Mestari Janeleth kuuli huudot ennen kuin hän näki savun. Hän nopeutti askeleitaan (mikä aiheutti epämiellyttävää pulssin kohoamista) ja päästyään mäen huipulle näki elämäntyönsä haihtuvan savuna ilmaan. Citadelin tornin kolmannen kerroksen ikkunasta tuprutti paksua mustaa savua. Hänen työhuoneensa ikkunasta. ”Minun Darryn kronikkani!”, hän parahti. ”Kaikki muistiinpanoni!” Mikäli hän olisi kääntynyt, olisi hän nähnyt kamaripoikansa Paten hymyilevän tyytyväisenä.
Liotettuaan ensin kivistäviä niveliään kuumassa kylvyssä Citadelin mestari Janeleth oli syönyt tuhdin aterian. Hän oli jälleen täysissä sielun- ja ruumiinvoimissaan, ja syytä olikin, sillä materiaali Darryn kronikkaa (millä nimellä hän oli päättänyt tarinaa tästä lähtien kutsua) varten ei näyttänyt vähenevän lainkaan. ”Uhh, tästä näyttää tulevan samanlainen ikuisuusprojekti kuin Muurin rakentamisesta”, Janeleth parahti asiaa pohtiessaan. ”Ei auta, historia ei jää odottamaan kirjoittamista”, hän totesi, ja tarttui sulkakynäänsä.
Jälleen kerran mestari Janeleth istui työpöytänsä ääreen jatkaan kronikkaansa Yohn Darrystä –
”Kyllä te jo tämän tiedätte, mennään suoraan asiaan”, Janeleth murahti. Hän selaili hetken kokoamiaan asiakirjoja ja kohotti kulmakarvojaan. ”Juonittelua ja sodankäyntiä, tästä tuleekin mielenkiintoista.”
Auringon kivutessa myöhäiskesän aamupäivän korkeudelle Citadelin mestari Janeleth istuutui työpöytänsä ääreen. Ulkona loistavan auringon luoma lämpö ei tuonut helpotusta hänen kivistäville nivelilleen. Torni oli öisin kylmä ja kostea, ja levottomat unet olivat vaivanneet häntä. Määrätietoisesti Janeleth kuitenkin avasi jälleen suuren kirjan, ja etsiytyi kohtaan, johon oli edellisiltana jäänyt kirjoittaessaan kronikkaa Yohn Darrystä sekä hänen jälkeläisistään Robertin kapinan vuosina ja sitä seuraavina vuosina.
”Jotenkin noin se kai meni”, murahti Janeleth.
Citadelin mestari Janeleth löysäsi vyötään ja röyhtäisi pitkän sarjan. Hänen hampaidensa väliin oli jäänyt palasia paahdetusta pyystä, ja niitä imeksiessään hän mietti, miten jatkaisi kronikkaansa Yohn Darrystä sekä hänen suvustaan vallananastajan kapinan aikaan sekä niitä seuranneina vuosina. Nimi oli todellakin pitkä, Janeleth ajatteli harmistuneena. Siitä huolimatta uskollinen sulkakynä upposi jälleen kerran mustepulloon ja vanha mestari jatkoi tarinan kertomista.
Mestari Janeleth ähkäisi tyytyväisenä iskien olutkolpakon pöytää vasten. Hän pyyhki suunsa – partaan oli jäänyt vaahtoa – ja röyhtäisi sydämensä kyllyydestä. Hän naksautti sormiaan ja pyöräytti hartoitaan, paransi ryhtiään ja tarttui uudelleen kynäänsä. Oli aika kirjoittaa toinen luku Yohn Darryn sekä hänen sukunsa kronikasta vallananastajan kapinan aikana sekä sitä seuraavina vuosina. ”Miksi minun keksimäni kertomusten nimet ovat aina näin pirun pitkiä?” Janeleth parahti ja puisteli päätään.
Vanha mestari Janeleth kastoi sulkakynänsä mustepulloon Oldtownin Citadelin kolmannessa kerroksessa. Pöydällä hänen edessään oli kasa kirjeitä, muistiinpanoja ja muita dokumentteja, joita hän oli kerännyt arkistoista koko edellisen päivän alkavaa urakkaansa varten. Hän avasi suuren nahkakantisen kirjan, jonka päällä luki hopeisin kirjaimin ”Darryn suku”. Janeleth etsi ensimmäisen tyhjän sivun, ja kirjoitti huolellisin, siistin kirjaimin, ”Yohn Darry sekä hänen jälkeläisensä vallananastajan kapinan aikana sekä sitä seuraavina vuosina”.