Josiah Bancroft: Senlin Ascends

Josiah Bancroft: Senlin Ascends

Thomas Senlin on tuikitavallinen, mutta onnellinen mies. Pienessä kylässä koulun rehtorina työskentelevä kansankynttilä on juuri vienyt vihille nuorikkonsa Maryan ja he ovat nyt häämatkalla katsomassa yhtä maailman ihmeistä, Babelin tornia. Tornin juurella Senlin ja Marya kuitenkin eksyvät toisistaan. Alkaa näyttää siltä, että valtava, salaperäinen Torni on kuin nielaissut Maryan sisäänsä, eikä Thomas Senlinille jää muuta mahdollisuutta kuin seurata häntä yhä ylemmäs, läpi Tornin kummallisten kerrosten.

senlin-coverSenlin Ascends on amerikkalaisen Josiah Bancroftin esikoisromaani, ja tasoltaan sellainen, joka saa kaltaiseni pöytälaatikkokirjailijan kalpenemaan ja melkein nostamaan kädet antautumisen merkiksi pystyyn. Itse kirjoitettu, itse kustannettu, ja mikä kenties hämmästyttävintä, itse editoitu – Senlin Ascends on täydellinen kunnari ja näyte Bancroftin suvereniteetista edellä mainituilla kolmella osa-alueella.

Lähtökohdiltaan Senlin Ascends on mielenkiintoinen sekoitus psykologista trilleriä, matalaa fantasiaa sekä steampunkia. Jos vertailukohtaa pitäisi hakea, saattaisi Christopher Priest löytyä aika läheltä. Molempien teoksia yhdistää samanlainen läpitunkeva tunne; kuin katsoisi kuvaa tietäen, että siinä on jotain väärin, mutta ei saa kiinni, mikä. Bancroftin maailma on kuin rinnakkaisulottuvus omastamme, kaikki on tuttua, aina käsitettä ”Baabelin torni” myöden, mutta mikään ei ole täysin samalla lailla kuin omassamme. Kirjan Torni on myyttisen esikuvansa mukaisesti ihmisten kokoontumispaikka, kulttuurien sekoittumispaikka, mutta petollinen jopa siinä määrin että Tornin eri kerrokset ovat kuin välivastustajia, joita vastaan Senlinin täytyy selviytyä.

Jos kirjan teema pitäisi kiteyttää yhteen lauseeseen, se voisi olla ”kukaan ei selviä Tornissa muuttumattomana”. Kirjan alussa Thomas Senlin on hyväuskoinen maalainen, jonka selkäranka on hänen yleissivistyksensä sekä rehtorin ammattiylpeytensä. Vähitellen Tornissa edetessään Senlin huomaa, että ainoa keino selviytyä on kovettaa itsensä ja osallistua juonitteluihin, joilla Senliniä itseään pyritään joka vaiheessa estämään. Kuitenkin taustalla on jatkuvasti Senlinin itsekäsitys siitä, mitä hän joutuu uhraamaan Maryan löytämisen eteen, ja huoli siitä, huoliiko Marya tämän vielä kaikkien muutosten jälkeen. Muiden kertomusten perusteella Senlin kuitenkin saa kuulla myös Maryan muuttuneen. Samalla Bancroft luo äärimmäisen mielenkiintoisen juonilangan, joka jatkunee kaikkien Books of Babel -sarjan kirjojen läpi: kuinka paljon lopussa Senlinillä ja Maryalla on enää yhteistä?

