Marvel Masokismimaraton, osa 1: Captain America: The First Avenger

Marvel Masokismimaraton, osa 1: Captain America: The First Avenger

Yhdysvaltain armeija hakee vapaaehtoisia nuorukaisia heittäytymään toisen maailmansodan Euroopan teatterin lihamyllyyn. Rintamalle haluaisi myös Steve Rogers New Yorkista, mutta hän on auttamattoman kuikelo ja astmaattinen kelpaakseen mihinkään muuhun kuin tukitoimintaan. Steven avuksi ilmestyy tiedemies, joka näkee pojassa potentiaalia, ja tarjoutuu tekemään hänestä kaikkien aikojen Chadin. Steve suostuu kokeeseen, ja saa puolitoistametriset hartiat ja muutenkin ennenäkemättömät fyysiset ominaisuudet. Captain America on syntynyt, ja pahoja aikeita hautovan natsiorganisaatio Hydran päivien alaslaskenta alkaa.

Tämä elokuva-arvostelu on osa Marvel Masokismimaratonia, katso johdanto tästä

Kuten suurin osa muistakin Marvelin sankareista, Captain America on minulle tuntematon tuttavuus. Toisaalta mikä olisikaan sopivampi aloitus Masokismimaratonille kuin työntää omaan kurkkuunsa nyrkillinen patriotismia, vieläpä sitä parasta laatua, jenkkipatriotismia. Nyt mennään For the Land of the Free!

No, ihan vakavasti ottaen, CA:TFA ei ole Ylenmääräisestä Vapaudesta näppylöitä saavillekaan mikään katastrofi. Se osaa suhtautua omaan maailmankuvaansa terveellisen kieli poskessa, ja vaikka natseja laitetaankin mottikaupalla turpaan, tehdään se kaikki pieni pilke silmäkulmassa. Juoni menisi ihan sujuvasti johonkin Indiana Jones -elokuvaan: on hämäräperäinen natsiorganisaatio, jota johtaa hullu tiedemies; on maailmanmatkailua (noh, parissa maassa käydään ainakin) ja on klassisen kaunis bööna, jonka sydämen supersankarimme tietenkin tarinan edetessä valloittaa. Siinä ohessa sinisissä trikoissa heiluva, yliluonnollisella kilvellä pahikset tajuttomiksi tinttaava Kapteeni Amerikka valloittaa yksinään puolet Saksanmaasta.

Sen tarkempaa tarkastelua ei elokuvan logiikka tietenkään kestä, ja yritän sitä näissä Marvelöinneissä myöskin välttää. Mutta pakko myöntää, että eka Marveli viihdyttää. Chris Evans Kapteenina on vähän puiseva, mutta eipä tässä ensimmäisessä osassa vielä ole paljoa hahmokehitystäkään tarjolla. Paitsi tietysti ne muskelit, jotka Evans kehittää kokeen yhteydessä. Kumpi oli CGI:tä, leffan alun luikku-Evans vai kokeenjälkeinen tynnyririnta? Tietämättä veikkaan 50:50. Sivuosiin on onnistuttu värväämään pari kovaa nimeä. Tommy Lee Jones on kovapintainen kenraali, joka keskittyy sodan voittamiseen. Stanley Tucci on hyvä empaattisena tiedemiehenä. Pahiksen rooliin istutettu Agentti Smith eikun Hugo Weaving vetää peruskyvyllään homman hanskaan, vaikka joutuukin puolet leffasta kekkuloimaan typerän näköinen, ilmeet vaimentava lateksinaamari päässään. Naispääosassa Agentti Carterina sievistelee Hayley Atwell, mutta Evansin ja Atwellin välinen kemia ei kiehumisasteeseen saakka yllä. Tosin pakko tunnustaa, että vähän jotain sydämessä sai aikaan se, kun ne tanssitreffit jäivät hankalan force majeuren takia kaksikolta väliin…

Mutta rytinää ja räimettä sekä hieman huumoria on tarjolla, näin jälkikatsauksella ajatellen virkistävässä toisen maailmansodan ympäristössä. Marvelin sisäisen universumin suhteen tärkeimmät asiat ovat Captain American esittely, Howard Tonynisä Starkiin tutustuminen sekä juuri ennen loppukrediittejä ensi kertaa tavattava Nick Fury. Aloitusarvosanaksikin on tarjolla kultaista keskitietä. Mutta älkää pelätkö, kronologisesti seuraavasta elokuvasta, Captain Marvelista minulla onkin sitten vähän enemmän mielipiteitä.

Captain America: The First Avenger: 2.5 out of 5 stars (2,5 / 5)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *