The Dwarves Dug Too Deep

This week, I have been mostly playing… Dwarf Fortress. Tai ei sitä pelaamiseksi voi vielä kutsua, pikemminkin opetteluksi. On se kumma miten sysiruma ja täysin epäergonominen peli voi koukuttaa kovasti.

Dwarf Fortressin idea on rakentaa kääpiölinnoitus. Alussa on seitsemän kääpiötä (mutta ei Lumikkia) ja pelin generoima maailma, jolla voi olla historiaa aina tuhannen vuoden taakse. Mäen kylkeen tai maahan kaivetaan luolia, joissa on tarkoitus tuottaa kaikenlaista tavaraa, joita tarvitaan elossa säilymiseen. Ja siinä kaikki. Hauskaa on luvassa, kun omat persoonansa omaavat kääpiöt alkavat sekoilla tai kun linnoituksen portteja kolkuttelee hiisijoukkio. Tuhannet satunnaistekijät joko tarjoavat neliapilaa tai lyövät märkää rättiä naamalle koko ajan.

Paras mahdollinen mainos pelille on lukea läpi riemukas yhteispelipäiväkirja Boatmurdered-linnoituksen eeppisistä vuosista. Pari kertaa meinasin pudota tuolilta nauraessani tarinoille eeppisestä Norsusodasta sekä hullujen kääpiöiden virittämän laava-ansan käytöstä. DF on harvoja pelejä, jonka tarinoiden lukeminen on melkein yhtä hauskaa kuin pelaaminen.

Itse olen nyt harjoitellut DF:ää noin viikon verran, apunani captnduckin erinomaiset tutoriaalivideot YouTubessa. Viikon jälkeen olen vasta noin videon numero 11 paikkeilla (yhteensä niitä taitaa olla viitisenkymmentä!) eli olen vasta vähän raapaissut pelin pintaa. Peli on valtavan laaja ja sikavaikea oppia, mutta palkitsee pitkäpinnaisen.

Elämyksen täydentää, kun taustamusiikiksi valitsee Howard Shoren Lord of the Rings -soundtrackin (The Complete Recordings tietenkin). ”And they call this a mine… a mine!

Seizureguilds-linnoituksen toistaiseksi vaatimaton sisäänkäyntitaso

Edit 17.1.2011: Nyt jo yli kuukausi putkeen. Ihan käsittämätön peli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *