Ruotsalaista imperialismiheviä

Ruotsalaista imperialismiheviä

Noin kuukausi sitten tuli ostettua ruotsalaisen sotahevin lipunkantajan, Sabatonin, uutuuslevy Carolus Rex. Vasta nyt ehdin syventyä sen kuuntelemiseen, ja yllätyin.

Lyhyt oppimäärä Sabatonista: kyseessä on ruotsalainen melodista powermetallia suoltava yhtye, jonka musiikilliset teemat useimmiten liitävät Korkeajännitys-tunnelmallisesti toisen maailmansodan kentillä. Sabatonin lyriikoissa panssarivaunut ärjyvät, hävittäjät syöksevät raskasmetallia toisiaan kohti ja kenraalit komentavat oikeamielisiä sotasankareita. Musiikki on kivoja koukkuja sisältävää tuplabasaripowermetallia ja omaleimaisuudesta vastaa Joakim Brodénin karismaattinen kähisevä baritoni. Korskean macho-tematiikan alta on kuitenkin aina pilkottanut tietty sopiva itseironisuus, jolla on vältetty camp-meninki.

Uusimmalta levyltä odotin samaa kun aiemminkin, tuttuja puolikierrätettyjä riffejä ja sotasankaruutta, mutta suuri oli yllätykseni, koska Sabaton onnistui iskemään nurkan takaa. Carolus Rex kun on ihan vakavasti otettava teemalevy. Ja vielä varsin hyvä sellainen. Tällä kertaa liikutaan Ruotsin kuningaskunnan suurvalta-ajalla, 1600–1700-luvuilla, lauletaan 30-vuotisesta sodasta ja suurvallan aikaisista kuninkaista. Levyllä on selvä tarina: sodan alussa ollaan uhmakkaita valloittajia, kun Pohjoisen Leijona (Kustaa II Aadolf) ärjähtää ja Pommeri vapisee Sveanmaan valloittajien jalkojen alla. Välillä taisteluväsymys uhkaa iskeä, ja Sabaton hämmästyttää puhdasverisellä balladilla (En livstid i krig / A Lifetime of War).

Kuningaskunnan mahtikauden, vuoden 1648,  ja karoliinien muodostamisen jälkeen levyn loppupuolella rooliin astuu itse Carolus Rex, Kaarle XII, ja käydään kohtalokas Pultavan taistelu. Kaikki historiantunneilla hereillä olleet tietävät, millaisiin tunnelmiin levy päättyy. Ruotsin suurvalta-aika on ikuisesti ohi, surraan Ruina Imperii-kappaleessa.

Ja sitten jotkut väittävät, että hevirokki on tyhmille tarkoitettua tyhmentävää musiikkia. Carolus Rexin lyriikat herättivät minussa palon opiskella 30-vuotista ja Suurta Pohjan Sotaa, ja yksityiskohtia, jotka silloin kuutosluokalla aikoinaan sivuutettiin tyystin. Ilman Pultavan tappiota me Suomen suuriruhtinaskunnan asukkaat saattaisimme viettää kesälomaamme sommarstugallamme Riianlahden rannoilla.

Vaikka Carolus Rexin melodioissa on paikoin havaittavissa samankaltaisuutta edellisiin levyihin, The Art of War sekä Coat of Arms, telaketju- (vai pitäisikö sanoa hakkapeliitta)riffit jytisevät edelleen varsin koukuttavina ja Brodénin ääni kuulostaa kaikufilttereidenkin läpi ajettuna asiaankuuluvan raavaalta. Levyn äänityksen jälkeen Sabatonin kokoonpanossa tapahtui merkittäviä muutoksia, kun kolme alkuperäisjäsentä jätti yhtyeen. Saa nähdä, jääkö Carolus Rex ikuisesti pumpun suurvalta-aseman huippuhetkeksi.

Carolus Rexistä on julkaistu kaksi versiota, englannin- ja ruotsinkielinen. Suosittelen ehdottomasti ruotsinkielistä versiota, jos kouluruotsi on vähänkin hallussa. Sabatonin modersmålilla kirjoittamat lyriikat tuntuvat paljon mahtipontisemmilta ja tunteikkaammilta kuin englanniksi markkinavoimien pakottamana käännetyt. Ainakin 7digital-nettikauppa myy tuplalevyä, jossa on mukana molemmat versiot.

Fränder bröder vår stormaktstid är över
Vårt rike blöder fanan står i brand
Aldrig aldrig aldrig återvända
Svea stormaktstid till ända

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.