Pohdintaa ja kommentteja PC-pelien tiimoilta.
Yli puolen vuoden pelaamattomuuden jälkeen Crusader Kings II alkoi tänään jälleen kutitella, joten promotaan taas kaikkien aikojen parasta modia, Game of Thronesia. Huoli pois tosin, (ainakaan vielä) en kiusaa satunnaisia lukijoita sukukronikoilla.
Vuoden opettavaisin peli on Kerbal Space Program, jossa ideana on lähettää hauskan näköiset vihreät pikkumiehet kotiplaneetaltaan Kerbiniltä valloittamaan aurinkokuntaa. Pelaaja suunnittelee avaruusraketit sekä huolehtii niiden lennättämisestä avaruuteen. Kaikki toimii oikeiden fysiikan lakien mukaan, ja jännityselementtinä toimii rakettimoottoripoltoilla tehtävät kiertoratakorjaukset. Pari sekuntia väärin ajoitettu poltto kuun kiertoradalla saattaa viedä kerbaalit pakovektorille koko aurinkokunnasta. Kuten parhaissa näpertelypeleissä, KSP:ssäkin epäonnistuminen on kokemuksen suola.
Uuden vuoden ensimmäisessä kirjoituksessa käsitellään 99,999% väestönosalle täysin yhdentekevää ongelmaa, joka on kuitenkin minua häirinnyt jo monta päivää. Jos Fifa 2013 tai Pro Evolution Soccer eivät kiinnostuskelloja soita, lukemisen voi huoleti lopettaa tähän ja siinä tapauksessa toivottelen vain hyvää alkanutta vuotta.
Toivottavasti yksikään ihminen ei tee samaa virhettä kuin minä: sekoittaa umpitylsän ja kliseisen The Walking Dead -TV-sarjan Telltale Gamesin uskomattoman hienoon tietokonepeliin. Jälkimmäinen tarttui Steamin syysalesta naurettavaan hintaan 12,50 euroa. Yksi parhaista sijoituksistani koskaan.
Pentuna unelmoin samanikäisen väestön valtaosan tavoin urheilutähteydestä. Potkiskelin pihalla jalkapalloa kahden vaahteran väliin viritettyyn rastasverkkoon ja mielikuvituksessani toistin Diego Maradonan urotekoja Meksikon MM-kisoissa. Valtaosan tavoin minusta tuli kuitenkin laiska, lihava penkkiurheilija. Nykyteknologialla sentään tietokonepelit tarjoavat turvallisen paluun lapsuuden viattomiin haaveisiin.
Pahasti koukussa XCOM Enemy Unknowniin. Vanhan UFOn tunnelma on onnistuttu säilyttämään täydellisesti, ja ennakkoluuloistani huolimatta pidän kovasti jopa uudistetusta toimintapistejärjestelmästä. Tällä viikolla kaikki vapaa-aika on jakautunut tuon pahalaisen pelaamisen ja nukkumisen välille. Piakkoin täytyisi harrastaa sitä jälkimmäistäkin, joten ei tällä kertaa muuta.
Mestari Janeleth kuuli huudot ennen kuin hän näki savun. Hän nopeutti askeleitaan (mikä aiheutti epämiellyttävää pulssin kohoamista) ja päästyään mäen huipulle näki elämäntyönsä haihtuvan savuna ilmaan. Citadelin tornin kolmannen kerroksen ikkunasta tuprutti paksua mustaa savua. Hänen työhuoneensa ikkunasta. ”Minun Darryn kronikkani!”, hän parahti. ”Kaikki muistiinpanoni!” Mikäli hän olisi kääntynyt, olisi hän nähnyt kamaripoikansa Paten hymyilevän tyytyväisenä.
Liotettuaan ensin kivistäviä niveliään kuumassa kylvyssä Citadelin mestari Janeleth oli syönyt tuhdin aterian. Hän oli jälleen täysissä sielun- ja ruumiinvoimissaan, ja syytä olikin, sillä materiaali Darryn kronikkaa (millä nimellä hän oli päättänyt tarinaa tästä lähtien kutsua) varten ei näyttänyt vähenevän lainkaan. ”Uhh, tästä näyttää tulevan samanlainen ikuisuusprojekti kuin Muurin rakentamisesta”, Janeleth parahti asiaa pohtiessaan. ”Ei auta, historia ei jää odottamaan kirjoittamista”, hän totesi, ja tarttui sulkakynäänsä.
Jälleen kerran mestari Janeleth istui työpöytänsä ääreen jatkaan kronikkaansa Yohn Darrystä –
”Kyllä te jo tämän tiedätte, mennään suoraan asiaan”, Janeleth murahti. Hän selaili hetken kokoamiaan asiakirjoja ja kohotti kulmakarvojaan. ”Juonittelua ja sodankäyntiä, tästä tuleekin mielenkiintoista.”
Auringon kivutessa myöhäiskesän aamupäivän korkeudelle Citadelin mestari Janeleth istuutui työpöytänsä ääreen. Ulkona loistavan auringon luoma lämpö ei tuonut helpotusta hänen kivistäville nivelilleen. Torni oli öisin kylmä ja kostea, ja levottomat unet olivat vaivanneet häntä. Määrätietoisesti Janeleth kuitenkin avasi jälleen suuren kirjan, ja etsiytyi kohtaan, johon oli edellisiltana jäänyt kirjoittaessaan kronikkaa Yohn Darrystä sekä hänen jälkeläisistään Robertin kapinan vuosina ja sitä seuraavina vuosina.
”Jotenkin noin se kai meni”, murahti Janeleth.