R. Scott Bakker: The Darkness That Comes Before
Kaksituhatvuotisen suvunjalostuksen kautta täydellisen mielen- ja ruumiinhallintakyvyn saanut Anasûrimbor Kellhus on vanhan kuninkaallisen suvun viimeinen vesa. Unissaan hän saa yhteyden isäänsä, joka kolmekymmentä vuotta aiemmin lähti etelään koskaan palaamatta. Kellhus lähtee eristetystä luostarikodistaan etsimään häntä ja päätyy Kolmen meren alueelle, jonka rannoilla vaikuttaa lukuisa määrä eripuraisia uskonnollisia ja maallisia valtakuntia. Pyhä sota on alkamassa vääräuskoisia vastaan, ja tämän sodan keskelle ajautuvat niin Kellhus kuin maallinen velho Drusas Achamian. Achamiania vaivaavat unet kaksi tuhatta vuotta sitten tapahtuneesta maailmanlopusta, jossa Kellhusin esi-isällä oli oma roolinsa. Ennustuksen mukaan uuden Anasûrimborin ilmestyminen tarkoittaa Toista maailmanloppua.