CMX: Alkuteos

CMX: Alkuteos

Huhut blogini kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja! Mikäs muu minut aktivoittaa kuin uusin CMX-albumi, jonka yhtä lisäarvostelua Internet suorastaan huutaa.

Melko tasan puoli vuotta on kulunut edellisestä postauksestani. Mihinkä se aika oikein on mennyt? Hukkaan, tietenkin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olisihan tässä ollut paljonkin aiheita kirjoitella. Mutta kun saamaton on saamaton, niin minkäs sille voi.

Tornion progesetien viimeisin hengentuotos oli se impetus, joka ajoi minut jälleen WordPressin artikkelinhallintaan. Kun on nuo muutamat aiemmat levytkin tullut arvosteltua plus kaiken maailman turhia historiikkejä ja alaslaskentoja kirjoiteltuja, niin kai se on pantava menemään taaskin. Hyvä herrasväki, ajatuksiani CMX:n enedestiedämonennestako albumista Alkuteos.

Tällä kertaa Alkuteos tuli vähän niin kuin odottamatta ja yllätyksenä. Tiesin, että kvartetti on ollut studiossa ja äänittänyt uutta materiaalia, mutta kun näin jostain että levyn julkaisupäivä oli helmikuun alussa, vain parin viikon päässä, lähti kiireen vilkkaan ennakkotilaus Levykauppa X:ään. Koska tiedättehän, olen joidenkin asioiden suhteen vanhanaikainen, ja haluan kerätä CMX-levyni fyysisinä objekteina. Ennakkotiedottomuuteni vuoksi en ollut kuullut levyltä yhtään kappaletta ennakkoon (sikäli kun ne nyt yleensä ovat radiosoittoa saaneetkaan, mukamas) ja vaikka Twitteriä päivittäin luenkin, enpä ollut juuri bändin omaa hypetystäkään levystä rekisteröinyt. Siksipä odottavan jännityksen ylitsevuotavaisena pistin soimaan levyn ensimmäisen kappaleen

1. Elementa

Mesmerialla ja vaikkapa Iätillä CMX on yleensä lähtenyt radiosoittopää edellä, eli heittänyt avauskappaleeksi jotain, joka voisi potentiaalisesti valtakunnan radioissa soidakin. Alkuteoksen avaus Elementa viestittää jo pituudellaan (7:58), että ihan standardiavauksella ei tällä kertaa lähdetä liikenteeseen. Gregoriaaninen intro hämmentää, mutta vain hetkeksi, kunnes tutut kitaravallit ja kiemurteleva progekomppi pärähtävät soimaan. Biisin tunnistaa CMX:ksi ensisoinnuista alkaen, ja se on ihan hyvä asia. Lyriikat ovat biisin parasta osuutta, ja viestittävät onnistuneesti albumin sävyä; mystiikan teille ollaan onnistuneesti palattu. Kertosäe on kiva, mutta ei oikein nouse ilmaan. Saman voi sanoa muustakin kappaleesta, raamit ovat kohdallaan, mutta ehkä vähän lisää kierroksia tai nostatusta olisivat tehneet tästä modernin klassikon.

2. Paratiisin Eeva

Jälleen kappaleen intro hämmentää, synat replikoivat Jean-Michel Jarrea tai hapuilevat jotain Retro New Waven tapaista. Ihmetys loppuu kuitenkin taas nopeaan ja selustasta paljastuu 2010-luvun CMX:n perusballadi, valitettavasti. Paratiisin Eeva on levyn tylsin kappale. Tuntuu täytebiisiltä valitettavasti. Raamatullisia teemoja sisältävät lyriikat viestivät kuitenkin tämän olevan kotonaan Alkuteoksella. Ei kuitenkaan jatkoon.

3. Puolikas hyvää

Puolikas hyvää taisi olla jonkinlainen singleirrotus tältä levyltä (ainakin video löytyy?), ja mielestäni siihen hyvä valinta. Jos edellinen kappale oli CMX:n perusballadi, tämä puolestaan on bändin perusrokkiveto. Jälleen alussa flirttaillaan elektrosoundien kanssa, joka saa jo vähän toivomaan, että teema toistuisi enemmän biisin edetessä. Yksi 2010-luvun parhaista CMX-kertosäkeistä. Raskaat kitarat kuulostavat hyviltä, ja Yrjänä laulaa mielestäni poikkeuksellisen hyvin tässä. Neliminuuttisena rykäisynä laukkaa maaliin todella liukkaasti. Top-3 -biisi tällä levyllä.

4. Konx om Pax

Näkeehän sen jo biisin nimestä, että nyt on tosi kyseessä. Ihan Saatanan kova aloitus jälleen syntikoilla, jotka täräyttävät biisin koukun heti kuulijan naamalle. Edellinen biisi saikin pitää paras kertsi -arvonimeä alle viisi minuuttia kun Konx pistää oman versionsa pöytään. Nyt on vihdoin sitä synaa! Muuten biisissä liikutaan jossain Aionin kuuluisissa kylmissä soundimaailmoissa, sanoituksessa puolestaan olen näkevinäni samoja sotakaikuja kuin joissain Iätin biiseissä. Eniten minulle kuitenkin mieleen tulee Suljettu astia, lähinnä nihilistisistä lyriikoista sekä niihin liittyvästä hämäävän kauniista kertosäkeestä. Häpeilemätön kitarasoolo biisin keskellä on harvemmin kuultua CMX:ää. Ja jokos mainitsin että todella pidän tämän levyn sanoituksista?

