Loikkasin hetki sitten pelikonsolimieheksi tilaamalla Playstation 3:n. Koska kyseessä on kaltaiselleni valantehneelle PC-herraskansan edustajalle vähän nolo juttu, ruodin tässä julkisesti päätöstäni ja siihen johtaneita syitä. Sitten, kun laitteen käsiini saan, olisi tarkoitus tehdä ”ensikokemuksia” -tyylinen postaus.

Kuulun varmasti ikäryhmässäni ”kotiviihde-elektroniikan parissa kasvaneet” melko harvalukuiseen joukkoon. En nimittäin ole koskaan edes kunnolla pelannut pelikonsolilla, saati sitten omistanut sellaista. Elektroniikkapelejä en tähän kategoriaan laske, niitä toki tuli höylättyä nappien kulumiseen saakka aikoinaan. Kaverin Sega Megadrivellä 90-luvun alkuvuosina olen Altered Beastia pari erää pelannut, mutta sen jälkeen ei ole vekottimiin tullut koskettua. Eikä ole ollut suuremmin haluakaan, koska olen aina ollut enemmän tietokonemiehiä. Eikä se PC tuolta pöydän alta tämänkään jälkeen mihinkään häviä.

Ostopäätöksen tein en niinkään pelien, vaan elokuvien takia. Minulla on ollut kolmisen vuotta Samsungin Blu-Ray soitin (BD-P3600), ja olen siitä asti ostanut leffat Blu-Ray -versioina. Aina silloin tällöin on vastaan tullut levyjä, jotka eivät mukisematta laitteessani toimi. Yleensä ongelmat ovat ilmenneet kaiken lisäksi silloin, kun seurassa on joku toinen katsomassa. Äänisynkan kanssa on ollut ongelmia, ja pari joulua sitten hommattu Inception tökki ja nyki eräässä vaiheessa elokuvaa häiritsevästi. Firmware-päivitykset olen säntillisesti tehnyt, ja toivonut niiden auttavan asiaan, mutta ei. Kamelin selän katkaisi lopullisesti täksi jouluksi saati Dark Knight Rises, joka noin puolentoista tunnin jälkeen muuttui diashowksi, kun Samsungin asema yritti epätoivoisesti ruksuttaa sektoreita kohdilleen kamalan rätinän säestämänä.

Playstation 3:n Blu-Ray -ominaisuuksista on kirjoitettu niin paljon hyvää, että se oli luonnollisesti yhtenä vaihtoehtona aloittaessani uuden soittimen kartoituksen. Kuvittelin kuitenkin, että soittimien hinnat olisivat laskeneet sille tasolle, että dedikoituneen BD-pyörittimen saisi satasen pintaan, ja täten Pleikkari jäisi turhan kalliiksi vaihtoehdoksi. Hintavertailu kuitenkin paljasti, että vähänkin testissä menestyneistä laitteista joutuisi pulittamaan lähemmäs kahta sataa euroa. Toisaalta PS3:n hinnat alkoivat vähän reilusta kahdesta sadasta. Valitsemani versio tosin oli sarjan järein malli, 500-gigaisella kiintolevyllä varustettu tuorein ”super slim”-malli, jolle hintaa yhden pelin kanssa tuli 279 euroa, 100 euroa enemmän kuin ensin ajattelemani Panasonicin Blu-Ray -soitin.

Pelikoneargumentti painoi tietty myös vaa’assa. Konsoleista luontevin valinta minulle olisi nimenomaan PS3, koska Xbox 360 nyt on Halo-sarjaa lukuunottamatta PC ilman näppäimistöä ja huonommilla raudalla, ja Wii… noh, ei kai kukaan nyt ihan tosissaan Wiitä halua. PS3:n pelivalikoimasta löytyy muutamia sellaisia pelejä, jotka kiinnostavat, mikäli hinnat vain ovat kohdallaan; lähinnä Journey ja Heavy Rain. Myös keväämmällä ilmestyvä, kovasti hehkutettu The Last of Us ja sen PS3-yksinoikeus vaikuttivat päätökseen. Ja mikäli GTA5 jostain syystä jäisi konsoloijien yksinoikeudeksi, olisi selustani turvattu. Ostamassani paketissa tulee mukana NHL 13, mikä tarkoittaa monen vuoden tauon myös mahdollisuutta virtuaalilätkän pelaamiseen. Varma ostos on lisäksi ensi syksyn tuore NBA2k14, ettei tarvitse pelata ominaisuuksiltaan riisuttua PC-versiota.

Kolmas plussa konsolinostopäätöksessäni oli PS3:n sisäänrakennettu tuki Netflixille sekä Viaplaylle. Netflixiin en ole vielä tutustunut, mutta se kiinnostaa; Viaplay puolestaan on todennäköisesti ensi syksynä SM-Liigan nettilevityksen kanava. Valmis appi konsolissa vapauttaa tietokoneen muuhun käyttöön otteluiden ajaksi.

Yllättävän innoissani siis olen laitteen tarjoamista mahdollisuuksista. Ensi viikolla sitten nähdään, putoaako konsolirajoittunut PC-nörtti kovinkin korkealta pilvilinnoistaan.