Heti jakson alkuun selvitetään viime jakson epäjännittävä cliffhanger. Kuvittelisin Ser Jorahin, Bear Islandilla kasvaneena, olevan vähän paremmin perillä eri laivatyyppien merikelpoisuudesta. Paikallisen sillinkalastajan viisimetrisellä paatilla pitäisi tuskin olla paljoa mahdollisuuksia purjehtia Volantiksesta Meereeniin, kun siinä on välissä muun muassa sellainen pikku este kuin vanhan Valyrian rauniot ja Smoking Sea. Mutta huoli pois, koska Westeros on kutistettu pinta-alaltaan noin Korkeasaaren kokoiseksi, lienee Meereenkin ihan tuossa niemenkärjen takana. Eiköhän sinne sopivasti ensi jaksoon mennessä ehditä.

Jaime ja Bronn sen sijaan ovat viisaasti valinneet vähän järeämmän aluksen matkallaan Dorneen. Tarth nimipudotetaan, jotta kukaan ei unohda, miten Jaimen ja Briennen välillä melkein saattoi joskus aiemmin olla jotain. Dancessa Jaimen ja Briennen polut yhtyivät, sarjassa kaksikko on suurin piirtein niin etäällä toisistaan kuin vain Westerosin kamaralla on mahdollista. Muuten Jaimen ja Bronnin osuus oli jakson parhaimmistoa, paikoin jopa huvituin toistuvasta ”Jaimen käsi” -sketsistä. Kenties Benioffin ja Weissin jossain hyvin syvällä piilevät kyvyt soveltuvatkin paremmin buddy-buddy-komedian puolelle. Ihan varmaa on, että ne eivät ainakaan ole eeppisen fantasiatarinan kirjoittamisessa. Mutta mitä varten Jaimelle oli pitänyt lisätä katkera repliikki Tyrionin murhaamisesta?

King’s Landingissa Cersei jälleenmuodostaa Faith Militantin. Myönnän, että muistikuvani Faith Militantista kirjoissa ovat vähän hatarat, mutta väittäisin, että mikään ”Seitsemän Isis” ryhmä ei nyt sentään ollut. Tapetaan, tuhotaan ja ryöstetään, tämän täytyy olla jonkinlainen allegoria HBO:n asenteesta lähdemateriaaliinsa. Ja olisivat nyt sitten hemmetti soikoon tappaneet Olyvarin, kun siihen saumat kerran olivat. Mutta ei, kukas muuten olisi huoratalokohtauksissa läsnä.

Saattaa olla, että Cersein varsinainen suunnitelma Margaeryn suhteen on vielä taustalla, mutta tässä jaksossa näemmä tärkeämpää oli deviantti-Lorasin nalkkiin saaminen. Mikä puolestaan johtaa siihen epämiellyttävään tilanteeseen, että Tommen saa suurempaa roolia kuin kirjoissa. Vähemmälläkin kävisi selväksi, että Tommen on vähän yksinkertainen, kiltti ja kaiken kaikkiaan ihan jotain muuta kuin Joffrey. Ja jakson lopussa pelotellaan vielä Queen of Thornsin naftaliinista kaivamisella. B&W eivät näemmä millään halua päästää irti vanhoista hahmoistaan, jos vain joku on puolellakin sanalla maininnut heille pitävänsä niistä. Eiköhän kohta Tywin Lannister ota Lady/Lord Stoneheartin roolin, koska kaikki tykkäävät Tywinistä, ja kukaan ei tykännyt siitä punapäisestä naisesta, mikä-hänen-nimensä-nyt-olikaan, joka onneksi saatiin poistettua kuvasta Red Weddingissä.

