteillaan, mutta siitä myöhemmin.

Tämän tuotantokauden tasaisesti paras sivujuonne on ollut Theonin tarina. Jakso alkaa v-mäisen näköisen Ashan ratsastaessa porteista sisään parin hassun Ironbornin kanssa. Antipatia Ashaa kohtaan nostaa heti päätään tämän nöyryyttäessä Theonia ensin linnanpihalla, sen jälkeen ruokasalissa. Kirjan mukaan tietenkin mennään, mutta Gemma Whelanin tulkinnasta puuttuvat edelleenkin kaikki pelastavat luonteenpiirteet – huumori, leikkisyys, karisma… Kunnes fanipojalle onneksi tarjotaan kohtauksen lopussa lyhyt kahdenkeskentuokio Ashan ja Theonin kesken. Ashasta paljastetaan ensimmäisen kerran inhimillisyyttä ja kiintymystä Theonia kohtaan. Pieni plussa, mutta tässä vaiheessa kaikki saatavilla oleva otetaan vastaan kiitollisena. Winterfelliin palataan vielä viimeisessä kohtauksessa, missä ällistyttää Oshan täysin avoimesti päivänvalossa tapahtuva ruuanhaku. Kiitollisuutta myös kryptissä piileskelyn sarjaanmahduttamisesta, millä hemmetillä Osha, Bran, Rickon ja etenkin kaikkien tunnistama Hodor ovat päässeet vartioiden ohi takaisin muurien sisälle? Juonessa oleva aukko on niin suuri, että Cygnus X-1:kin mahtuisi sinne piileskelemään.

Jon feat. iloiset ja vapaat villi-ihmiset -kaari keskittyy tällä kertaa vähemmän Ygritten ihanaan olemukseen, mutta esittelee sen sijaan meille Rattleshirtin. Haarniskassa ja kypärässä on kyllä puvustusosasto osunut täysin nappiin, jopa ominainen luiden kalina on äänimiesten toimesta saatu taltioitua. Parasta on kuitenkin se, miten kirjoittajat ovatkin löytäneet keinon mahduttaa Jonin ja Qhorinin pysähdyttävän välienselvittelyn takaisin sarjaan. Sopivasti tilannetta jo alustetaankin.

Sitten se ainoa juonilanka, jota en voi edelleenkään katsella ilman vaivaantunutta ähkinää. Kuningas Robb ja hänen pikku hoitsunsa kävelevät ensin satumetsässä joristen täysin turhia hassussa parin miehen saattueessa, vaikka Lannisterit epäilemättä ovat lähimailla. Eikös Robbin ja ”Talisan” pitänyt lähteä Cragiin? Muuttiko joku mieltään viime jaksosta? Välissä Robb angstaa äidilleen. Pientä plussaa siitä, että kerrankin tällä kaudella Catelyn käyttäytyy kuin kirja-Catelyn, perustellen ratkaisunsa rauhallisen kylmästi family, duty, honor-koodiston perusteella. Rickard Karstarkin jykevä olemus myös pelastaa paljon.

Sitten tapahtuu se käsittämättömin kelkankäännös tähän mennessä. Viime jaksossa saatiin yhä enenevässä määrin viitteitä siitä, että ”Talisa” olisi sittenkin ”Jeyne”. Ainakin minulle taustoitus myytiin siinä vaiheessa, kun Crag mainittiin. Ensin kuninkaan ja adjutantin neuvonpitoon ryntäävä, sosiaalisessa asteikossa Titan-kantoraketin tavoin nouseva ”Talisa” vuodattaa jalon, läpikliseisen elämäntarinansa kuninkaalleen. Viime jakson perusteella siis ”Talisa” mielestäni oli vielä ”Jeyne”, tämän jälkeen en siihen usko. Tai jos ”Talisan” nyyhkytarina oli keksitty, se oli käsittämätöntä ruutuajan tuhlausta. No, tekijätiimi oli sitten päättänyt, että pelastetaan nolottavan typerän tarinan jälkeen kohtaus tisseillä. (Mutta kun niitäkään ei näytetty kunnolla…)

Jaimen ja Briennen yhteinen tarina alkaa Red Forkin(?) rannoilta. Jaime on jälleen ihastuttava oma itsensä, sen sijaan olen vieläkin hieman kahden vaiheilla Briennen näyttelijänvalinnan suhteen. Ulkoiset avut ovat kyllä vaikuttavat, mutta miksi Brienne kävelee haarniskassaan kuin robotti? Moinen liike ei herätä luottamusta taistelutaitoihin. Muutenkin tuntuu, että Coster-Waldau tekee kaikkensa, mutta ei vain saa tarvittavaa vastakaikua kohtauksessa pökkelömäiseltä Christieltä. Plussat kauniista luonnosta, ihka oikeasta joesta sekä sen ylittävästä sillasta. Ja mielenkiinnon vuoksi: ketkä ovat ne kolme miestä, jotka voisivat Jaimen miekkahipassa voittaa? En muista lainausta kirjoista. Veikkaan Jaimen tarkoittavan ainakin Loras Tyrelliä ja Barristan Selmyä, mutta kuka olisi se kolmas? Arthur Dayne ainakin, jos eläisi. Gregor Clegane? Randyll Tarly? Valaiskaa, jos olen tämän unohtanut.

