Heti neloskauden alkajaisiksi sirotellaan mukavasti suolaa kaikkien Red Weddingistä yhä tolaltaan olevien Stark-fanien haavoihin, kun Lannisterin suvun isäntämies päättää takoa itselleen uuden miekan. Hetken jo odotin Tywinin käärivän itse hihansa ja putinmaisesti osoittavan suvereniteettinsä myös seppätaidon alalla, mutta itse teon tekeekin maksettu mies – mistäpä muualtakaan kuin sarjassa tarunhohtoiseksi kasvaneesta Volantiksesta! Niitä vapaita kaupunkeja olisi muuten kahdeksan muutakin, mistä valita, ja kirjoissahan miekan takomisesta vastasi Tobho Mott, joten tässä olisi ollut mahdollisuus marssittaa ns. tuttu kasvo takaisin ruutuun.

Takomiskohtaus itsessäänhän on ihan vaikuttava, ja siihenhän ei tarvita muuta kuin Charles Dance lukitsemassa leukansa yhteen ja tuijottamassa ylpeänvakavana kameraan. Olisin toki halunnut nähdä, miten valyrianterästä taotaan. Lisäksi lopputulos, Oathkeeper, ei harmittavasti sisällä sille tunnusomaisia punaisia raitoja. Jaimen ja Tywinin välisessä keskustelussa ”uusi Jaime” on mielestäni kuvattu ihan hyvin: mies joka ei halua enää rikkoa lupauksiaan; mies, joka haluaa tulla muistetuksi kunniallisena. Tässä kohtaa Jaimen valkopesun olisi vasta todellisuudessa pitänyt alkaa.

Dornelaisten vastaanottokomitea on huvittavasti vielä kirjojakin vaatimattomampi, etten sanoisi suorastaan in-your-face –loukkaava. Huvitus laantuu pian, kun todetaankin, että Dornen Red Viper ei ole edes pääjoukossa. ”Mitähän ne käsikirjoittajaveijarit ovatkaan nyt keksineet?” ajattelen, ja saankin valitettavasti välittömästi vastauksen. ”You’re famous for fucking half of Westeros”, ensimmäinen Oberyn Martellia kuvaileva lause. Huoh.

Joo, Oberyn Martell on naistenmies. Kyllä, hän on tappaja. Okei, impulsiivinenkin. Mutta Red Viper ei ole typerys joka provosoituu ja runtelee nimettömän ja mitättömän Lannisterin sotilaan julkisesti bordellissa vaarantaen näin koko valtuuskunnan kunnian. Oberyn Martellin esittely on hoidettu tyypillisen matalaotsaiseen tyyliin, jota on niin usein nähty Benioffin ja Weissin itse keksimissä kohtauksissa. Millä tavalla tämä pikku seksiä ja väkivaltaa -välisoitto on parempi kuin kirjojen vuoropuhelu Oberynin ja Tyrionin välillä? Kirjoissa kaksikon välille syntyy heti side, ja Oberynin vaarallisuus jää vielä kätköön, enemmän sanojen ja peiteltyjen uhkausten asteelle. Kohtauksen lopussa onneksi päästään edes puoliksi asiaan, kun Oberyn kertaa pahan veren taustan. Pedro Pascal tuntuu muuten kyllä sopivan karismaattiselta valinnalta Oberynin rooliin.

Tyrionin ja Sansan välisessä kohtauksessa käydään vaarallisen lähellä tilannetta, että Tyrion pyytelisi Sansalta polvillaan anteeksi Red Weddingiä. Tämän jälkeen tympeä ”Shae on kateellinen Sansalle” -juoni se vain jatkuu. Näen tämän sivuteeman ainoana oikeutuksena sen, että kirjan mukaisesti Tyrionin tulevassa oikeudenkäynnissä Shae kostoksi todistaa tätä vastaan.

Jaime saa kultaisen kätensä, joka on juuri niin absurdi kuin on kuviteltukin. Myös Cersein puolen iltapäivän suunnittelu-kommentti on ihan hauska. Mutta Cersei torjumassa Jaimen lähentelyt? Mikäli nyt yhtään Storm of Swordsia hallitsen, niin kirjoissa Cersei oli se joka vonkasi ja Jaime se, joka sanoi ei. Tietysti tämä voi vielä ajan mittaan muuttuakin, koska edelleen minua häiritsee se, että Jaime on King’s Landingissä ennen Joffreyn murhaa.

Jaimen aikainen läsnäolo korostuu tietenkin hänen ja Briennen välisessä kohtauksessa, jossa koitetaan parhaan mukaan välttää aika-avaruusjatkumon romahtaminen, mikäli Sansa ja Brienne kommunikoisivat keskenään. Jaimen ja Briennen välinen kemia kohtauksessa toimii, vaikka takaraivossani tykyttääkin koko ajan ”this should not be happening”. Tosiasiassa Brienne olisi tehnyt kaikkensa palauttaakseen Sansan Starkeille tai edes Lysa Arrynille, nyt tilaisuuden ollessa hänen edessään hän ei edes yritä. Ser Dontosin paluu juoneen on yllättävä, ja vielä yllättävämpi on hiusverkon kaulaketjun saaminen. Ooh, juoni tiivistyy!