Sitten jaksossa alkaa tapahtua jotain ihmeellistä, jota en olisi ikinä odottanut. Neljän tuotantokauden hiljaisuuden jälkeen tarinaan aletaan tuomaan takaisin Robertin kapinan aikaista mystiikkaa. Ensin Stannis muurilla vihjailee Jonin syntyperästä. Vähän myöhemmin Sansa vierailee Winterfellin kryptassa Lyannan(!) patsaan luona (miksei Nedin?) ja Littlefinger kertaa Harrenhalin turnajaisten tapahtumia, vieläpä aivan kirjojen mukaisesti! Olisin vielä odottanut pientä täkyä siitä, miten Lyannan ja Rhaegarin suhde ei kenties ollutkaan sitä, miltä näytti… Tuossa yhdessä Stannis-kohtauksen kanssa olisi kenties kylvetty sen yhden teorian siemen myös kirjoja lukemattomien mieliin. Vähän lisäapua saadaan vielä myöhemmin, kun myös Ser Barristan kertoo tarinan Rhaegarista. On aivan kuin joku olisi nyt vasta kertonut, että ”tämä tarina tässä on oikeasti tärkeä”. Jos näin on, on tuosta luettavissa ihan kannustavia asioita Winds of Winterin ja Dream of Springin varalle.

Stanniksen heittoa lukuunottamatta muurilla vietetty aika on aika lailla turhaa. Kuninkaan vereen viitataan jälleen, ja toisaalta Shireenin ja Stanniksen välinen herkkä hetki luo vastapainoa uhri-innokkaille punaiselle noita-akalle sekä hänen epäonnekkaat geenit perineelle povitaskufanaatikolleen. Mutta se tarina greyscalen tarttumisesta oli kyllä taas niin sitä itseään. Kai nyt Stanniksen kädenkin olisi pitänyt saastua, vai oliko hänellä koko ajan hanskat kädessä? Tissikiintiötä täytetään sitten Melisandren yrittäessä vakuuttaa Jon Snowlle, että kannattaisi lähteä Stanniksen armeijan mukaan. Tämäkin menee nyt vähän eri lailla kuin kirjoissa, joissa Stannis käytännössä loukkaantuneena Jonin kieltäytymisestä häippäisi sen enempää ihmettelemättä sotaretkelleen.

Jos nyt tunnelma ehtikin nousta viittauksista Rhaegariin ja Lyannaan, niin GoTin kanssa voi olla varma, että se latistetaan. Sand Snakejen ja Ellarian kohtaus herätti niin valtavan myötähäpeän, että kohtaus oli pakko katsella käsi naamalla, sormien välistä kurkistellen. Kolme ultimaattisen geneeristettyä Xenaa ja viime kaudelta 180 asteen käännöksen hahmossaan kokenut Ellaria, kaikki näyttelevät feikkiaksentilla aivan sysipaskasti ja vielä juustoksi kaiken päälle naurettavalta näyttänyt kapteenin keihästys. Voi luoja.

Jakson päätteeksi palaamme Meereeniin, jossa Dany selvittelee itse typerällä julkisella teloituksellaan aiheuttamaa ongelmaa. Unsulliedit osoittautuvat taistelijoina yhtä surkeiksi kuin jakson leikkaaja järkevännäköistä taistelua kokoonkyhätessään, ja Ser Barristan ja Grey Worm tapetaan. Hups.

Ykkösjakson jälkeen westeros.orgin foorumeilla nettiin vuotaneen neljännen jakson katsoneet pelottelivat jollakin juonenkäänteellä, joka saisi monet lopullisesti lopettamaan sarjan katsomisen. Minä suoraan sanoen odotin jotain paljon pahempaa, ja olen osittain helpottunut siitä, että näinkin vähällä päästiin; toisaalta olen huolestunut kuolemien aiheuttamasta muutosten lumivyörystä. Antakaapas, kun selvitän ajatusmaailmaani.

