Marvel Masokismimaraton, osa 0: Johdanto

Marvel Masokismimaraton, osa 0: Johdanto

Yleensä minua ei juurikaan haittaa, vaikka jollain populaarikulttuurin alalla olisin ympyrän ulkopuolella, toisin sanoen autuaan tietämätön jostain asiasta, jonka pitäisi kuulua nörttiyden yleissivistykseen. Toisaalta joskus aivoihini juolahtaa niin tyhmiä ideoita, että ne tarttuvat kiinni, eivätkä tahdo sieltä irrota vaikka isoaivojen järkisektori huutaisi impulsiivikontrollin kuoriosalle hoosiannaa. Tämä tyhmä ideani versosi siitä, että kaikki muut maailmassa™ olivat nähneet MaaIlman paRHaan ELoKUvAN Avengers: Endgamen. Minä puolestani olen nähnyt tasan yhden Marvel-leffan enkä tiedä niiden sarjakuvapuolesta mitään. Kaiken lisäksi olen jo aikoja sitten valinnut vakaumuksekseni “supersankarit ovat lapsellisia”. Mutta kun on dorka niin on dorka, ja projektiksi piti ottaa joka helevetin tähän mennessä julkaistun Marvel Cinematic Universe -leffan sarjakatselu. Ja vieläpä niiden sisäisessä kronologisessa järjestyksessä.

The Weapon of Choice

Tyhmä idea kypsyi hedelmäksi kesälomallani eskaloituneen tapahtumaketjun seurauksena. Kunnon toimistotyöläisen tavoin päätin suorittaa kesälomallani. Olohuoneen lattia oli surkeassa kunnossa, seinämaalit kulahtaneet ja väliseinässä oli ikkuna, jossa ei ollut mitään järkeä. Ei muuta kuin olohuone tyhjäksi, seinä umpeen, maalit seinille ja vinyylilankkua lattiaan. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes viimeistä kynnystä asentaessani tunsin selässäni pienen nytkähdyksen. Hello, SI-nivel, my old friend. Homma alkoi pienellä lempeällä noidannuolimaisella jumilla ja kruunautui, kun yritin käydä yhden päivän verran töissä kesken loman. Pieni reipas kyykistely ahtaassa serverihuoneessa sai selän sanomaan “fuck you”, ja jumi evolvoitui sellaiseksi LVL 25 loppuvastustajan tasoiseksi issiakseksi. Mikä tarkoitti, että seuraavat noin viisi päivää sängystä tuli varsin houkutteleva vapaa-ajanviettopaikka.

Kuten yleensä, tarinani harhailee. Mutta hetki! Nyt tulee pointti. Olin remontin tieltä raahannut kotistudiovehkeeni makuuhuoneeseen, ja virittänyt takakaiuttimia lukuunottamatta täyden äänentoistojärjestelmän sinne. Sängyssä tuskasta kiemurrellessani aloin ajatella, että voisi kokeilla jos saisi huomiota kiinnitettyä vaikkapa elokuvien katseluun. Aikani epäröityäni ja taisteltuani sisäistä yhtenäisyyttäni vastaan päätin antaa Marvelille Mahkun. Hieman aiemmin olin nähnyt netissä linkin artikkeliin, jossa oli listattu Marvel-leffat siinä järjestyksessä, kuin ne tapahtuvat omassa universumissaan (näitä on muitakin, jokaisessa on jotain vaihtelua, mutta minä valitsin tämän). Joten syvä henkäys ja Netflix auki, ja hakuun Captain America: The First Avenger. Paitsi että eihän Suomen Netflixistä mitään hyvää löydy, joten piti etsiä jostain muualta. Canal Digitalille kanavanipuistani vuosien saatossa kaatamani valtavat rahasummat antoivat tällä kertaa vähän takaisin, kun heidän suoratoistopalvelustaan löytyi Kapteeni Amerikan ensimmäinen seikkailu ilmaisella 48 tunnin vuokra-ajalla. Mutta siitä arvostelu erikseen, ja siihen linkki alla.

Kaverini Marvel-masokismimaratonille olivat avoin mieli sekä matalat odotukset, sillä Marvel-leffathan ovat pelkkiä oheistuotteita kiljoonaluokan megakorporaatiolle, jonka suuri suunnitelma on kuorruttaa muu maailma amerikkalaisuuden ilosanomalla. Setä Samulin sijaan tähtiraitalipun tunnetuimmat mannekiinit taitavat nykyään olla Iron Man ja Captain America. Eli näkemättä paskaa, mutta pian näkisin.

Arvosteluista sen verran, että aloin kirjoittamaan näitä elokuvan #8 jälkeen, osittain kalibroidakseni arvosteluasteikkoni ja osittain siksi, että en tiennyt (enkä tätä kirjoittaessanikaan tiedä), pystynkö viemään tätä loppuun. Sen verran panosta on kuitenkin pelissä, että kolme isoa Blu-ray -pakettia (Marvel Studios Collector’s Edition Box Set – Phase 1, 2 ja 3) tuli tilattua Britti-Amazonista vielä kun Brexit ei ole tullut rankaisemaan sieltä tilaamista.

Tässä alla siis järjestys, jossa elokuvat aion katsoa. Linkki johtaa kyseisen leffan arvosteluun, ja näitä siis pitäisi tippua sitä mukaa kun niitä katsomaan kerkiän. Tai sitten olen tyytynyt raivolopettamaan koko homman.

  1. Captain America: The First Avenger (2011)
  2. Captain Marvel (2019)
  3. Iron Man (2008)
  4. Iron Man 2 (2010)
  5. The Incredible Hulk (2008)
  6. Thor (2011)
  7. The Avengers (2012)
  8. Thor: The Dark World (2013)
  9. Guardians of the Galaxy (2014)
  10. Guardians of the Galaxy vol 2 (2017)
  11. Iron Man 3 (2013)
  12. Captain America: The Winter Soldier (2014)
  13. Avengers: Age of Ultron (2015)
  14. Ant-Man (2015)
  15. Captain America: Civil War (2016)
  16. Black Panther (2018)
  17. Spider-Man: Homecoming (2017)
  18. Doctor Strange (2016)
  19. Thor: Ragnarok (2017)
  20. Ant-Man and the Wasp (2018)
  21. Avengers: Infinity War (2018)
  22. Avengers: Endgame (2019)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *