Hyvät uutiset ensin: seiskajakso taisi olla kauden paras tähän mennessä. Huonot uutiset: se ei tällä kaudella valitettavasti merkitse juuri mitään.

Suoraan sanoen olin tylsistyä kuoliaaksi katsellessani tämän viikkoista episodia. Olisin voinut vannoa, että kyseessä on jenkkien Memorial Dayn kunniaksi tuplajakso, mutta ei. Tämä nyt vain oli tasaisen puuduttavaa, dieselmäistä jurnutusta alusta loppuun.

Jakso ei voisi juuri huonommin alkaa, kun saamarin Olly taas mulkoilee pariinkin kertaan ennen kuin kunnolla edes muita näyttelijöitä nähdään ruudulla. Alan valitettavasti vähitellen uskoa foorumien aluksi puolivitsillä heitettyyn teoriaan, että Olly ottaisi Bowen Marshin roolin. Jon tosin lähtee pois, ja Sam hyvästelee hänet, mikä on perverssillä tavalla ristiriidassa Feastin (ja Dancen) lukujen kanssa, joissa Sam lähetettiin Oldtowniin. No, lähdemateriaalista ammennettaan ainakin sen verran, että lunta sataa, mutta yksi Feastin suosikkirepliikeistäni, ”snowflakes are melting in your hair”, jää puuttumaan. Varmaan parempi niin, koska tässä tapauksessa sen olisi sanonut Sam Jonin sijaan. Kovin on bizarroa.

Muuten muurilla Aemon on selittämättömästi muuttunut seniiliksi. ”Egg was a jolly fellow” on ristiriidassa siihen Eggiin, johon kaikkien on syytä tutustua viimeistään syksyllä, kun Knight of the Seven Kingdoms -teos julkaistaan. Tuohan pitää sisällään kolme ensimmäistä Dunk & Egg -novellia, ja sisältäisi varmaan sen kovasti odotetun neljännenkin, ellei George olisi sidottu kaikkiin tämän surkean TV-sarjakuvatuksen oheistoimintoihin, kuten jaksojen käsikirjoittamisiin tai muuhun promoamiseen.

Mutta takaisin aiheeseen. Maester Aemon siis heittää ketjun nurkkaan, plussat kirjoissa sydäntäsärkeneestä ”Egg, I dreamed I was old” -repliikistä. Myös hautajaiset ovat ihan liikuttavat lukuunottamatta sitä yllättävästi ruutuun heitettävää creepyä Aemonin irtopäätä, joka uloszoomauksessa tosin osoittautuu puoliksi haudatuksi ruumiiksi. WTF oli silti hyvin vahva kohtauksen leikatessa tuohon.

Ja muurilla tapahtuu vieläkin. Tähän jaksoon on näemmä ahdettu kaikki Samin ja Gillyn Oldtown-purjehduksen tapahtumat, kun Gillykin tarjoaa Samille lihan iloja. Noin puoli tuntia sen jälkeen, kun hänet ON LÄHESTULKOON RAISKATTU. Ei jumalauta, mikä siinä nyt on, että joka jaksossa pitää olla ainakin lähes toteutunut raiskauskohtaus sekä väkivallalla mässäilyä. Sam saa köniinsä tavalla, joka tosi maailmassa olisi murtanut kaikki kasvoluut sekä tuottanut keskivaikean aivovamman, ja sitten vielä melkein Gilly seivästetään vasten tahtoaan. Mutta ei se mitään, koska jo seuraavassa kohtauksessa mennään komedian puolelle, kun Sam saa pesää.

Raiskaamisesta ja väkivallastakin huolimatta edellisen kohtauksen suurin synti on vielä mainitsematta. Nimittäin Ghost. Siis helvetti, nyt kun kuuden jakson tauon jälkeen Ghostia näytetään ruudussa, se onkin jäänyt Castle Blackiin eikä mennyt Jon Snown mukaan?! Siis mitä v*ttua nyt taas? Eivätkö ne idiootit oikeasti ymmärrä, MIKÄ NIIDEN SUSIEN MERKITYS tarinassa on? Ghost mukana Hardhomen taistelussa olisi käynyt niin paljon järkeen, että se on lähes ainoa ajateltava etenemistapa. Mutta ei, Ghostin on oltava Castle Blackissa, jotta se voi pelastaa Sam the Slayerin taas täysin keksityssä ja avuttoman idioottimaisesti kirjoitetussa kohtauksessa?! D&D onnistuvat kerta toisensa jälkeen alittamaan minun arvostukseni riman.