Dance with Dragonsin suurin ongelma kirjana oli Meereen-juoni, josta TV-sarjaa varten jo poistettiin Quentynin osuus. GRRM itse kutsuu ”Meereneese knotiksi” umpikujaa, jolla Dany saadaan järkevästi liikkeelle Meereenistä ja takaisin pääjuonen pariin. On tiedossa, että se oli suurin yksittäinen tekijä, joka jarrutti ADwD:n valmistumista (ei toki ainoa). TV-sarjaa varten on ilmiselvästi otettu käyttöön samat keinot, joilla Aleksanteri aikoinaan aukaisi oman Gordionin solmunsa: hack’n’slash. Tämän ansiosta suuri osa nyansseista on Meereenissä jäänyt puuttumaan, ja juonen etenemisen nopeuttamiseksi Dany laitettiin epäloogisesti määräämään tuo parin jakson takainen julkinen teloitus. Tästä ratkaisusta en kuitenkaan käsikirjoittajia syytä, sillä Danyn luvut olivat ADwD:ssä suoraan sanoen aikamoisen pitkästyttäviä. Mielestäni sarjan Meereen-juoni on toiminut lähdemateriaalin ongelmat huomioiden tällä kaudella ihan hyvin.

ADwD:n luettua tiedämme, mihin Danyn juoni etenee. On ihan loogista, että Meereenissä vaikuttavista henkilöhahmoista aletaan hankkiutumaan eroon ja koko kaupunki jättämään taakse. Ser Barristanin osasta saa jo kirjoissakin sellaisen vaikutelman, että miehen rooli alkaa olla näytelty. Viittaan tässä lähinnä ADwD:n lopun Barristan-POVeihin, joista välittyy läpi vanhan miehen väsymys ja jossa häneltä saadaan ”viimeisenä palveluksena” muutamia Brandon-Ned-Ashara Dayne -kolmioon liittyviä tärkeitä tietoja. Oma veikkaukseni on, että Barristan on mennyttä Winds of Winterin loppuun mennessä.

Grey Worm ja hänen kauttaan koko Unsullied on sen sijaan paljon hankalampi tapaus. Grey Wormin kuolema, ja fakta, että ketään muuta Unsulliedista ei ole ruudun edessä (tai kirjoissakaan) esitelty, viittaa siihen, että Unsulliedit eivät tule olemaan jatkossa kuviossa. Suurin ongelma syntyy siitä, että kuolema herättää kysymyksiä koko Danyn Slaver’s Bay -kampanjan merkityksestä. Okei, Danylle jää Meereen-reissusta käteen vielä Daario ja hänen palkkasoturinsa, tapaaminen Tyrionin kanssa sekä mahdollisesti tulossa oleva khalien kanssa yhteenliittoutuminen, mutta silti Grey Wormin kuolema vähäpätöistää Danyn menneisyyttä ja sumentaa hänen tulevaisuuttaan huolestuttavasti. Toki on mahdollista, että kirjat ja TV-sarja käsittelevät täysin eri lailla Danyn tulevan Westerosin-valloituksen lähinnä käytössä olevien armeijoiden osalta, mutta joka tapauksessa käsikirjoitus tässä vetää mattoa Storm of Swordsin Dany-lukjen alta, tehden niistä vähemmän merkityksellisiä kuin aiemmin.

Jätän vielä kuitenkin portin auki mahdollisuudelle, että Grey Worm jää eloon haavoistaan huolimatta. Vaikka en ASOIAFin osalta tällaisia viime hetken ihmepelastumisia siedäkään, helpottaisi se paljon ainakin käsikirjoittajien asemaa jatkossa. Jo ensimmäisellä kaudella muistuttelin vähän väliä, että pienet muutokset kertautuvat tässä sarjassa loppua kohti. Tällä kertaa tehty muutos on sellainen, että tarvitaan todella päteviä juonenkäänteitä yhdistämään kirjojen ja sarjan end game edes vähän toisiaan muistuttavaksi. Valitettavasti minulla ei ole juuri minkäänlaista uskoa siihen, että nykyinen kaksikko pystyisi tämän oikaisemaan. Itse asiassa pelkään, etteivät torvet edes ole ajatelleet Grey Wormin kuoleman aiheuttamia merkityksiä. Mutta hei, me kirjalukijathan olemme pelkkiä joka asiasta narisevia hifistelijänörttejä, ja meitä varten tätä TV-sarjaa ei ole koskaan kirjoitettukaan, ainakaan Benioffin ja Weissin mielestä.

Ihan vain vaikka heitä uhmatakseni aion kuitenkin jatkaa eteenpäin, ja mielenkiinnosta seuraan, miten syvälle kaksikko kaivaa hautaansa.