Harvaa scifi-sarjaa on viime aikoina ennakolta rummutettu yhtä paljon kuin The Expansea. Muutaman ensimmäisen jakson ennakkokatselutilaisuuksista kuuluneet kommentit vertasivat sarjaa Battlestar Galacticaan (2000-luvun versioon siis) ja ulospäin vuotanut palaute oli muutenkin yksimielisen ylistävää. Siemen kylvettiin viljavaan maahan, koska olin juuri taannoin ostanut Kindleeni kirjasarjan avausosan, Leviathan Wakesin, johon ensimmäinen tuotantokausi siis perustuu.

Ikävä kyllä meitä ei-amerikkalaisia hakattiin heti kättelyssä polvilumpioon, kun sarjan julkaisupäivänä SyFyn nettisivuilla komeili pelkästään musta ruutu ja ylimielinen viesti: ”This content is not available in your location”. Olin tuossa vaiheessa jo ensimmäistä kertaa tarjoamassa SyFylle tunkkiaan takaisin, mutta päätin valita vieläkin ilkeämmän toimintatavan ja *gasp* painua PirateBayhin (vai mitä ne mirrorit nykyään ovatkaan). Todettakoon tässä, että meikäläisen kynnys piratoimiseen on tällä iällä jo varsin korkea (poislukien viime vuotiset Game of Thrones-haksahdukseni, kun vielä jaksoin uskoa että sarjasta on johonkin). Jos SyFyn sivuilla olisi ollut mahdollisuus maksaa katsomisesta, olisin sen ilomielin tehnyt. Mutta jos raha ei kelpaa niin mielestäni ei ole myöskään oikeutta nalkuttaa siitä, että sarjaa varastetaan netistä.

Kaksi ensimmäistä jaksoa katsoin joulun tienoilla. Ja ihan OK jaksoja olivatkin. Ei tietoakaan mistään juonen raiskauksesta tai henkilöhahmojen vääristelystä, vaan kokemus oli – niin, ihan OK. Mikään ei sisälläni kuitenkaan syttynyt niin paljoa että olisin jaksanut enempää lakia rikkoa, vaan päätin ottaa rauhallisesti ja odotella että koko kausi on ulkona ja katsoa loput jaksot sitten.

Ensimmäinen tuotantokausi tuli ja meni jo helmikuun alussa, mutta minulla oli noin tuhat muuta asiaa tehtävänä ja Expanse ei ”ihan OK” aloituksensa jälkeen kuulunut niihin tärkeimpiin. Viime viikolla kuitenkin nimimerkki Jaakko herätteli minut kommentillaan kirja-arvostelun yhteydessä; pitäisihän tuo nyt katsoa jotta voisi sanoa omaavansa asiaan mielipiteen. Niinpä loputkin jaksot löysivät tiensä koneelleni ja tänä iltana tuli viimeinenkin katsottua.

The Expanse on varsin uskollinen suhteessa lähdemateriaaliinsa, isoin muutos ovat vasta kakkoskirjassa mukaan tulevan Chrisjen Avasaralan mukaan ottaminen ensimmäiselle tuotantokaudelle. Muutos toimii kerrassaan erinomaisesti antaen meille Leviathan Wakesista kokonaan puuttuneen näkökulman Maan poliittiseen tilanteeseen. Oikeastaan tuntuu jopa hämmentävältä, ettei LW:ssä käytetty Avasaralaa POVina. Oikeastaan tuo antaa yhden syyn lisää epäillä kirjailijoiden ratkaisua rajata Leviathanin rakenne kahden päähahmon vuorotteleville POVeille.

Muutenkin juoni seuraa selvästi kirjaa, mitä nyt muutamat sivuhahmot (Havelock, Anderson) jäävät vähemmälle näkyvyydelle kuin kirjassa. Toisaalta muutamia hahmoja on tarinaan lisätty TV-kerronnan tarpeiden takia, ja jonkinlaista ärsytystä aiheutti periamerikkalainen lasten käyttö yritettäessä puristaa tarinaan lisää emotionaalista syvyyttä. Muuten tarinan kiehtovuus ja scifi-ulottuvuus hieman lässähtävät kauden loppua kohden, mikä voi olla ainoastaan minun mielipiteeni, sillä kirjoissakin pidin Eroksen tapahtumia turhan venytettynä ja sekavina.