Pysytään vielä pohjoisessa, koska jakson alussa siellä näyttäisi tapahtuvan. Stanniksen armeija on juuttuneena lumimyrskyyn (joka Suomen talven mittakaavassa muistuttaa lähinnä leppeää tiskirättisadetta). Stormcrowsitkin ovat jättäneet armeijan, varmaankin lähteäkseen vastaamaan plagiontisyytteisiin Meereenissä vaikuttavia, oikeita Stormcrowseja vastaan. Koska you know, Planetokselle mahtuu vain rajallinen määrä hyviä palkkasoturiarmeijoiden nimiä, ja ne kaikki ovat ilmeisesti menneet jo. Johan moinen epäonni ajaa Stanniksen himokkaaksi, kun taas pitää punaisen noidan derrièreä hiplata. Kohtauksessa osoitetaan kiitettävää jatkuvuutta, koska siinä mainitaan Gendryn miesraiskauksesta saatu kuninkaan veri, sekä ne kuninkaat, jotka iilimadot uhraamalla tuhottiin: Robb, Joffrey… kovin sopivasti Stannis keskeyttää Melisandren. Olikos niitä kuninkaita kolme? Ei kai voinut olla, koska Balon Greyjoy ja koko goddamn Iron Islands on retconnattu tällä kaudella ulos koko sarjasta. Olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että D&D tekevät tätä sarjaa enää vittuillakseen kirjapuristeille.

Yllättävintä on kuitenkin, miten kohtauksessa Van Houten saa pitää vaatteensa päällä; Shireenin uhraushalut nyt ovat olleet näkyvissä jo kolmoskaudelta lähtien. Onneksi Stan the Man osoittaa tällä kertaa yläpään kovuutta ja dissaa Melin pyrkimykset. Way to go, Pyhä Stannis!

Winterfellissä käsikirjoittajilla on edelleen vaikeuksia päättää, onko tämä nyt Theonin vai Sansan tarina. Sansa ainakin on saatu näyttämään todella heikolta, koska rukoilee Theonilta apua. Ja viimein, viiden tuotantokauden jälkeen, sarjassa kuullaan kirjojen definitiivisin lause: ”Promise me”, tosin aivan väärässä kontekstissa ja väärän henkilön sanomana. Kiva kuitenkin, että tuotantotiimi päätti taas muistuttaa, miten ylivertaisen hyvä ASOIAF on GoTiin verrattuna.

Kenellekään ei tule yllätyksenä, että pari jaksoa sitten esitelty, kovasti jännittäväinen ”vie kynttilä rikkinäisen tornin huipulle saadaksesi apua” -juoni epäonnistuu. Ei ihme, kun Ramsay on nähnyt noinkin paljon vaivaa sen estämiseksi: muuttanut työhuoneensakin rikkinäisen tornin kattohuoneeseen, jotta voisi yllättää mahdolliset juonittelijat. Winterfell-osoion suurin järkytys pilattiin jo viime viikon previewistä, josta kuka tahansa puoli aivoa omistava pystyi päättelemään, mitä Sansa kyynelsilmin ylöspäin katseli. Ennalta-arvattavaa kirjoittamista, anyone?

Seuraavaksi ollaankin jo Meereenissä. Orjakauppiaiden joukosta ei harmi kyllä löydy legendaarista keltaista valasta Yezzan Zo Qaggazia, kenties Tyrionin ja Jorahin uusi orjaisäntä onkin ottanut enemmän vaikutteita Nursesta. Tällä kertaa Tyrionin veitsenterävällä, tilanteista-puhumalla-pois-selvittävällä älyllä on vastine kirjoista, joskin tässä huutokaupassa nurinkurisesti Jorah on kovempaa tavaraa kuin Tyrion. Mutta mitenkäs nyt sen cock merchantin kanssa käy? Kovin helposti tuntuu orjakapteeni Adebisi luopuvan aarteestaan.

Meereenin vallitusten sisäpuolella Danyn ja Daarion petileikit olisi voinut jättää välistä, tai sitten mennä kokonaan all-in, kuten kirjoissa, joissa Dany vimmastuu Daariolle sen verran, että hoitelee palkkasoturin muihin maisemiin tapahtumista. Ja se Danyn peruukki on näissä sänkykohtauksissa edelleen ihan miten sattuu maskeerattu.

