Pari riviä on jo pidemmän aikaa pitänyt kirjoittaa Dragon Age: Originsista. Tämä Biowaren roolipeli on ollut minulla työn alla heti sen julkaisusta lähtien, eli viime marraskuusta. Vaikka DAO:ta on alan lehdistössä kehuttu maasta taivaaseen, minulla on äärimmäisiä motivointiongelmia sen pelaamisessa.

Tilanne on lähtökohtiin nähden yllättävä. Minulle Bioware on aina ollut äärimmäisen laadun tae, ja suurin osa yhtiön 2000-luvun julkaisuista löytyy hyllystäni. Aikoinaan tahkosin Baldur’s Gateja 1 ja 2 enemmän kuin oli terveellistä. Knights of the Old Republic oli parasta scifiä aina Mass Effectin tuloon saakka. Jade Empire oli erinomainen, joskin liian lyhyt. Neverwinter Nights ykkönen jätti kylmäksi, mutta jatko-osa koukutti kovasti (vaikka olikin eri firman tekemä). Kun DAO on käytännössä NWN3, mistä sitten mättää?

DAO alkaa loistavasti. Prologi on tietokonepelille ennennäkemättömän dramaattinen ja lisäviihdettä sain etsimällä yhteneväisyyksiä A Song of Ice And Fireen (minun todella pitäisi lisätä ASOIAFin arvostelu uusille sivuilleni). Prologin jälkeen pelaajalle annetaan valinnan vapaus suorittaa alitehtäviä haluamassaan järjestyksessä, ja silloin DAO:n imu alkaisi vaatia pölypussin vaihtoa.

Vapaassa etenemismuodossa ei sinänsä ole mitään vikaa, kuten Baldur’s Gatet todistavat. DAO:n alkuvaiheen tehtävät ovat kuitenkin sietämättömän pitkiä ja täytetty turhilla peliä pidentävillä labyrinttitasoilla. Kun on tarponut viisi tuntia putkeen maan alla lahdaten aalto aallon jälkeen kimppuun tulevia geneerisiä hirviöitä, alkaa päätarina unohtua ja kokeminen muodostua suorittamiseksi. Ensimmäisellä pelikerralla pelaaminen tyssäsi kokonaan Orzammariin, nyt toisella yrityksellä saman paikan Deep Roads aiheutti taas kahden kuukauden tauon rasittavuuden takia.

Toinen seikka, mikä kerta toisensa jälkeen muodostuu kynnyskysymykseksi pelaamiselle, on kamera. Minä vihaan, vihaan, vihaan DAO:n kameraa! Miksi ihmeessä taktisessa zoomauksessa ei ole enemmän varaa? Taistelut ovat käsittämätöntä kaaosta, koska kamera ei kerta kaikkiaan anna minun nähdä tarpeeksi taistelukentästä kerrallaan. Tällä hetkellä kamera pakottaa vaihtamaan valehtelematta viiden sekunnin välein näkökulmaa olanylinäkymän ja taktisen näkymän välillä. On käsittämättömän raivostuttavaa, ettei Bioware ole vielä tähän päivään mennessä voinut paikata vikaa, kolmen patchiversion jälkeenkään. On myös hämmästyttävää, miten DAOn ylistäjät tuntuvat täysin ohittavan koko käyttöliittymän surkeuden arvosteluissaan. Pelin aikana vastaan tulee tavaraa tonnikaupalla, ja repun 70 erilaisen rojun rajoitus alkaa ahdistaa jo prologissa. Modit helpottavat hieman, mutta 125 esineen kova yläraja on sekin aivan liian vähän.

Grafiikka ei minulle 80-luvun lapsena kauheasti merkitse, mutta silti DAOn värivalinnat ja tekstuurien surkeus pistävät silmään. Valitettavasti taitaa nykyään olla niin, että kaikki pelit tehdään ensin konsolien rajoitukset huomioon ottaen, ja käännetään sitten nopeasti PC:lle, jolloin tekstuurioksennukset näkyvät kaikessa kauheudessaan 1680 x 1050 -resoluutiolla.

Geneerinen maailma on hengetön ja kliseinen (oliko ihan pakko lisätä niitä kääpiöitä ja haltioita tännekin?). Kun kerran huomaa, että tekijät ovat Martininsa lukeneet, miksei menty täysillä loppuun asti: ihmiset ainoiksi humanoideiksi ja lisää juonittelua ja sisällissotaa jonka taustalle heitetään tämä nykyinen ”etelästä/pohjoisesta tulviva barbaariarmeijan aalto, jota johtaa jokin ennennäkemätön paha” -juoni. Tuhat lisäpistettä minulta olisi tietenkin tuonut Daenerys Targaryen -vastine lohikäärmearmeijoineen… Ah, Dany.

Tässä sitä kuitenkin taas ollaan, DAO auki toisessa ikkunassa ja Deep Roadsia kahlaamassa. Kaikesta ärsytyksestä huolimatta haluan silti uskoa peliin, ja siihen, että juoni paranee jälleen, kun saan nämä alun värväystehtävät läpäistyä. Usko on jopa sitä luokkaa, että hyllyssä odottaa juuri julkaistu lisäosa Dragon Age: Awakening, jonka alkuun pääsee vasta, kun emopeli on läpi pelattu. Sitä odotellessa.

EDIT 24.5. Dragon Age: Origins viimein läpi pelattu! Toden totta, peli parani selvästi kun tuo kääpiövaltakunta tuli kahlattua läpi. Silti jotenkin loppu tuli liian nopeasti: olin varautunut viettämään vielä parikymmentä lisätuntia pelin parissa. Kokonaiskestoksi jäi hieman alle 60 tuntia, mikä tuntuu olevan vähemmän kuin suurimmassa osassa arvosteluja mainittu eeppiset 80-100 tuntia. Ja minä sentään yleensä pyrin kahlaamaan läpi sivutehtävätkin. Loppuyhteenveto oli hieno, ja jätti vahvan halun uudelleenpelaamiseen nähdäkseni, mitä olisin voinut tehdä toisin. Paikoin huomasin moraalivalinnoissa toimivani jopa oman moraalini vastaisesti, mitä harvoin tietokonepeleissäkään tapahtuu. Mutta nyt pääsen sitten lisäosan Awakeningin kimppuun: toivotaan, että se on parin kympin hintansa väärti!