Omituinen on puolestaan kohtaus, jossa Tyrellien ladyt sosialisoivat Briennen kanssa. Hmm, muistaakseni pari kautta sitten Brienne oli pääepäilty Renlyn murhasta, ja nyt kaksikko käyttäytyy kuin olisivat siskokset. Bygones ja niin edelleen, mutta olisin mielelläni kuullut jonkin johdonmukaisemman keskustelun/väittelyn Briennen osuudesta Renlyn murhaan.

Valkoisessa huoneessa päästään jälleen nauttimaan Joffreyn ilahduttavasta tahdikkuudesta Jaimea kohtaan (jälleen vääristyneen aikajanan mahdollistamana). Huone on lavasteena hieno, ja etenkin valkoinen kirja! Kirjan kronologia tosin hämmentää, Arthur Daynen osuus on kirjoitettu ennen Duncan the Tallia? Bonukset muuten Dunkin mainitsemisesta, minä ainakin ottaisin Dunk & Egg –spinoff-sarjan ilolla vastaan. Pieni bonus-heh vielä Joffreyn etukäteisnäkemyksestä, ettei odota mitään kohtauksia hääjuhlissa.

Essoksen puolelle mentäessä Danyn ja Drogonin välinen herkkä hetki osoittaa, kuinka paljon erikoisefekteihin on panostettu ensimmäisen kauden jälkeen. Varsinkin lähikuvat Drogonista ovat todella vaikuttavia, vaikka mittarina käytettäisiin Hollywoodin suurtuotantoja. Myös lohikäärmeiden villi luonto on TV-sovituksessa onneksi säilynyt koskemattomana. Ja mainittakoon, että uusi Daario Naharis on kyllä viime kauden versiota parempi näyttelijä. Mutta kyllähän Grey Worm huokuu vielä Daariotakin enemmän badasseryä. Daarion viettely-yrityksessä ilahduttaa Emilia Clarken hienovarainen näyttelijätyöskentely. Tosi mukava yllätys olikin sitten mailikivien kohdalle ripustetut ruumiit. Pieni yksityiskohta, mutta antaa niin paljon lisää väriä Meereenin ja Slaver’s Bayn meininkiin.

Wildling-kohtauksessa Tormund Giantsbanen karisma joutuu mittariin thennejä vastaan. Yhtäkkiä hurjat wildlingit näyttävät resupekkakerjäläisiltä, kun kovat jätkät seilaavat leiriin. Kai tämä on otettavana pelkkänä thennien esittelynä, muuten en kohtaukselle paljoa virkaa näe.

Castle Blackissa Jon Snow marssitetaan jonkinlaisen epävirallisen tuomioistuimen eteen. Alliser Thornen paluu otetaan ilolla vastaan, ja kappas, myös vanha kunnon Verikeihäs Janos Slynt on päässyt Jonin poissaollessa piireihin. Eikö Jon tiedä, mitä Slynt on tehnyt Muurille päästäkseen? Silti eniten vaikutusvaltaa näyttää olevan Aemonilla, joka ykskantaan päättää kokouksen toteamalla, että Jonin pää on turvassa tämän päivän.

Jakson päättävässä kohtauksessa Hound ja Arya yhyttävät Mountainin miehet majatalossa. Viimeksi kaipailemani Polliver ja Needlekin ovat paikalla! Naurunpyrskähdys ”what the fuck’s a Lommy?”-repliikistä. Kivasti jännittyvässä kohtauksessa Hound haavoittuu (asianmukaisesti) ja Arya rientää viimeistelemään. Mutta hemmetti sentään, että olisi ollut hienompaa, jos juoni olisi edennyt niin, että Arya olisi päässyt hokemaan Ticklerin repliikkejä Polliveria tappaessaan. Tai olisi luetellut edes oman hitlistinsä, jossa Polliverinkin nimi oli. Huomatkaa Maisie Williamsin maaninen katse viimeisessä kohtauksessa Aryan ja Houndin ratsastaessa hienosti digitoiduille tuhotuille Jokimaille. Viimeinkin muuten myös näemme todisteita siitä, mitä sota on saanut aikaiseksi!

Kaiken kaikkiaan Two Swords on ihan tukeva aloitus kaudelle. Mitään ihmeellistä ei saatu, mutta ei kummempaa odotettukaan. Nurinat kohdistuvat tällä kertaa lähinnä Red Viperin esittelyyn sekä King’s Landingin solmuiseen aikajatkumoon, jonka mukaan Briennen ja Jaimen ei pitäisi vielä olla lähelläkään kaupunkia. Parasta puolestaan ovat bittilohikäärmeet sekä se, miten Jaimen valkopesu on itse asiassa tässä vaiheessa tarinaa jo oikeutettua.