This week I have been mostly…

Laitetaanpas tähän väliin taas tällainen statuspäivitys, kun sen kummallisempaa ”asiaakaan” ei mieleen juolahda. Eli viime viikon aikana olen enimmäkseen…

The Fast Show - kaikkien aikojen paras komediasarja

lukenut Vernor Vingen A Fire Upon the Deepiä. Ensimmäiset sata sivua kohta takana, ja suurin osa siitä on vilahtanut hilseen yli. Mutta mikä syvyys kirjasta huokuukaan! Ei voi kuin ihailla Vingen munakkuutta; kun scifiä aletaan kirjoittamaan, niin ei puuhastella joidenkin parin kymmenen vuoden päässä olevien teknologioiden kanssa. Vingen kirjassa aloitusvuosi on noin 52 000 (en tosin vielä osaa sanoa, minkä kalenterin mukaan).

Scifi-kausi on taas muutenkin menossa, koska pari viikkoa sitten kaivoin hyllystä esiin Alastair Reynoldsia. Pahin pettymys Absolution Gapin antikliimaktisesta lopusta on ilmeisesti anteeksi annettu, kun samaan aikaan Revelation Space-trilogian kanssa ostamani The Prefect alkoi kuumottaa. Siitäkin noin sata sivua takana, ja vaikka vähän anti-dekkaristi olenkin, ihan mielenkiintoiselta mysteeriltä The Prefectin juoni tuntuu. Paljon asiaa auttaa tietysti se, että tapahtumaympäristö Yellowstone ja etenkin Glitter/Rust Band ovat aikaisemmista kirjoista tuttuja.

kuunnellut – noh, katso itse Last.fm:stä, joka säikytti minut viime viikolla tyhjällä profiilillani. Onneksi kävi ilmi, että se oli seurausta tietokantamuutoksesta ja kaikki vanhat tietoni palasivat päivittyneenä 24 tunnin sisällä hukkumisesta. Pelottavaa, miten tällainen sosiaaliseksi mediaksi luokiteltava palvelu on koukuttanut minut, joka edelleen vannoo, että Facebook-tiliä en ikinä luo… Saa nähdä, kuinka kauan lupaus pitää, olin nimittäin jo ihan hilkulla testata Twitteriä, mutta kun en jaksanut keksiä itselleni käyttäjätunnusta, tilin teko jäi siihen.

Mutta jos siitä musiikista nyt pari sanaa kuitenkin. Sveitsiläinen Eluveitie tuossa männä viikolla aiheutti pari pahaa korvamatoa, joista yhden tuossa pari postausta alempana linkitinkin. Tällä hetkellä kuuntelussa on Wuthering Heights (jota ei ole syytä sekoittaa Kate Bushin ikivihreään hittiin), Astral Doorsin Nils Patrik Johanssonin toinen bändi, jonka proge/folkmaisempi ote miellyttää minua ehkä Astral Doorsin suoraviivaista powerpoljentoakin enemmän.

Ja tietysti Blind Guardiania, jonka Nightfall in Middle-Earth on ehkä tällä hetkellä maailman toiseksi paras levy (ikuisen ykkösen, CMX:n Talvikuninkaan jälkeen ;))

katsellut UrhoTV:n nettipalvelusta Jokereiden matseja. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen kun joukkueen pelejä katsellessa saattaa muutakin kuin öh, turhautumista. Vaikka UrhoTV onkin saanut paljon sontaa niskaansa julkisuudessa viime aikoina (aiheestakin), minulla on kaikki toiminut hyvin (kop kop). Vielä viisi vuotta sitten olisi ollut täysin käsittämätöntä, että tällainen etäkannattajakin voisi nähdä suosikkijoukkueensa lähes kaikki matsit (miinus ne jotka tulevat joltain Nelonen Prolta). Niinpä tuossa reilu viikko kauden alusta hommasin parin sadan hintaisen kausikortin, jolla matsin hinta pysyy siedettävällä parin euron tasolla. Ottelukohtainen 9 euroa on suorastaan riistoa niin heikkotasoisesta kuvanlaadusta, millä Urho matsit lähettää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *