Game of Thrones 3.04: And Now His Watch Is Ended
Jani Sintonen Comments Ei kommentteja
Kolmannen kauden neljäs jakso ”And Now His Watch Is Ended” jakaa mielipiteeni kahtia. Lue lisää linkin alta, mutta vain jos jakso on katsottu ja kirjat luettu, sillä alla lymyää juonipaljastuksia.
Sisältää spoilereita! | Valitse tekstiNäytä spoilerit> |
---|---|
Ollaanpa nyt ihan rehellisiä. Luultavasti suurin osa jakson katsoneista on, kuten minäkin, täysin haltioissaan lopputekstien alkaessa. Kuitenkin And Now His Watch Is Ended on korkeintaan keskinkertainen sekametelisoppa, josta jälkikäteen muistaa ainoastaan kaksi kohtausta.
Lyhyesti sanottuna, King’s Landingin osuus on tällä kertaa täysi sotku. Omituinen off-beat alkaa jo Tyrionin ja Varysin tapaamisesta. Mitä Tyrion kuvittelee voittavansa sillä, että paljastaa suoraan Varysille epäilevänsä Cerseitä murhayrityksestään? Kuten Varys itse sanoo, hänellä ei ole todisteita, vain kuiskaajia. Täytyy tunnustaa, että en muista, käytiinkö kirjassa jakson kaltaista keskustelua; joka tapauksessa ruudulla se tuntuu Tyrionin strateginkykyjen halventamiselta. Varysin leikkauskertomus on kirjan mukainen, siitä pisteet, mutta mikä ihmeen lisäys se velho arkussa oli? Ilmeisesti tarkoitus oli osoittaa, että Varysillä on muitakin kasvoja kuin säyseän eunukin, mihin jo nähdäkseni viitattiin peilin heijastuksella. Mieleeni tuli yhteys Faceless Meniin, mitä toivottavasti myös ohjaaja haki. Hassulta tuntuu, että Varys on oikeastaan pääosassa koko jaksossa. Keskustelu Rosin kanssa palauttaa mieleen kakkoskauden lopulla kaksikon solmiman yhteistyösopimuksen. Muuten keskustelu on varsin yhdentekevä, ja melkoinen looginen harppaus on yhdistää höyhenpeti Sansa Starkiin. Yhtään homma ei parane Varysin ja Queen of Thornsin välisessä kohtauksessa. En pidä lainkaan konseptista, että Varys olisi istuttanut QoT:n mieleen idean Sansan ja Willasin Lorasin välisestä liitosta. Silti jollain perverssillä tavalla Willasin vaihto Lorasiin toimii paremmin kuin kirjoissa, mikä mahdollistetaan tietenkin sillä, että sarjassa Lorasilta on päätetty poistaa vastuutehtävä Kingsguardin jäsenenä. Samalla käy ilmeiseksi, että Willas ja Garlan eivät kuulu sarjan todellisuuteen. Kaiken hassun sanailun ja vihjailun ansiosta Varysin ja QoTin kohtaus syö turhaan ruutuaikaa tärkeämmiltä juonilta. Ai niin, enkä vieläkään oikein lämpene Queen of Thornsin tulkinnalle. Materiaalissa ei ole vikaa, vaan mielestäni Diana Riggin hieman haaleasta näyttelemisestä. Pieni ylivetäminen olisi vain kuulunut hahmon luonteeseen. Yhtä rasittava on kohtaus Baelorin Septissä. Plussaa viittauksista Targaryenien sukulinjaan (Rhaenysin tarinassa materiaalia vedetään Hedge Knightistä, spinoff-spekulaatiot vahvistuvat?), mutta kaikki muu on lehtitaikinan venyttämistä. Lena Headeyn ja Riggin välillä ei kilpailu ja juonittelu kipinöi lainkaan, molemmat näyttelevät yhtä latteasti kuin rannalle ajautunut lahna. Margaeryn manipulointi on niin läpinäkyvää ja lapsellista, että lähinnä vaivaannuttaa – samoin kuin Joffreyn ”hyvä