Alastair Reynolds: Redemption Ark
On kulunut 50 vuotta siitä, kun Dan Sylveste tietämättään laukaisi ansan, joka ilmoitti ihmiskunnan olemassaolosta galaksin älyllistä elämää hillitsevälle konerodulle. Ensimmäiset uhkan merkit julistautuvat Conjoiner-faktiolle, jonka johtaja Galiana palaa syvän avaruuden tutkimusmatkaltaan Inhibitors-konerodun hallitsemana. Skade, Conjoinerien sisäpiiriläinen, aloittaa tehtävän palauttaakseen Ultra-triumviraatti Ilia Volyovan hallussa olevat superaseet takaisin faktiolleen. Nevil Clavain, sotasankari ja Conjoiner-käännynnäinen epäilee kuitenkin Skaden motiiveja. Samaan aikaan Volyova ja hänen aseupseerinsa Ana Khouri todistavat Inhibitorsin ensimmäistä hyökkäystä Delta Pavoniksen järjestelmässä, ja heillä on omat suunnitelmat aseiden varalle.
Redemption Ark (2002) on toinen osa Alastair Reynoldsin Revelation Space-trilogiasta. Reynoldsin romaanit tapaavat olla melkoisen raskasta mutta omituisella tavalla älyllisesti palkitsevaa luettavaa, ja samalla linjalla jatkaa myös Redemption Ark. Mikäli on edennyt jo aiemmin kehumassani kronologisessa lukujärjestyksessä, Redemption Ark on ensimmäinen kirja tai novelli (lukuunottamatta Galactic North-novellikokoelman toista tarinaa), jossa tarinan päähenkilöt ovat lukijalle ennastaan tuttuja. Varsinkin kirjan alussa Galactic Northista tuttujen Galianan, Clavainin ja Felkan sekä Revelation Spacen Volyovan ja Khourin paluut tarinaan helpottavat kirjaan sisään pääsyä huomattavasti.
Vanhojen sankareiden paluu antaa Reynoldsille mahdollisuuden jatkojalostaa hahmogalleriaansa. Parannusta miehen heikohkoon henkilökuvaukseen on havaittavissa; varsinkin Clavain alkaa kirjan lopussa jo olla ihan mukiinmenevän aidolta tuntuva henkilö. Iloisena yllätyksenä myös osa uusista tuttavuuksista ovat Revelation Spacen paperinohuisiin tyyppeihin verrattuna eläväisempiä. Varsinkin tarinan päävastustaja Skade on onnistunut tapaus, ja Reynolds tuo hänen motiivinsa ymmärrettävästi ja osin jopa puolusteltavasti esille.
Kyllä hahmogalleriassa metsäänkin mennään. Edellisen osan triumviraatti Volyovan persoonallisuus muuttuu omituisesti. Revelation Spacessa Volyova oli lähempänä tarinan sankaria kuin kukaan muu hahmoista, mutta nyt hänet maalataan jääräpäisenä yhden asian fundamentalistina, joka tekee itsekkäitä ja epäloogisia valintoja. Ana Khourin ja täysin yksiulotteisen vallankumoustaistelija Thornin rakkaussuhde on heikosti alustettu ja vielä heikommin kirjoitettu. Scorpio, geenimuunneltu sika, joka esitellään vihaavan sokean murhanhimoisesti koko ihmiskuntaa, on tarinassa yhtä ilkeä ja murhanhimoinen kuin Muumipeikko. Tälläkin kertaa henkilöistä täytyy todeta: niin paljon potentiaalia, mutta kovin vähän sisältöä.
Redemption Arkin juoni on periaatteessa yhden niksin show, joka etenee suurimmaksi osaksi vailla yllätyksiä kohti odotettua loppuratkaisua. Aivan lopussa tuntuu, kuin sivuraja olisi tullut kirjailijaa vastaan, ja todellinen kliimaksi sivuutetaan hieman halvasti takaumassa. Silti täytyy antaa tunnustus siitä, miten Reynolds sitoo juonikuvioiden langat tunnollisesti yhteen ennen lopetusta. Minua jäi harmittamaan, että Chasm Cityssä ja Revelation Spacessa heitellyt yllätykselliset loppukäänteet loistavat (ehkä yhtä varsin lievää lukuunottamatta) poissaolollaan.
Kirjan pihvi on kuitenkin Reynoldsin luoma universumi. Se on hardcore-scifiä; synkkä, realistinen ja kylmä kuin tähteinvälinen avaruus. Tekniikka ja fysiikka toimivat uskottavasti ja yksityiskohdat on mietitty loppuun asti, joskin Reynolds käyttää melko ilmiselvää deus ex machinaa ohittaakseen itse rakentamansa rajoitukset interstellaariselle matkustamiselle vain siksi, että juoni ei salli normaalin mittaista siirtymistä paikasta toiseen. Muutenkin Delta Pavoniksen tapahtumien hidas eteneminen venyttää vähän liikaa lukijan suspension of disbeliefiä.
Silti, kuten aiemmissakin Reynoldsin kirjoissa, lopputulos on jotenkin enemmän kuin osiensa summa. Minulle koukku on semi-realistinen tulevaisuudennäkymä, joka toimii omien sääntöjensä ja fysiikan lakiensa mukaisesti. Kokonaisuudessaan Redemption Ark on pykälän Revelation Spacea parempi, kiitos Clavainin ja Skaden, joiden kohtaloista Reynolds saa lukijan välittämään.