Jokasyksyinen perinne
Tulipa taas viikonlopun ajan viihdytettyä jokasyksyistä vierasta, kausi-influenssaa. Tai en tiedä, voiko näitä satunnaisia lieviä nuhia edes influenssaksi nimittää. Tällä kertaa ei nuha ottanut mukaan ärsyttävää kaveriaan kuumetta, which was nice. Muuten ei sitten ollutkaan kovin nice.
Aina sitä ihmismieli ehtii unohtaa, miten huono olo onkaan flunssaisena. Jossain vaiheessa vuotta, kun viime räkätaudista alkaa olla jo aikaa, alkaa puolivakavissaan miettimään, että voisihan se taas tullakin, niin voisi hyvällä omallatunnolla pitää pari sairaslomapäivää duunista ja ihan vaan lepäillä. Sitten kun tauti iskee, niin siinähän lepäilet, kun kurkku on niin kipeä ettei nielemään pysty, päätä särkee ja kaikki röörit ovat niin tukossa, että heti kun ojennat itsesi horisontaaliasentoon niin ilman kierto loppuu tyystin. Että nauti siinä vapaapäivästäsi, ruoja, mitäs menit moista toivomaan.
Elämäni kauneimmat flunssamuistot ovat keväältä 1996. Olin tuolloin armeijassa Niinisalossa, 280 kilometrin päässä kotoa. Oli palmusunnuntai ja viikonloppuloma oli päättymässä, ja paluu takaisin edessä, kun sunnuntaiaamuna alkoi kuume nousta. Lääkkeiden voimalla paluumatkalle lähdin, ensin puolitoista tuntia junalla Tampereelle ja sieltä parin tunnin bussimatka Kankaanpäähän. Perillä oltiin tavan mukaan yhdentoista jälkeen sunnuntai-iltana, ja hoipertelin kasarmeilla suoraan varuskuntasairaalaan. Lääkintämies mittasi kuumeeksi 39,7 astetta. Seuraavat päivät menivät sairaalan sängyssä makoillessa, tosin siihen rutiiniin omalla tavalla piristävän lisänsä toi poskionteloiden punkteeraus. Sairaanhoitajat työnsivät puolimetrisillä metallitangoilla puudutusaineet molempiin sieraimiin ikäänkuin harjoituksen vuoksi, sillä vähän ajan päästä lääkintämajuri tuli, sanoi ”suu auki” ja työnsi punkteerausneulan samoista ruumiinaukoista niin syvälle että rusto rutisi. Suun kautta tuli sitten ulostettua poskionteloiden sisältö. Koko operaatio tehtiin tietysti, että kuume laskisi ja mies saataisiin nopeasti varuskuntasairaalasta ulos. Kuinka ollakaan, tuska oli turhaa, sillä kuumeilu jatkui vielä pari päivää parannustoimenpiteen jälkeen sillä seurauksella, että lupaa pääsiäislomille lähtöön ei tullut. Ulos sairaalasta pääsin pääsiäisen jälkeisenä maanantaina, kun muut palailivat ruhtinaalliselta neljän päivän lomalta. Ihan tarkkaan en tuntemuksiani muista, mutta voisin vannoa, että päähän otti.
Onneksi tällä kertaa tautini oli lievää sorttia ja olin kykeneväinen tekemään joitakin kehittäviä toimintojakin. Esimerkiksi edistyin Reynoldsin Revelation Space -trilogian kakkososan Redemption Arkin lukemisessa melkein parin sadan sivun verran.