Yllättäen pääsemme jo tässä jaksossa todistamaan Fighting pitien uudelleenavaamista. Ehdin jo toivoa, että kyseessä olisi SE Dancen kohtaus, jossa Drogon tulee näyttämään, kuka se Meereenin kovin badass onkaan, mutta sen sijaan saamme todistaa jotain muuta. Ensi silmäys eeppiseen taisteluareenaan aiheuttaa epäuskoisen naurunpyrskähdyksen. Kyllä, niillä on näköjään rahat ihan loppu. Kuraista hiekkakenttää sivuavassa katsomossa on noin kymmenen hengen suuryleisö, käytännössä kuitenkin pelkästään Dany ja Hizdahr, ja gladiaattoreiden koreografian on suunnitellut sama lahjakkuus kuin viime viikon Dornen taistelun. Kohtaus suorastaan valuu eeppisyyttä ja grandeuria! Jorah saa adrenaliinipistoksen nähdessään Danyn ja lähtee non-lethaalisti mättämään muita gladiaattoreita oikealla ja vasemmalla kädellä. Tyrion yrittää jotain epämääräistä keinoa katkoakseen kahleensa, mutta onneksi jostain selittämättömästä syystä mykkä korsto (Strong Belwas, oletko se sinä?) katkoo orjan kahleet, jotta Pyhä Tyrion pääsisi nopeammin pelastamaan Danyn hallintoa. Tässä vaiheessa alan epäilemään, kuuluuko Danyn ja Drogonin jälleentapaaminen lainkaan sarjan suunnitelmiin. Jos tuon Dancen kovimman kohtauksen jättävät pois, niin se on jo silkkaa pyhäinhäväistystä.

Vielä kaksi lankaa käsittelemättä. Eikö tämä arviokaan lopu koskaan? Mennään Dorneen, jossa Jaime saa jostain syystä oleskella mukavammassa sellissä kuin Sand Snaket. Myrcella käy vähän angstaamassa ihan näön vuoksi, mutta mitään funktiota en kohtauksesta löytänyt. No, seuraavassa kohtauksessa saadaan sentään tissejä, hidastettuna, zoomattuna, monesta kulmasta ja hidastetusti. Viis siitä, että koko muu kohtaus on ihan järjetön: Sand Snake, jonka pitäisi olla Tyene, mutta jota ei voi mainita esikuvansa kanssa samassa lauseessa, on näemmä laskenut aika tarkasti myrkyn vaikutusajan. Vai aktivoituiko se, koska Bronnilla veri pakkautui jonnekin muualle kuin normaalisti? Ja vastamyrkkykin onneksi tulee kuin tilauksesta, kunhan Sand Snake, jonka pitäisi olla Tyene on ensin vähän empowerannut itseään ja lypsänyt Bronnilta imartelut. Jeesh, tällaista nerokkuutta Dornessa tällä kertaa.

King’s Landing on sitten kamaa, josta en ole tällä kaudella jaksanut välittää lainkaan. Itse asiassa olen kurkkuani myöten täynnä hölmöä Sparrow/High Septon -juonikaarta sekä lempeän viisasta Cerseitä. Ja vielä Queen of Thornskin häslää seassa. Ja Littlefinger. Joku tajuaa viimeinkin, että Lancelilla saattaisi olla raskauttavaa evidenssiä Cerseitä kohtaan. Luulisi, että Margaery ja/tai Loras olisivat olleet asiasta tietoisia. Tai edes mestarijuonittelija Queen of Thorns. Ilmeisesti siihen tarvittiin Littlefingeriä, tietenkin. Huoh. Ainoa toivoni on, että tämän viikon vangitsemisen tuloksena Cersei alkaisi luisua siihen hulluuteen, mikä teki hänen AFFC-luvuistaan niin erinomaisia.

Lopputulema: Olen jo käyttänyt ihan liikaa aikaa illastani tämän jakson katsomiseen ja arvosteluun. Kuten alussa sanoin, tasapaksua, tylsää, ja verenpainetta kohottava Sam-juonilanka Muurilla, mutta myös enemmän kirjoihin sidottuja kohtauksia kuin kertaakaan tällä kaudella, mistä annetaan huomionosoitus ”parasta tällä kaudella”. Mutta älkää erehtykö vertaamaan tämän jakson tasoa mihinkään ykkös- tai edes kakkoskauden jaksoista, jolloin hommassa oli vielä edes jotain kontrollia.