kuningas” -akti, johon Margaery hänet ohjailee. Tehdäänpä eräs pointti selväksi: Joffreyllä ei ollut kirjassa yhtään pelastavaa luonteenpiirrettä. Miksi sitten sarjassa? Halutaanko meitä ohjailla niin, että Red Wedding saa meidät iloiseksi ja Purple Wedding surullisiksi? Seven bloody buggering hells! King’s Landingin ainoa pieni valonpilkahdus on Cersein ja Tywinin välinen keskustelu. Charles Dance on poikkeuksellinen näyttelijä, ja alkaa pikku hiljaa korvata pääni sisäistä kirja-Tywiniä omalla tulkinnallaan. Tosin Tywinin itsepäinen asenne siihen, että Jaime on hänen perijänsä saattaa sumentaa kirjoja tuntemattomien näkemystä siitä, että Kingsguardin jäsenyys todellakin on elinikäinen ja valkoviitat ovat perimysjärjestyksen ulkopuolella, vailla poikkeuksia. Huh, saatiinpas King’s Landing käsiteltyä. Käsitellään seuraavaksi Branin kontribuutio jaksolle: mahdollinen easter egg ”promise me”-repliikille, tosin väärässä paikassa ja väärän henkilön esittämänä. Oikeasti, mitä ihmettä varten Branin kohtaus nähtiin tarpeelliseksi lisätä jaksoon? Ettei yleisö unohda? The North Remembers. Theonin ja ”mysteeripelastajan” välinen kohtaus hämmentää myös. Kaksikko on ilmeisesti menossa Deepwood Motteen. Sellainen pikku seikka tietysti olisi hyvä huomioida että Dreadfortin ja Deepwood Motten välissä on satoja ellei tuhat kilometriä josta puolet läpikulkematonta metsää. Ja Deepwood Motte tosiaan viimeisten tietojen mukaan on Ironbornin (termi joka muuten laskujeni mukaan mainitaan ensimmäistä kertaa tässä jaksossa!) hallussa. Oletankin, että Ramsay palautti Theonin takaisin Dreadfortiin. Hetkinen, paikkaan josta Theon siis oli vähän aiemmin paennut? Eikö Theon tunnistanut linnaa samaksi? Joko minä olen aivan kujalla siitä, mitä tuossa todella haettiin, tai sitten kohtaus on ihan käsittämättömän epälooginen. Ihan kiva oli Theonin sympatiapisteiden kerääminen Ned Starkia muistellessa. Vaikka loppuhuipennus olikin ihan odotettavissa, teki se oloni epämukavaksi, koska jatkossa saadaan varmaan taas ihastella Theonin kidutusta lähikuvissa. Jaimen ja Briennen osuus on myös melko lailla turhaa täytettä. Jaimen avuttomuuden osoittaminen avauskohtauksessa on tietysti tärkeää. Keskustelu safiireista on taas siinä mielessä olennainen, että Jaimen good guy-pisteiden pitäisi nousta Jaime-vihaajien keskuudessa. Tärkeä repliikki ”I was that hand” on ansaitusti päässyt kirjoista jatkoon. Tuossa jälleen näyte GRRM:n kyvystä summata koko hahmo yhteen lyhyeen lauseeseen. Arya pääsee Beric Dondarrionin iloisten lainsuojattomien luolaan. Olisin voinut muuten lyödä vetoa, että tuo puunalainen luola on lavaste, jota ei ikipäivänä tulla sarjassa näkemään, mutta olinpa ilahduttavasti väärässä. Thorosille saatan alkaa hitaasti lämpeämään, sen sijaan lordi Dondarrion ei vastannut lainkaan sitä kuvaa, mikä minulla oli kirjoista. Typerästi virnistelevä mahtipontinen johtaja ei tee samanlaista vaikutusta kuin hiljainen, vakava ja kuoleman nähnyt kirjoista tuttu kovajätkä. Muuten plussaa Cleganen reaktiosta tuleen sekä kirjan mukaisesta