Darryn kronikka, osa 3
Citadelin mestari Janeleth löysäsi vyötään ja röyhtäisi pitkän sarjan. Hänen hampaidensa väliin oli jäänyt palasia paahdetusta pyystä, ja niitä imeksiessään hän mietti, miten jatkaisi kronikkaansa Yohn Darrystä sekä hänen suvustaan vallananastajan kapinan aikaan sekä niitä seuranneina vuosina. Nimi oli todellakin pitkä, Janeleth ajatteli harmistuneena. Siitä huolimatta uskollinen sulkakynä upposi jälleen kerran mustepulloon ja vanha mestari jatkoi tarinan kertomista.
Edellisessä luvussa on kerrottu, miten Lordi Yohn Darryn lapsista kaksi joutui äpäräepäilyksen alle petollisen mestari Vyprenin kirjeen takia. Vaikka Luceon ja Jonothor Darry olivat julkisesti mustamaalattu, ei kukaan lähinaapureista uskaltanut avoimesti kapinoida Darryjä vastaan. Ainakaan niin kauan, kun Yohn oli vallassa ja hänen liittolaisiaan olivat Lannisterit, Starkit, Tullyt ja Martellit.
Kaikki kuitenkin oli muuttumassa. Kauan hallinnut kuningas Rhaegar I–
”Jumalat häntä siunatkoon”, Janeleth mumisi,
–kuoli rauhallisesti sängyssään ja valtaan astui hänen poikansa Aegon, joka tunnettiin myös nimellä ”naurava lohikäärme”.
”Kuka näitä lempinimiä oikein keksii? Täytyy kyllä myöntää, että tuo oli aika hyvä”, mestari totesi hyväksyen.
Pian myös Cersei Lannisterin elämänlanka sammui, viimeisenä Tywin Lannisterin lapsista. Oli selvää, että monet toivoivat hänen kuolemaansa, mutta heidän joukkoonsa ei kuulunut Lordi Yohn, joka oli jo kauan sitten antanut anteeksi vaimonsa petollisuuden ja rakasti loppuun saakka palavasti vaimoaan. Väitetään jopa, että tunne olisi ollut molemminpuolinen.
”Se jääkuningatar tuskin rakasti ketään, jos minulta kysytään.”
Cersein kuoleman jälkeen Yohn masentui ja ajautui väkijuomien pariin. Hän kuitenkin meni pian uusiin naimisiin Dancastelin Perran kanssa. Perra oli matalasyntyinen, mutta hyvä nainen, ja vasta 16-vuotias, joten epäilemättä Lordi Yohn haki itselleen lohduttajaa. Perrasta ei kuitenkaan ollut lohdun antajaksi, vaikka 62-vuotiaana Lordi Yohn siittikin vielä nuorimman tyttärensä Tysanen Perran kanssa. Lordi Yohn eli elämänsä viimeiset vuodet katkerana ja humalaisena kaivaten Cerseitään ja nuoruuden päiviään.
Viimein, mullistusten vuonna 333, Yohn Darry matkusti tuonpuoleiseen, 67-vuotiaana. Darryssä valtaan astui Luceon, joka oli nyt jo 44-vuotias ja odottanut asemaansa pitkään.
Heti kuitenkin nähtiin, että Luceonin valtakausi tulisi olemaan tuulinen. Uljaan Martynin dornelainen vaimo Amarei surmattiin epäselvissä olosuhteissa. Martyn jäi leskeksi, ja pian sen jälkeen häntä lähestyttiin King’s Landingin suunnalta. Martyn haluttiin Kuninkaankaartiin, yhdeksi seitsemästä valkoviitasta, ja hän tarttui epäröimättä tilaisuuteen. Hänet tunnettiin siitä eteenpäin Valkoisena Kyntömiehenä Darryn suvun vaakunan mukaan.
”Tästä syystä hän oli Darryn lapsista viisain, ja siksi siunatuin”, Janeleth huokaisi.
Bay of Crabsin vasallit eivät sietäneet Luceonia. Itse asiassa hyvin harva koko Seitsemässä kuningaskunnassa sieti häntä: äpäräepäilyt painoivat edelleen vahvoina hänen harteillaan. Kerrotaan, että eniten kaikista häntä vihasivat hänen veljensä Jonothor ja Edmure. Jonothorin uhan Lordi Luceon poisti syyttämällä tätä julkisesti äpäräksi, ja lähettämällä hänet Muurille. Jonothor kuoli muutamaa vuotta myöhemmin villien hyökkäyksessä.