Arya-juoni etenee viimeinkin, ja tällä kertaa meidät säästetään Tywinin horinoilta uudelle uskotulleen. Tywin sen sijaan tekee ratkaisun, jolla on saatu eliminoitua Riverrun ja Edmure toiselta kaudelta kokonaan. Ymmärrettävä ratkaisu, ja toimii tv:ssä, jossa maantiedettä ja sodan kulkua on vaikeampi välittää.

Koko kauden odotetuin kohtaus Aryan ja Jaqen H’gharin välillä jää sitten hieman laimeaksi. Perusasiat ovat toki kaikki kohdallaan, Arya juonii ja kiristää Jaqenin auttamaan itsensä pakenemaan (ja plussaa ”a girl will obey”-repliikistä, valar dohaeris, anyone?) , mutta kun se kliimaksi, Jaqenin kasvojen vaihtaminen jäi puuttumaan. Pieni toivo on toki vielä ensi jaksoa varten olemassa, mutta mikä mahtava tv-hetki se olisikaan ollut! Samaan kohtaukseen olisi sopinut pieni oppimäärä Faceless Men-veljeskunnasta. Ja mistäs Arya saa nyt rautakolikkonsa? Entä valar morghulis? Pakkohan nämä on ensi jaksoon mahduttaa…

King’s Landingin osuus vie tällä kertaa arvosanan ”parhaiten toteutettu”. Tyrionin ja Bronnin välinen sananvaihto tuo tarvittavaa kevennystä, ja Bronnin kultaviitta-asiakin saadaan ojennukseen. Ja kaikki hetket, jolloin Varys on ruudussa, ovat silkkaa timanttia. Kolmikon kemiat pelaavat hienosti yhteen, ja Tyrionin ja Varysin välinen kohtaus muureilla on tarvittava suoruuden osoitus kummaltakin pelurilta. Nämä kaksi selvästi alkavat bondata, kuten kirjojen perusteella pitäisikin. Kaiken lisäksi Jack Gleeson käy jälleen suvereenisti heittämässä pari repliikkiä Joffreynä. Ah, tuota valloittavaa omahyväisyyttä.

Tyrionin ja Cersein kohtauksessa nähdään tämän kauden parasta Lena Headeytä. Omahyväinen hymy, kun Cersei luulee saaneensa Tyrionin ansaan, on kultaa. Ja viimeinkin Rosille saadaan oikeasti käyttöä juonessa! Kuten jo aiemmin spekuloin, hän on tavallaan Alayayan korvike. Tyrion lausuu kirouksensa, joka myöhemmin tulee vaivaamaan Cerseitä kovastikin. Mutta miksi Tyrion on niin tyhmä, että ryntää suoraan Shaen luo? Shae uhkaa leikata vihollistensa kasvot irti? Viittaus Faceless Meniin? Se olisi jotakin se. Voisin uskotella itselleni, että tv-Shae on vain kirja-Shae, joka kantaa eri identiteettiä… tai sitten en.

Pitkästä aikaa tavataan myös Sam, ja jälleen eräs irtonaisista langoista sidotaan umpeen. Grenn ottaa Ghostin roolin ja löytää (varsin pintaan haudatun) aarteen. Dragonglass esitellään, ja Sam the Slayer palaa jälleen juoneen. Ja onhan siellä Joramunin torvikin! Ilmeisesti sitä ei mainita, koska vielä Dancenkaan jälkeen ei taida George itsekään tietää, miten se juoneen liittyy. Mutta pääasia on, että se on siellä ja nyt siis mukana tarinassa.

Pikaisen paluun tekevät myös Davos ja Stannis, joista ei ole muuta sanottavaa, kuin että kaksikko on ehdoton suosikkini kakkoskauden uusista kasvoista. Stannis kertaa Storm’s Endin piirityksen ja Davosin historian. Stannis tarjoaa Kouran virkaa Davosille, joka mielestäni ottaa sen vastaan vähän liian innokkaasti. Davosin lukutaidottomuutta ei mainita.

Vielä on käsittelemättä onnellisen lyhyt piipahdus Qarthissa. Dany ei tällä kertaa onneksi uhkaile tulella ja verellä ketään, vaan onnistuu suostuttelemaan / viettelemään ser Jorahin puolelleen. House of the Undying siis ensi kerralla, todennäköisesti ilman profetioita, korvattuna jollain sekavalla hässäkällä jossa ei ole päätä eikä häntää. Mutta värittäkää minut yllättyneeksi.

Mitä kasijaksosta jäi käteen? Paljon hyvää. Väittäisin jopa tämän kauden parhaaksi jaksoksi, ainakin puhtaasti puristin näkökulmasta. Monta palapelin puuttuvaa palasta laitettiin takaisin laudalle, ja kokonaiskuva alkaa taas muistuttaa Clash of Kingsiä. Talisa/Jeyne on edelleen murheenkryyni tarinassa, samoin kuin Qarth, mutta muuten kaikki muut juonikaaret jäivät todella hyviin asemiin. Ensi viikon jakson käsikirjoituksesta vastaakin sitten The Boss Man itse, joten huolta ei ole kuin korkeintaan se, miten Blackwaterin taistelu puristuu läpi rajallisen budjetin muodostamasta neulansilmästä.