Pentuna unelmoin samanikäisen väestön valtaosan tavoin urheilutähteydestä. Potkiskelin pihalla jalkapalloa kahden vaahteran väliin viritettyyn rastasverkkoon ja mielikuvituksessani toistin Diego Maradonan urotekoja Meksikon MM-kisoissa. Valtaosan tavoin minusta tuli kuitenkin laiska, lihava penkkiurheilija. Nykyteknologialla sentään tietokonepelit tarjoavat turvallisen paluun lapsuuden viattomiin haaveisiin.

Normaalisti urheilupelit eivät minua ihan kamalasti sytytä. Kaverien kanssa on tosin kiva välillä ottaa muutama matsi viimeisintä PC:lle julkaistua NHL-versiota, mutta yksinpelinä toiminta on suunnilleen yhtä mielekästä kuin numeronarvauspeli single player-moodissa. Pari viikkoa takaperin huomasin kuitenkin, että Steamissa myydään tuoretta NBA 2K13-peliä keskihintaan 29,90 euroa. Pienen harkinnan jälkeen ajattelin kokeilla, sillä viimeisin korispelikokemukseni on NBA08. Koris on tietokonemuodossa kivaa, olen todennut jo kouluajoista lähtien, kun kaverin Amigalla pelattiin TV Sports Basketballia.

Suurin ostokimmoke oli 2K13:n uramoodi. Ajattelin, että voisi olla ihan mukava tehdä oma palloilija ja katsoa, miten homma lähtee etenemään. Pari harjoitusmatsia ja liiketutoriaalit alle ja uusi NBA-tähti oli syntynyt: power forwardin paikkaa pelaava rapiat parimetrinen UConnin kasvatti John Sinton. John Sinton oli lehdistötilaisuuksien perusteella ihan mukava kaveri, mutta aivan käsittämättömän surkea koripalloilija. Rankkasin onnistumiseksi, jos onnistuin ottelussa tekemään yhdenkin korin. Harhasyöttöjä sateli ja lähes jokikinen ratkaisu oli tietokoneen mielestä ”bad shot selection”, joka laski otteluarvosanaani. John Sintonin Atlanta Hawks-joukkueen riveissä kulunut NBA-ura kesti kymmenkunta ottelua, jonka jälkeen seurasi eläköitymisilmoitus.

Turhautuneena, ärsyyntyneenä ja masentuneena ajattelin, että minusta ei olisi ikinä vertoa konsoliolmien spagettisormille, joita varten NBA 2K13 oli selvästi suunniteltu. Mutta suomalainen ei luovuta, vaan tekee uuden pelaajan. Samannimisen -ja kokoisen, Orlando Magicin säälisijoilla draftaaman small forwardin. Joka oli vähintäänkin yhtä huono kuin edeltäjänsä. Noin kymmenen ottelun jälkeen myöskin toinen Sinton oli kuopattu.

Sitten hoksasin jotain. Koska en saanut mitään aikaiseksi korin alta kaksipuolimetristen ja parisataakiloisten korstojen roikkuessa reppuselässä, kenties olisi syytä kokeilla toisenlaista strategiaa. Syntyi John St. Tonic (satunnaisnimigeneraattorini on epäkunnossa), 190-senttinen kolmostykki, joka ei edes haaveile korin alla telmimisestä, vaan paukuttaa kaarelta erehtymättömällä tarkkuudella kaukoheittoja. Yllättäen homma alkoi toimia. Koska shooting guardin on lähes mahdotonta saada ”bad shot selectionia”, jokainen epäonnistunutkin heittoyritys nostatti arvosanaani. Aiemmin dee miinuksen paikkeilla pyörinyt suoritusmittarini (amerikkalainen kouluarvosanakäytäntö) alkoi olla tasaisesti cee plussassa tai jopa been puolella. Pisteitä syntyi myös ja Milwaukee Bucksin toiset heittokoneet Monta Ellis ja Brandon Jennings tukevat pelityyliäni. Ei haitannut edes se, että koutsi päätti ilmeisesti piruuttaan heittää minut avausviisikkoon historiaani nähden surullisen kuuluisan small forwardin paikalle. Ratkaisin ongelman kieltäytymällä systemaattisesti menemään korin alle, vaan kämppään tukevasti kolmosen viivalla. Jennings syöttelee ja St. Tonic pudottelee. Nice.

Onnistumisten myötä olen voinut päivittää pelaajani taitoja, ja tällä hetkellä St. Tonic pärjää puolustuksessakin ihan mukavasti. Pisteitä olen laittanut puolustuslevyreitä tuovaan hyppyvoimaan sekä post-puolustamiseen, koska joudun edelleen puolustamaan isoja miehiä vastaan. Pari kertaa olen jo jättänyt muun muassa LeBron Jamesin aika aseettomaksi, mutta Knicksin Carmelo Anthony on edelleen paha pideltävä. Hyökkäyspäässä pisteitä syntyy tasaiset vajaa parikymmentä per matsi, tosin yhden pelin ennätykseni on 32 pistettä.

Ensimmäinen kausi on lähes lopussa ja playoffsit häämöttävät. Kehitystä sekä peluuttajalla että pelaajalla on tullut sen verran, että ensi kaudeksi nostan vaikeustasoa. Voitot tulevat jo vähän liiankin helposti.

Seuraavat projektit ovatkin sitten FIFA 13 sekä Pro Evolution Soccer 13, jotka molemmat jouduin ostamaan, kun en osannut niiden väliltä valita. Pari peliä uramoodia olenkin jo FIFA13:ssa pelannut, ja kokemukset ovat samankaltaiset kuin NBA:ssa: olen suurimmaksi osaksi ihan lapanen ja kerään kentän huonoimpia arvosanoja, mutta pelaaminen on hauskaa ja tunnen kehittyväni. Ehkä pian se virtuaalimaradonakin pääsee vapaaksi virtuaalijordanin seuraksi.

Nyt kun joku tekisi ajanmukaisen urapelin jääkiekon maailmasta PC:lle. Korjaantuisi Jokerien maalinteko-ongelmakin, kun virtuaaliselänne ottaisi ohjat joukkueen hyökkäyksessä.