Sen sijaan kuumaverinen Edmure osoittautui vaarallisemmaksi vastustajaksi. Monien mielestä Edmure oli Darryn suvun laillinen perijä, ja Lordi Luceon oletti olevan vain ajan kysymys, milloin Edmure tekisi liikkeen vallan anastamiseksi.
Silloin, kuin tilauksesta, Darryn linnaan asteli mystinen ulkomaalainen, jotkut sanovat häntä braavosilaiseksi, jotkut pentosilaiseksi. Oli miten oli, muukalainen teki tarjouksen Luceonille: sadalla kultarahalla Luceon saisi sanoa yhden nimen, jonka Kasvoton jumala ottaisi itselleen. Luceon maksoi, ja sanoi nimen: ”Edmure Darry”.
”Käsittämätöntä, mitä kaikkea jotkut kirjoittavat päiväkirjoihinsa”, Janeleth hämmästeli yksityiskohtaista, tuntemattoman kirjoittajan kuvausta.
Ei kestänyt kauaakaan, kun Edmure Darry kuoli oudoissa olosuhteissa. Näin Lordi Luceonin valta oli täydellinen. Kaikki hänen kolme veljeään olivat ulkona perimysjärjestyksestä: Jonothor Muurilla, Edmure kuollut ja Martyn Valkoviittana.
Mutta kohtalo päätti jälleen toisin. Lord Harroway’s Townin lordi, Florian Roote, ilmoitti nousevansa kapinaan äpärä Luceonia vastaan. Lordi Luceon kuvitteli kenties kapinan kitkemisen helpoksi, hän kun komensi lähes kahden tuhannen miehen armeijaa Rooten muutamaa sataa vastaan. Luceon hyökkäsi yltiöpäisesti ylittäen Tridentin, ja hyväksyi kaksintaisteluhaasteen Lordi Rootelta taistelukentällä.
”Typerää. Miksi ottaa haaste vastaan, jos voit laittaa miehesi hakkaamaan kapinalordin kappaleiksi. Varsinkin, kun Luceon Darry ei ollut kummoinenkaan miekkamies.”
Florian Roote surmasi Lordi Luceonin Tridentillä, matalalla kahlaamolla. Luceon Darry ehti hallita valtakuntaansa vain puoli vuotta.
Lordi Luceonin vainoharhaisuuden vuoksi Darryn miespuolinen suku oli kuitenkin käynyt ohueksi. Ainoa jäljellä oleva perijä oli Enger Darry, Luceonin ja Jonnela Starkin ainoa elossa oleva lapsi (myös he olivat menettäneet kaksi ensimmäistään keuhkokuumeelle). Vasta 9-vuotias nuori lordi nousi valtaan, ja osoitti heti ensi töikseen olevansa aivan eri puusta veistetty kuin isänsä. Lordi Enger oli nuoresta iästään huolimatta ilmiömäinen miekkamies, ja hän murskasi Footen kapinan nopeasti ja rauhoitti provinssinsa. Engerin valtaannousu hyväksyttiin hänen osoittamansa urheuden ansioista, mutta paljon riippui hiuskarvan varassa: mikäli Enger kuolisi, ennen kuin pääsisi aikuisikään ja saisi tehtyä perillisen, koko Darryn suku kuolisi.
Mestari Janeleth päästi valtavan haukotuksen. Oli jo myöhä, ja sänky näytti kovin pehmeältä ja kutsuvalta hänen silmiinsä. Ehkä hän jatkaisi kronikkaa sankarillisen Engerin tarinalla joskus myöhemmin. Janeleth nousi ja yritti norjistaa selkäänsä. Hän tarvitsisi apua vaatteiden riisumisessa. ”Pate!”
Tarina pohjautuu Crusader Kings II-peliin ja sen Game of Thrones -modiin. Tämä ei ole tarkoitettu fan fictioniksi, vaan osoitukseksi siitä, millaiseen immersioon peli ja modi pystyvät.