Huomenna, jos kuljetusyhtiö suo, on meidän herramme ja vapahtajamme Grand Theft Auto V:n armorikas julkaisupäivä; ja julistetaan täten yleinen anarkia ja kaaos kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla tuhovimmalla viettämään.
GTA-sarjaa on tullut seurattua ihan alusta saakka ja kaikkia osia (PSP:lle julkaistuja konsolilisäreitä lukuunottamatta) vaihtelevasti pelattua. Ylivoimaisesti eniten ovat minua viehättäneet Vice City ja San Andreas, jotka lämminhenkisesti mutta terävästi irvailevat 80- ja 90-luvuille. Nykypäivään sijoittuva nelonen oli niiden rinnalla vähän vaisu, vaikka Episodes From Liberty City paikkasi aukkoa ainakin radioiden soittolistan osalta. GTA V sijoittuu edeltäjänsä tavoin nykypäivään, tosin lähtökohtaisesti Los Santos tuntuu mielenkiintoisemmalta leikkipaikalta kuin Liberty City.

Sitten GTA:n viime julkaisun vapaan suorittamisen hiekkalaatikkopelien hiekkalaatikolle on ilmestynyt kilpailijoita, merkittävimpänä näistä Square Enixin Sleeping Dogs ja THX:n Saints Row-sarja. Näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta sarjat eroavat otteeltaan toisistaan suuresti. Sleeping Dogs pysyy enimmäkseen absurdiuden aidan selväpäisemmällä puolella, GTA IV tasapainoilee keskellä kun taas Saints Row The Third vetää kaiken niin paljon överiksi, että missään ei ole enää mitään järkeä. Sleeping Dogs oli minun mittapuullani ”ihan kiva”, kun taas Saints Row The Third ei sytyttänyt lainkaan. GTA:n ”semi-realistinen” ote kera osuvan yhteiskuntakritiikin on tuntunut aina näistä kolmesta sopivimmilta minulle. GTA on ollut aina hauska ja terävä yliyrittämättä. Varsinkin San Andreasissa CJ:n ja kumppaneiden koomiset toilailut tekivät Grove Streetin wannabe-gangstoista rakastettavia päähenkilöitä. Jos GTA V pystyy toistamaan omilla, lupaavan tuntuisilla päähenkilöillään saman, ollaan jo puoliksi voiton puolella.

GTA V tulee olemaan minulle ensimmäinen konsolilla pelaamani GTA. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että Rockstar ei ole suostunut vahvistamaan PC-käännöksen olevan tulossa. Asiaan toki saattaa vaikuttaa sekin, että ensimmäistä kertaa GTA:n julkaisun aikaan omistan konsolin… Joka tapauksessa, mikäli kaupan hyllyille olisi yhtäaikaa ilmestynyt myös PC-versio, ei valinnastani olisi ollut epäselvyyttä. Nyt kieltämättä vähän jännittää, miten motoriikkani venyy Playstationin ohjaimen käsittelyyn. Ainakin Red Dead Redemptionin peluu on jäissä sen takia, että en manuaalitähtäyksellä osunut edes ladon seinään. Itse pelin sisällön konsolityhmentämisestä en ole lainkaan huolissani, olihan San Andreaskin alun perin PS2-julkaisu. Ja tekemistä jo silloin riitti yllin kyllin.

Huomisen julkaisupäivän suurin ongelmani liittyy aika-avaruusjatkumon epäreiluuteen. Miten jakaa vapaa-aikansa, kun pitäisi yhtä aikaa pelata GTA:ta ja katsoa Pelicans–Jokerit -matsia? Kyllähän nyt otteluohjelmaa laatiessa olisi pitänyt Jokeritoimistonkin seinällä olla kalenterissa iso punainen ympyrä syyskuun 17. päivän kohdalla. ”Ei me tällöin voida skulata, kun kaikki pelaa kuitenkin himassa GTA V:ttä.” Syytän tästäkin sinua, Hjallis Harkimo!

(Ja ennen kuin Sinä, Hjallis, taas twiittaat miten joku fani loukkasi häntä syvästi eikä ole enää tervetullut Areenalle, niin totean, että olin vain puolitosissani.)

EDIT 17.9: Huolenaiheeni julkaisupäivän ajanpuutteesta oli aiheeton. Siitä pitivät nimittäin huolen Matkahuoltokollegani Helsingin päässä, jotka suuressa illiteraattisuudessaan lastasivat pakettini Pukkilan sijasta Pulkkilaan. Eihän tuossa nyt tullut kuin neljän ja puolen sadan kilometrin ja reilun 85000:n postinumeroalueen verran heittoa. P*****e.