Skyrimming: Redux

Viisi päivää ja parikymmentä pelituntia Skyrimiä takana. Uskaltanen julistaa lopullisen tuomioni pelille.

Oikeastaan minun ei tarvitsisi kirjoittaa mitään, sillä Ctrl+Alt+Del -nettisarjakuvan tekijä Tim Buckley kiteyttää omassa Skyrim-postauksessaan täsmälleen ne asiat, jotka minuakin pelissä vaivaavat.

Vaikka Skyrimiä on todellakin hauska pelata, itseäni ärsyttää eniten kuollut maailma. Skyrim on hieno teknologiademo vuoristoineen ja metsäpolkuineen, mutta itse pelin tekevät NPC-hahmot. Montako hahmoa muistat Oblivionista tai Fallout 3:sta? Entä montako hahmoa muistat Mass Effect ykkösestä ja kakkosesta? Tai Witchereistä? Onko tosiaan niin, että hyvää juonta tai mieleenpainuvia sivuhahmoja ei voi toteuttaa kuin putkijuoksuun perustuvissa kentissä? En suostu uskomaan siihen.

Bethesdan laiskuus (vai budjetin rajallisuus?) näkyy Skyrimissä jälleen ääninäyttelijöiden määrässä. Kaikkia vanhoja naisia esittää sama Oblivionissa v-käyrän huippuunsa nostanut ääni. Miksi osa hahmoista puhuu typerällä feikki-islantilaisaksentilla? Valtaosaa nord-miehistä esittää sama katkonaisella puhetyylillä varustettu tyyppi. Ikuisesti pelikansan muistoihin Baldur’s Gatejen Minscinä jäänyt Jim Cummings ylinäyttelee roolinsa täysin estoitta, ja sormi hakeutuu kerta toisensa jälkeen mute-napille. Harmi sinänsä, sillä jos jokin Skyrimissä on hyvää, se on soundtrack.

Ääninäyttelyn tutun latteuden huomioon ottaen on ehkä hyvä, että pelaajan mukaan värväämät kumppanit ovat hiljaisia, hajuttomia, mauttomia ja värittömiä. Ainakin minä haluaisin tietää, kuka apurini Lydia oikein on, mitä hän ajattelee tilanteesta, miksi hän täysin kyseenalaistamatta seuraa minua tai miksi on kovin mieltynyt taistelussa tulipallosauvaan, vaikka pilkkookin lähitaistelussa kaikki viholliset palasiksi miekan ja kilven avulla. Miksi apureita voi värvätä vain yhden kerrallaan? Ikävä tulee Baldur’s Gate 2:n ryhmänjäsenten välisiä keskusteluja. Tai edes Dragon Agejen pintapuolisia interaktioita.

Entäs sitten Skyrimin sivutehtävät? Tähän mennessä suurin osa on ollut persoonattomia ”mene paikkaan x ja tuo minulle tavara y”. Kaikki ongelmat ratkaistaan miekanheilutuksella, keskustelut eivät ole vaihtoehto. Lisä-ärsytyksenä suuri osa hakureissuista suuntautuu pelimaailman toiseen ääreen, mikä pakottaa – ainakin näin suhteellisen alussa, kun maailmasta on vielä paljon tutkimatta – siirtämään tehtävän suorituksen myöhempään, jolloin sen olemassa olon tai merkityksen on jo ehtinyt unohtaa. Pääjuoni tuntuu tässä vaiheessa yhtä yhdentekevältä kuin Oblivionissa (tai Fallout 3:ssa), eikä tippaakaan omaperäisyyttä ole toistaiseksi mukaan eksynyt.

Noh, paljon hyvääkin löytyy: enää eivät viholliset saa Oblivionin tapaan tasoitusta hahmon tasojen noustessa. Nyt, hahmoni ollessa tasolla 13 alkavat perusmaantierosvot olla yhdellä huitaisulla vainaita. Hahmonkehityksen tällä kertaa tuntee. Yksi todella hyvä innovaatio on Bethesdan tiimiltäkin syntynyt: mahdollisuus pitää oikeassa kädessä miekkaa ja vasemmassa kädessä parannustaikaa samanaikaisesti. Hiiren napeilla määrätään, kumpaa käytetään. Lempiesineiden kiinnittäminen suosikkivalikkoon on myös hyvä idea, jota toivoisi näkevän jatkossakin.

Oheistekemisen määrässä Skyrim taitaa viimeinkin ohittaa aiemman mittapuunsa, Ultima VII:n. Ultima seiskassahan oli mahdollista vaikka paistaa popkorneja maissinjyvistä tai leipoa pari rieskaa, mikäli seikkailemisesta kaipasi taukoa. Skyrimissä luovuuttaan voi toteuttaa myöskin kokkaamalla, tekemällä parannuslitkuja tai vaikka takomalla itselleen panssarin. Polttopuiden hakkaamisenkin jännittävyydenkin voi kokea ilman, että tarvitsisi mennä ulos huhkimaan.

Seuraavaan Elder Scrolls-peliin todella kaipaisin Bethesdalta konseptin uudelleenvirittämistä. Pelimoottori on edelleen hyvä, joten mitä jos toimistolla keskityttäisiin hahmointeraktion ja tehtävien/juonen miettimiseen oikein kunnolla. Uuden ääniohjaajan palkkaaminen olisi toivottavaa, samoin voisi miettiä, onko todella tarpeellista ääninäytellä kaikki hahmot, mikäli varaa ei ole uniikkien näyttelijöiden palkkaamiseen. Skyrim on hyvä peli, mutta vastoin valtavirran mielipidettä minä en sitä vuoden parhaana pelinä pidä. Tähän mennessä paras on The Witcher 2, joka on pitkälti vastakohta Skyrimiin nähden: hyvällä juonella, hyvillä ääninäyttelijöillä ja muistettavilla hahmoilla kyllästetty putkijuoksu.

(Ja sitten ovat vielä Deus Ex 2 ja L.A. Noire, joita molempia pääsen kokeilemaan vasta joulunpyhinä…)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *