Jakso alkaa suoraan siitä, mihin viime kerralla jäätiin. Joffreyn kuoleman jälkeisessä kaaoksessa Cersei alkaa yllättävän pian etsiä Sansaa, joka hädin tuskin on vielä Cersein näkökentän ulkopuolella. Huolimatta nopeasta King’s Landingin lockdownista Dontos ja Sansa pääsevät karkuun naurettavan helposti, vieläpä valoisan aikaan, huolimatta useista ohikulkijoista. Muuten tyhjällä merenlahdella luulisi myös yksittäisen soutuveneen herättävän huomiota. Mistähän niille kultaviitoille oikein maksetaan? Soutumatka turvaan päättyy Littlefingerin pahaenteiselle aavelaivalle. Pahaksi onnekseni olin jo ehtinyt unohtaa, miten rasittavaa Aidan Gillenin näyttelytyöskentely onkaan, teennäisestä aksentista lähtien.

Seuraava Margaeryn ja Queen of Thornsin keskustelukohtaus nostatti kulmakarvoja. Itse asiassa toivon, että tulkitsin keskustelun väärin, koska sen perusteella Margaeryllä ei olisi ollut osaa eikä arpaa Joffreyn myrkyttämisjuonessa. Mikäli tätä implikoitiin, Benioff ja Weiss sitten tuhosivatkin Margaeryn hahmon yhdessä kohtauksessa. Kirjoissa olen aina tulkinnut Margaeryn ja QoTin toteuttaneen myrkytyksen yhteistuumin. Kirja-Margaery on yhtä lailla juonitteleva kuin Cerseikin, paitsi paljon hienovaraisempi ja sen takia välttää myös kiinnijäämisen. TV-Margaerystä on maalattu alusta alkaen tahraton ihanneminiä, jonka olisi kuitenkin Joffreyn epäilyttävän kuoleman jälkeen kuulunut alkaa saamaan harmaan sävyjä. Olen jopa lukenut netistä kommentteja, joissa Margaerya kutsutaan ”ainoaksi rakastettavaksi naishahmoksi” koko sarjassa. Tuo luonnehdintahan menee metsään niin että ryskyy, mutta ikävä kyllä käsikirjoittajakaksikko näyttää allekirjoittavan tämän näkemyksen.

Valitettavasti myös seuraavassa kohtauksessa saamme nauttia D&D-kaksikon kyvyttömyydestä tulkita hahmoja tai käsikirjoittaa edes auttavaa kohtausta ilman kirjan tukea. Ymmärrän tarpeen uuden Tommenin kunnolliseen esittelyyn, mutta eikö Tywinin oppitunti kuninkaan velvollisuuksista olisi voinut odottaa muuta hetkeä kuin Joffreyn ruumiin vierellä pidettäväksi? Kukaan kolmikosta Tommen-Tywin-Cersei ei edes näytä surevalta, mikä on täysin tilanteeseen sopimatonta. Ja mainittakoon nyt myös nuo typerät ”silmäkivet” jotka ovat mauttomuudellaan jo Jon Arrynin hautajaisista saakka häirinneet minua.

Ruumisvalvojaiskohtaus muuttuu huonosta vieläkin luokattomammaksi kun Jaime astuu sisään. Okei, tätä kohtausta olen peräänkuuluttanut jo siitä lähtien kun Jaimen varhainen saapuminen King’s Landingiin alkoi näyttää todennäköiseltä, mutta mitä ihmettä? Kirjojen epätoivoinen, kahden murtuneen ihmisen välinen eläimellinen rakastelukohtaus on onnistuttu muuttamaan Cersein raiskaukseksi Jaimen toimesta? Ainakin hyvin helposti se on tuollaiseksi tulkittavissa. Liekö sitten puutteet käsikirjoituksessa, ohjauksessa tai näyttelijäsuorituksissa, kohtauksesta jää hyvin erilainen tunne kuin Storm of Swordsin vastaavasta.

Päänpyörittelyni jatkuu Aryan ja Houndin kohtauksen ajan. Edellisellä tapaamisella juoneen kirjoitettiin selvä mahdollisuus päättää Houndin ja Aryan matka kirjojen mukaisesti. Nähdäkseni Hound otti vastaan viiltohaavan miekkailukohtauksessa; haava olisi tulehtunut kuten kirjoissakin, Arya jättää kuolevan Cleganen yksin ja varaa itselleen matkan Braavosiin. Mutta kun ei. Nyt haavasta ei ole merkkiäkään, ja Hound alistetaan roistoksi, joka vieraanvaraisuussääntöjen vastaisesti kolkkaa ja ryöstää isäntänsä. Tarvittiinko jaksoon tosiaan näin pitkä täytekohtaus vain siksi, että Houndista haluttiin tehdä v-mäisempi kuin tarve on? Vai oliko kenties taas D&D:llä tarve esitellä omia muskeleitaan käsikirjoittamisessa? Ääneni menee puhtaasti jälkimmäiselle vaihtoehdolle; en kerrassaan käsitä miten nuo tolvanat voivat kuvitella olevansa parempia juonen kirjoittamisessa kuin GRRM.

Dragonstonella Stannis saa kuulla Joffreyn kuolemasta ja Davos antaa tilannekatsauksen värväämistään suvuista. Peasebury ja Musgood ovat vielä Stormlands-sukuina uskottavia, mutta Haighin kanssa sitten ei taustoittajilla enää menekään putkeen, kyseessä kun ovat Freyn vasallit. Muuten kohtaukseen pätee se, mitä kirjoitin edellisessä jaksossakin: Dillane ja Cunningham ovat edelleen rautainen kaksikko ruudulla. Ilahduttavasti myös lahjakas Kerry Ingram saa Shireenin roolissa tasaisesti ruutuaikaa. Silti kummastuttaa, miksei Stanniksen laivasto ole jo matkalla kohti pohjoista, pian nimittäin tulee kiire…

Muurilla Sam kuljettaa Gillyn turvaan viehättävään Mole’s Towniin. Ihan mukava, että tämäkin kaksikko nähdään välillä ruudulla, mutta muuten kahdesta kohtauksesta ei ole paljoa sanottavaa.

Tämän jälkeen juoni palaa King’s Landingiin, jossa tavataan jälleen Oberyn Martell. Katsotaanpas, mitä kirjoja lukematon TV-katsoja Oberyn Martellista tähän mennessä tietää: 1) Mies panee kaikkea mikä liikkuu riippumatta jalkojen määrästä, 2) vihaa Lannistereita, 3) on kohtuullinen kapakkatappelija. Jep, täsmää täysin kirjojen hahmokuvaan. Totta puhuen pääni on vaarassa haljeta siitä tavasta, jolla Red Viper sarjassa esitetään. Ymmärrän, että hahmoja pitää yksinkertaistaa TV-toteutusta varten, mutta kyllä minulle ainakin yksikin (vaikka viitteellinen) panokohtaus olisi tehnyt selväksi, että Oberyn Martell nauttii lihan iloista. Nyt, Tywin Lannisterin tullessa huoneeseen, sivutaan hieman sitä, miten Oberyn tietää jotain myrkyistä. OK, hyvä tämäkin tiedonripe. Missään ei ole tosin vielä nähty sitä älykästä, salakavalan vaarallista juonittelijaa, joka on tärkeä osa Oberyn Martellin hahmoa. Edelleen Lannister-vihaa korostetaan, muttei puolella sanallakaan mainita sitä kirjojen mukaista vihanpitoa Martellien ja Tyrellien välillä.

Myönnän, etten kirjoista muista, millä verukkeella Oberyn Martell houkuteltiin Tyrionin tuomariksi, vai käsiteltiinkö motiivia ollenkaan. Nyt paikka Neuvostossa tuntuu liian arvottomalta houkuttimelta. Mutta mitäs sitten tapahtuukaan? Tywin Lannister tietää ja tunnustaa Daenerys Targaryenin uhan? Kirjoissa Tywin suhtautui aina vähättelevästi idän uutisiin, pitäen niitä liioiteltuina huhuina, eikä muistaakseni Lohikäärmeiden Äitiä kertaakaan vielä tässä vaiheessa oltu nimetty Daenerys Targaryeniksi? Jälleen tällainen pieni muutos kääntää huomaamatta tilanteen päälaelleen. Jos Tywin tietää Danystä ja todella pitää tätä uhkana, miksei King’s Landingissa jo valmistauduta lohikäärmeiden hyökkäystä varten? Ja miten Dornen muinainen menestyminen Aegon the Conqueroria vastaan auttaa Tywiniä? Käsittääkseni dornelaisten sissisota tuolloin perustui paljon Dornen pinnanmuotojen ja aavikkojen hyväksi käyttämiseen.

Podin ja Tyrionin välinen kohtaus etenee kirjojen mukaisesti lukuun ottamatta Podrick Paynen (ainakin hetkellistä) uloskirjoitusta tarinasta. Tyrion on jo niin pyhimys, että olisi valmis antamaan henkensä Podin puolesta…

Muurin eteläpuolella idyllinen perhe-elämä pirstoutuu wildlingien ja thennien hyökkäykseen. Thennien uudelleenkuvittelua en vieläkään sulata, ja saamme myös nauttia käsikirjoittajakaksikon lahjoista dialogin kirjoittajina: ”Those your parents? I’m going to eat them. I’m going to eat your dead mama, and I’m going to eat your dead papa.” Muurilla tehdään päätöksiä linnoittamisesta, ja Jon Snow on sitten viime näkemän saanut lisää valtaa. Dolorous Edd ja Grenn palaavat myös juoneen, hieman kömpelösti, mutta kuitenkin. En kuitenkaan ole ihan vakuuttunut Jonin uudesta suunnitelmasta hyökätä vähin miehin ensin Crasterin talolle ja sen jälkeen vasta alkaa puolustamaan muuria…

Paljon vikoja sisältävä jakso päättyy lievästi positiiviseen kohtaukseen, kun Danyn armeija saavuttaa Meereenin. Vaikka Strong Belwasia tarinassa ei olekaan, ollaan kirjasta sarjaan ilahduttavasti portattu lapsellinen ruumiineritehuumori. Täytyy kyllä se todeta, että uusi Daario on vielä viime kautistakin blandimpi. Käsittämätöntä osaltaan sekin, miten Daarion kaltaisen täysin yksiulotteisen hahmon voi joku toteuttaa noin paljon pieleen. Kun nyt kysessä on harvoja hahmoja, joiden kohdalla voidaan vetää näyttelijäsuorituksessa ja stailauksessa yli, vedetäänkin ali niin paljon kuin mahdollista. Katkottujen kahleiden sinkoaminen kaupunkiin on yksi harvoja käsikirjoittajakaksikon onnistuneita omia ideoita tässä jaksossa.

Kokonaisuudessaan kolmosjakso on karmea pettymys, suurelta osalta samasta syystä kuin pääosa kakkos- ja kolmoskauden jaksoista. Benioffin ja Weissin kyvyttömyys itsekritiikkiin itse luomissaan kohtauksissa aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia muun juonen suhteen ja/tai uusi materiaali on yksinkertaisesti ihan kamalan huonosti kirjoitettua jööttiä. Tällä kertaa onnistutaan tuhoamaan Margaery Tyrellin hahmo, Jaimen käyttäytyminen herättää kysymysmerkkejä, Oberyn Martelliin ei saada mitään otetta sekä Dragonstonen juoni junnaa edelleen paikallaan. Näemmä ei tuotantokautta ilman tunnetta, että viimeinen naula iskeytyisi TV-sarjan arkkuun ja hankkisin parempaa tekemistä.