Oi aikoja, oi arvosteluita
Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Joskus jokaisen on kuitenkin tehtävä kipeä katsaus menneisyyden haamujen keskelle ja päätettävä, mikä on säilyttämisen arvoista ja mikä joutaa jäämään komeroon luurankojen kaveriksi. Luvassa on kauan suunnittelemani arvostelumigraatio vanhoilta sivuiltani tänne blogin alle.
Taisi olla vuoden 1999 tienoilla, kun ensimmäiset kirja-arvosteluni nettiin kirjoitin. Silloin mediana toimi X-Files -jakso-oppaalle rakentamani nettisivut, jossa etusivun yhtenä alaotsikolla luki ”fantasiakirjallisuus”. Viitisen vuotta tästä aloin opetella PHP:tä, ja tein uudet sivut, jotka nimesin Fantasiamajataloksi. Hyvää nimeä en keksinyt, joten ensimmäisenä mieleen juolahtanut jäi kompromissiratkaisuksi.
Koska Fantasiamajatalo oli kaikesta PHP:stä huolimatta staattista koodia, niiden päivittäminen kävi nopeasti työlääksi. Osittain myös pari vuotta kestäneen lukemislukkoni takia viimeiset päivitykset Fantasiamajataloon tein vuonna 2007. Käytännössä sivut ovat olleet kuolleet ja kuopattu siitä lähtien, mutta olen pitänyt ne esillä tavallaan arvostelumuseona, johon olen täältä blogista voinut tarvittaessa viitata.
Nyt on tullut kuitenkin aika saatella Fm-talo hautaan. Siirrän osan arvosteluista tänne uudelle puolelle, osaa karsin ja/tai kirjoitan osin uusiksi, osan jätän siirtämättä kokonaan. Niinpä tässä parin seuraavan päivän aikana on luvassa paljon retrohenkisiä arvosteluja, joita todennäköisesti kukaan ei kuitenkaan ole lukenut aiemmin, tai tule nytkään lukemaan. Joten – kärsikää / nauttikaa oman valintanne mukaan pienestä matkasta muistojen valtatielle.