5. Verenpuna

Toinen vähän täytebiisiltä tuntuva veto. En saa oikein kiinni, mitä on haettu, jos yleensä mitään. Eiväthän peruskauniit pop-kappaleet mikään synti ole, mutta kun tähänkin mennessä ollaan jo teemoiteltu mystiikkaa, elektropoppia ja progea niin tällainen koukuton perusbiisi tuntuu olevan vähän väärällä levyllä. Kiva bassokuvio tosin erottuu.

6. Sulaneet muovisotilaat

Täytyi oikein tarkistaa, ettei MusicBeessä ollut vahingossa mennyt shuffle-toiminto päälle, kun kaiuttimista alkoi kuulua Mekaanisten lintujen puiston säveliä. Tällä kertaa emme valitettavasti pääse kuulemaan kotkahybridi 2.0:n sulohuutoja, vaan kyseessä on sittenkin jotain muuta. Taas ollaan progeilun sydämessä, mitä kylmä kosketinmatto osaltaan todistaa. Odotin läpi koko kappaleen, milloin tämä nousee ilmaan. Puolessa välissä tulevat sentään muut instrumentit mukaan täydentämään lounge-henkistä komppia, ja loppuun saadaan pientä avaruuskitaraa, mutta siinäpä se sitten onkin. Vähän outo kappale aina nimivalintaansa myöten.

7. Neljäkymmentä päivää

Taas piipitellään menemään introssa, vaikkakin vain ohikiitävän hetken, ennen kuin skepat syöksyvät mukaan. Jälleen kireän alun jälkeen aletaan kuitenkin himmailemaan Yrjänän lauluosuuden alkaessa. Biisin lyriikoissa palataan taas Raamattu-mystiikka -akselille levyn alun tapaan. Kertosäe irtoaa, mutta kaipaisi vähän vimmaa. Varsinkin kun kertsissä kuullaan CMX:n devonikaudelta tuttu ”laa-laa-laa-laa-laa-laa”-nostatus. Mutta muuten ei olisi tämä kappale kotonaan Veljeskunnalla. Perusnättiä mutta ei minun kuuntelussani kovin kestävää.

8. Alkemisti

Ja albumi päätetään tutusti eräänlaiseen magnum opukseen tyyliin Eksopaleoklimatologi. Alkemisti on tämän levyn progeista progein ja siinä on pirusti potentiaalia. Kuitenkin tuntuu, että biisi ei ehdi kypsyä täyteen uljauteensa vähän reilussa kuudessa minuutissa. Pituuden tuplaamalla ja kaikkia raaka-aineita vähän lisäämällä olisi lopputuloksena ollut todella tiukka ratatouille. Paikoin todella kivasti heavyä, paikoin vähän HC:täkin, mutta jälleen pieni perussisäsiisteys vaivaa. Lyriikat jälleen mainiot. Viimeinen minuutti svengaa kuin hirvi, tätä olisi pitänyt suurin osa kappaleesta olla. Kuitenkin levyn top-3:ssa yhdessä Puolikkaan hyvän ja Konxin kanssa.

…ja se oli siinä. Oliko se jo siinä? Tuntuu vertailukelpoisesta kokonaispituudestaan paljon lyhyemmältä kuin muut 2010-luvun CMX-julkaisut. Onko se sen merkki, että jää kaipaamaan lisää? Vai sen merkki, että se, mitä odotti, ei koskaan oikein tullutkaan?

Luin vahingossa ennen omaa kirjoitustani Soundin arvostelun, jota nyt harmittelen. Siellä kun oli puettu sanoiksi juuri se, mitä minä en heti keksinyt, vaan nyt sen luettuani, tiedän että se olisi pitänyt hoksata.

Alkuteos on kunnianhimoton.

Selvä teema on olemassa, mutta seassa on muutamia kappaleita, jotka eivät siihen tunnu liittyvän. Hyvät-keskinkertaiset -kappaleiden määräjako on suunnilleen 4-4, mikä saa epäilemään että materiaali on ollut tiukassa, tai sitten jokin ajatus on muuttunut levytyksen aikana. Hieman samaa vikaa oli myös Mesmerialla, mutta sen kautta linjan paremmat kappaleet nostavat sen minun listallani Alkuteoksen yläpuolelle.

Ehkäpä seuraavaa levyä varten tarvittaisiin jälleen joku täysin sekopäinen idea, jonka bändi pistää itsensä toteuttamaan. Tai sitten olisi sen teemalevyn, työnimeltään ”Talvikuningas 2.0” paikka…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.