dialogista. Sitten jäljellä on vain ne kaksi kohtausta, jotka lähes pelastavat tämän jakson. Night’s Watchillä kiehuu yli Crasterin kanssa. Nimettömän Night’s Watchin sotilaan roolin vetänyt Burn Gorman vakuutti kerralla enemmän kuin moni viime aikoina lisätyistä vakionäyttelijöistä. Harmi, että rooli jäi näin lyhyeksi. Nouseva jännite Crasterin ja NW:n välillä oli hienosti toteutettu, ja jo edellisessä jaksossa kehumani Crasterin mökki on lavasteena fantastinen. Jotenkin kohtaus tuntuisi toimivan ruudulla vähintään yhtä hyvin kuin kirjassa: Mormontin tyhjästä tuleva kuolema on varmasti shokkihoitoa vihkiytymättömille. Samin ja Gillyn pakomatkalta odotan paljon: Storm of Swordsissa tuon luvun tunnelma oli sellainen, jota voisi veitsellä leikata. Toivottavasti tähtikirkas kylmä yö, korpit, othersit ja Coldhands päätyisivät myös sarjaan. Parhaasta kohtauksesta ei liene erimielisyyttä. Team Danyn huutosakkilaisena en tietenkään voi vastustaa hänen korkeutensa Daenerys Stormbornin karismaa! Danyn Dracarys-temppu kuuluu koko ASOIAFin top kahteen parhaita kohtauksia luetellessa. Ihan objektiivisin silmin katsoen olisin antanut kohtaukselle minuutin pari lisää aikaa kehittyä, kuitenkin tuo tunne, kun pikku hiljaa lukija/katsoja alkaa hoksata, että nyt tässä taitaa tapahtua jotain poikkeuksellista (katso Red Wedding) on niin huikea, että sen kanssa ei olisi syytä hätäillä. Nyt koko kauppa tuntuu olevan hierottu parissa kymmenessä sekunnissa. Danyn ruoskan saamisen jälkeen tosin sitten jokainen kirjapuristi rupeaakin kuolaamaan hunajaa. Tuntuu lähes huvittavalta, miten ensimmäisellä kaudella epäilin Emilia Clarken kykyä näytellä Danyä. Kai omasta fanaattisuudestani on epäterve merkki se, että silmäni kostuivat, kun Clarke läpäisi minun kirjoissani sen viimeisen ja ylivertaisimman testin ja naulasi täydellisesti Dracarys-kohtauksen. Crossing the Trident, todellakin! Pienen pienen pieni miinus siitä, että se tärkein repliikki oli ”Drogon, dracarys”, mikä mielestäni vielä jollain lailla alleviivasi sitä jääkylmyyttä, joka kirja-Danyn verisuonissa sillä hetkellä virtasi (…ja tällä kommentilla astuin juuri supernörttiyden piireistä übernörttiyden kulkemattomille poluille). Plussat kohtauksessa myös Iain Glenille, jonka palvova katse peilasi allekirjoittaneen katsetta. Ja Barristan Selmyn paheksuva katse taustalla kertoi myös paljon. Tämä näyttelijäkolmikko samoin kuin koko juonikaari on tällä hetkellä kyllä suosikkini sarjassa. Loppukohtaus, jossa kahdeksan tuhatta Unsulliedia ja kolme lohikäärmettä marssii ulos Astaporista aiheutti suurta ilahdusta täällä Dany-teamissä. Mutta on syytä muistaa, että ilman Samia ja Danyä And Now His Watch Is Ended olisi ollut keskikamala pohjakosketus. Kenties jakson tasapainotus oli tuotantotiimiltä harkittu teko, 45 minuuttia turhaa haaskausta sai 10 minuuttia silkkaa parhautta tuntumaan vieläkin paremmalta. Ikävä kyllä ihan joka jaksoon ei mahdu tämänkertaisen kaltaista eeppistä lähdemateriaalia, joten käsikirjoittajien ja ohjaajien on syytä terästäytyä. |