Elokuu melkein puolessa ja tämän kuun puolella ei vielä yhtään blogipostausta. Täytyy jotain yrittää rypistää.

This week I have mostly… been working. Vähän ovat päivät menneet pitkiksi ja iltaisin ei kauhean paljon intoa ole ollut tarinoita sävellellä. Selkä prakaa jostain kumman syystä vaikka duunissa olen saanut monipuolista hyötyliikuntaa pöytien alla ryömimällä ja tavaroita nostelemalla. Kotonakin olen yrittänyt jumppaamiseen panostaa. Aina se tekee yhtä kivaa kun vasemman pakaran tienoilla alkavat lihakset krampata. Kiropraktikolla käyntiä olen harrastanut myös, mutta tuntuu että helpotus kestää muutaman päivän ja sen jälkeen menevät nivelet taas lukkoon. Kai se totta on, ettei ihmistä ole tarkoitettu istumatyöhön.

Projekti ”Dance of Dragonsin uudelleenlukeminen” edistyy. Vaihtelun vuoksi menen tällä kertaa kertojahahmo kerrallaan, mitä en ole koskaan edellisten kirjojen kohdalla kokeillut. Ihan hyvin tuo tuntuu toimivan, ja auttaa keskittymään tietyn alueen tapahtumiin paremmin.

Kuuntelussa: Amorphis. Ehdin jo menettää kiinnostukseni yhtyeeseen 2000-luvun alun pop-heavy-vaiheen takia, mutta vuoden 2006 jälkeen julkaistut neljä albumiahan ovat aivan loistavaa tavaraa. Etenkin Skyforgerin luokittelisin melkein jo moderniksi klassikoksi. Muuten mennään ihan laidasta laitaan. Viime aikojen paras löytö on ollut Complete Clapton-kokoelma, 34 biisiä Creamin, Derek And The Dominoesin ja tietysti itse Slowhandin repertuaarista, 6,99 euroa 7Digitalista.

Katselussa: Klovni – kyllä nolottaa. Itselleni aiemmin tuntematon tanskalainen komediasarja hypetettiin netissä tutkan alle, ja juuri sopivasti heinäkuun loppuun ajoittui 3 kauden boksin Suomen-julkaisu. Ei muuta kuin tilaus cdon.comista menemään parin (tekstittämättömän) YouTube-pätkän perusteella. No, eipä tarvinnut katua. Parasta myötähäpeähuumoria sitten britti-Konttorin, pirun hyvin kirjoitettuna. Täysin räävittömät aiheet roiskivat pilkkaa joka suuntaan turhaan erittelemättä, timangilla tilannetajulla ja loistavien näyttelijöiden nerokkaalla ajoituksella.

Lovin’ it: Android. Nyt kun viimein alkaa olla hanskassa HTC-puhelimen peruskäyttö ihastusta on herättänyt Android Marketin ohjelmavalikoima. Viimeisin helmi on ollut duunissa tärkeä Wifi-verkkojen signaalivoimakkuuden mittari. Myöskin niin yksinkertainen idea kuin taskulamppusovellus on ollut ahkerassa käytössä. Juu, ja tiedän, että Nokialaisissakin on ollut jo vuosikymmentolkulla taskulamput, mutta minun kännyköihini ei ole koskaan aiemmin sellaista eksynyt.

Olisikohan that’s it. Vähän laiskan laimea teksti tästä tuli, mutta jotenkin tuntuu, että aiheita mihinkään mielenkiintoisempaankaan ei ole ilmennyt. Menköön nyt sitten vaikka yksipuolisena small talkkina tämä tällä kertaa.