Tarinan visuaalisuuteen sen sijaan ollaan panostettu, ja se myös ruudulla näkyy. Ceresin cyberpunk-henkinen, dystopinen arkkitehtuuri valaistuksineen on viimeistä piirtoa myöten ajateltu. Myös avaruusalukset niin ulkoa kuin sisältäkin näyttävät hyviltä, ja tuntuvat sopivan klaustrofobisilta. Avaruustaistelut noudattelevat pääpiirteissään Newtonilaista fysiikkaa, vaikka paikoin ovatkin vähän sekavia, mikä johtunee ohjaajien halusta pitää salaperäinen vihollinen mahdollisimman salaperäisenä. Tyhjiöfysiikkaa tosin tulkitaan vähän turhan vapaalla kädellä, joskin sama ongelma oli jo kirjoissa. Siitä huolimatta kirjassakin shokkiefektin aiheuttanut kohtaus Donnagerilla toimii tosi hienosti myös TV-formaatissa. Alkusekvenssistä ja sen musiikista muten annettakoon erikoismaininta, kun visuaalisista asioista puhutaan.

Kauden edetessä selväksi kuitenkin käy, että SyFyn budjetti ei ole pohjaton, ja koska suuri osa siitä on tuhlattu efekteihin sekä visuaaleihin, jostain on täytynyt säästää. Harmi, että säästö on tehty sieltä ilmiselvimmästä päästä – nimittäin castingissa. Kovin stara, Shohreh Aghdashloo vetää roolinsa Avasaralana virheettä, ja on nappivalinta. Hän ei voi mitään sille, että SyFy on ilmeisesti PG-14-tason kanava, jonka takia yhtään kirosanaa ei koko kaudella kuulla. Ja Chrisjen Avasarala ilman kirosanoja on vain puolikas esikuvastaan. Thomas Jane Millerinä on myös OK, vaikka paikoitellen hahmon emoilu käy aika lailla campin rajamailla. Enkä voi mitään sille, että minulle tuli jatkuvasti Janen maneereista ja hiuksista mieleen Kummeli-sketsi, missä Timo Kahilainen esittää Mikko Kuustosta.

Muut castingin jäsenet ovat tasaista harmaata massaa. Varsinkin toinen päähenkilö Steven Strait Holdenina on melkomoinen pökkelö. Sinänsä voidaan ajatella, että Holdenin näyttelijävalinta on onnistunut, koska kirjoistakin minulle jäi kuva Holdenista juuri tuon näköisenä yhden ilmeen miehenä. TV:ssä se ei vain toimi. Asiain tilaa ei myöskään paranna se, että Alexin ja Amosin hahmoja on yksinkertaistettu, ja molemmista tehty jopa osin ristiriitaisia tyyppejä. Dominique Tipper Naomi Nagatana on kai ihan OK, vaikkei vastaakaan mielikuvaani kirjoista. Myös TV-versio Frederick Andersonista on paha pettymys, näyttelijä Chad L. Colemanilta puuttuu roolin vaatima karisma. Positiivisina suorituksina mainittakoon kuitenkin Jared Harris kähisemässä Anderson Dawesina sekä Athena Karkanis, joka onnistuu luomaan Millerin ja Octavia Mussin välille lyhyessä ajassa ihan semiuskottavan pienen romanssinpoikasen. Breaking Badistä tuttu Jonathan Banks käy näyttäytymässä ensimmäisessä jaksossa (jotta häntä voidaan käyttää julkaisutrailerissa) ja siihen yhteen viiden minuutin ilmestymiseen ilmeisesti rahat ovatkin sitten loppuneet.

Harmi vain, etten ensimmäisen tuotantokauden kokonaan katsottuani voi sanoa, että mielipiteeni olisi ensimmäisistä jaksoista suuresti muuttunut. The Expansen ensimmäinen tuotantokausi on ”ihan kiva”, paikoitellen jopa ”hyvä”, mutta suoraan sanoen en pysty näkemään sitä BSG:n kaatajana. Monet muutkin ovat maininneet The Expansen olevan top-3 suosikki-scifinsä, mutta kun alkaa oikein ajattelemaan, niin montako hyvää scifi-TV-sarjaa yleensä on olemassa? BSG taitaa olla aika monella ykkösenä, Star Trekeistä joku inkarnaatio totta kai, Babylon 5, Firefly… Entäs niiden jälkeen? Taso ja tarjonta alkavat laskea dramaattisesti. The Expanse kuuluu selvästi edellisten joukkoon listalla, mutta minulla on vaikeuksia sijoittaa sitä korkeammalle kuin BSG tai B5. Sen jälkeen tekee tiukkaa, kenties vain koska ST: Deep Space 9 –katseluprojektini on vieläkin kesken. Top-3 tai top-5, onko sillä loppujen lopuksi väliä? Jos Expansen orastava suosio on airut scifin uudelle nousulle, niin mikäs siinä. Eikä se ole ihan puhtaasti TV-sarjanakaan yhtään hullumpi. Ihan OK.