Tiukasti valittu näyttämö mahdollistaa rönsyileviin fantasiaepiikoihin tottuneelle lukijalle miellyttävän tiukan hahmogallerian. Senlin on kertoja, ja hän törmää Tornissa edetessään henkilöihin, joista suurin osa haluaa vähintäänkin huijata häntä. Senlinin etsintää sympatiseeraaviakin on, mutta kenties Tornin luonteesta johtuen Senlin joutuu jättämään taakseen lähinnä savuavia raunioita, myös kumppaneidensa muodossa. Tarinan edetessä Bancroft esittää lukijalle kysymyksen: onko Senlin enää muiden avusta riippuvainen turisti vai onko hän itse muuntautunut manipuloivaksi, ystävänsä uhraavaksi juonittelijaksi. Senlinin hahmokehitys on miellyttävän tasaista eikä synny mistään tietystä tapahtumasta, vaan ennemminkin jatkuvasta taistelusta Tornin tukahduttavaa tahtoa vastaan. Kuin hiekanjyvä simpukassa se jalostaa vähitellen Senliniä kovemmaksi timantiksi säilyttäen kuitenkin alkuperäisen Thomas Senlinin positiiviset luonteenpiirteet mukana. Hahmokehittelystä pitää antaa seisoma-aplodit Bancroftille.

Tarinan todellinen päähenkilö on kuitenkin Babelin torni itse. Alussa saamme tietää, että Tornin jokainen kerros on oma maailmansa ja toimii omien lakiensa ja sääntöjensä mukaisesti. Esimerkiksi toinen kerros on teatteri, jossa jatkuvasti käynnissä oleviin näytelmiin jokaisen kävijän on pakko osallistua. Osallistujilla on tiettyjä sääntöjä, ja jos niitä jättää noudattamatta, on seurauksena rangaistus. Kolmas taso puolestaan on paratiisimainen kylpylä, jonka uima-altaisiin ja höyryihin kaikki matkalaiset haluavat, mutta vain harva pystyy sieltä poistumaan. Kaiken lisäksi Tornin todellinen käyttötarkoitus on eräs kirjasarjan suurimpia mysteereitä. Tiettyjä vinkkejä pudotellaan jo ensimmäisessä osassa, mutta paljon hoksattavaa jää myös tuleviin osiin. Huikeaa on se, miten Tornin olemus on kuitenkin koko ajan läsnä. Valtaosa kirjasta vietetään Tornin sisällä, ja jotenkin sen massiivisuus ja pahaenteisyys tihkuvat kirjan sivuilta läpi. Maailmanrakennuksesta on tässä suhteessa myöskin annettava täydet pisteet.

Kerronta on ilahduttavan nopeatempoista ja tiukkaa, mikä on kuten alussa mainitsin hämmästyttävää kun tiedetään, että Bancroft on itse editoinut kirjansa. Jos jotain skarpattavaa tältä osa-alueelta haettaisiin, niin toisen kerroksen osuus jää hieman harmittavan lyhyeksi. Juoni ei ainakaan missään vaiheessa jää junnaamaan, vaan luvut ovat lyhyitä ja napakoita, etten sanoisi esimerkillisen hyvin rytmitettyjä. Kirjalla olisi voinut olla minun puolestani enemmänkin pituutta (nyt 370 sivua) mutta toisaalta kaikki oleellinen ennen kakkososaa tuli varmastikin kerrottua.

Senlin Ascends on esimerkki siitä, millaisia todellisia jalokiviä itsekustantamisen maailmasta voikaan löytyä. Tällä(kin) kertaa minut oikealle tielle sysäsi Wertheadin blogi; Adamin arvostelua minun ei tarvinnut lukea pari riviä enempää kun tiesin, että tämä kirja on pakko lukea heti. Kerrassaan mykistävä kirja, jonka jokaisen genrepreferenssistä riippumatta tulisi lukea. Kirjailijasta puolestaan kertoo jotain se, että eilen illalla twiittasin Kindlellä Senlin Ascendin arvosanaksi täydet viisi tähteä. Tänä aamuna huomasin, että eräs Josiah Bancroft oli tykännyt tweetistäni.

Tänä iltana puolestaan alkaa sarjan toisen osan, Arm of the Sphinxin lukeminen, ja Senlin jatkaa nousuaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.