Koneen kasaamisesta

Kuten edellisessä postauksessani tuli leuhkittua, uusin viime viikonloppuna tietokonelaitteistoni. Koska tänään tuli rakennelman viimeinenkin osa, prosessorijäähdytin, ajattelin vetää yhteen tämänkertaisen rakennuskokemukseni.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kolmas osista itse kokoamani tietokone. Rutiinia on ilmeisesti tullut, koska tämänkertainen kokoaminen onnistui ilman suurempia kiroiluita. Kone toimi ensimmäisellä käynnistyskerralla… hetken. Viiden minuutin jälkeen, kun olin vielä biosissa säätämässä emolevyn asetuksia, kone sammutti itsensä. Syyllinen ongelmaan on tällaisissa tilanteissa melko selvä: prosessori ylikuumeni, koska olin jättänyt tuulettimen kiinnityksen löysäksi. Luojan kiitos nykysuorittimien itsesammutusominaisuudesta, viisitoista vuotta sitten sama olisi johtanut koko prosessorin puhki palamiseen. Pientä voimaa ja uskallusta vaatineen tuulettimen kiristysoperaation jälkeen kaikki toimi kuten pitikin.

Todettuani koneen toimivuuden oli edessä koko asennusprosessin hikoilluttavin ja hermojaraastavin osa. Tosi tietokoneammattilaisen nimittäin tunnistaa siitä, miten hyvin johdot kotelon sisässä on vedetty. Siisti johdotus tehostaa ilmanvaihtoa, mikä auttaa prosessoria käymään viileämpänä ja lisää osien käyttöikää. Budjettini koneen päivittämiselle räjähti jo alkumetreillä prosessoria, emolevyä ja näytönohjainta valitessa. Kotelo ja sen virtalähde olivat sitten tavallaan heräteostoksia, kun ajattelin, että en sittenkään jaksaisi käyttää vanhaa koteloani alustana, vaan luovuttaisin vanhan koneeni kokonaisena ja toimivana eteenpäin. Niinpä pihiys iski virtalähdettä ostaessa. Olisin halunnut modulaarisen virtalähteen (kaikki virtalähteestä lähtevät johdot irrotettavissa, jolloin voidaan asentaa vain tarvittavat piuhat), mutta päädyin kuitenkin Corsairin 650-wattiseen ei-modulaariseen ja säästin noin 50 euroa. Paha virhe!

Nykypäivän virtalähteet ovat melkoisia käärmekasoja, koska vielä osa käyttäjistä tarvitsee IDE-laitteissa käytettäviä molex-virtaliittimiä. Minä en olisi tarvinnut, mutta ei niitä voinut irrottaakaan enkä raaskinut niitä katkoakaan. Koteloni Fractal Design R3 onneksi mahdollistaa johtojen vedon kotelon taustalevyn taakse piiloon, mutta silti vanhojen virtaliittimien kanssa tuli todella ahdasta. Valehtelematta pari tuntia ähelsin naruja koteloon ja vielä seuraavana päivänä hieman lisää, kun en ollut tyytyväinen. Lopulta sain kaikki johdot edes joten kuten piiloon, tosin ihan johtovapaaksi ei kotelon sisusta kyllä jäänyt. Prosessorin virtajohto oli sen verran lyhyt, että takakautta se ei ylttänyt virtaliittimelle. Lopputulos on kuitenkin onneksi selvästi parempi kuin vanhan koneeni johtonippu.

Eniten iloa uusi koneeni aiheuttaa sen takia, että se on todella hiljainen. Emolevyn mukana tullut älykäs tuulettimien säätöohjelma osaa hiljentää kotelo- ja prosessituulettimet. Tänään saamani Xigmatecin Gaia-mallin prosessorijäähy näyttäisi pitävän prosessorin lämmöt ihan kohtuumatalalla, vaikka pelkäänkin lätränneeni tällä kertaa hieman liikaa lämmönjohtotahnan kanssa. Joskus täytyy tahnoittaa varmaankin kontaktipinta uudelleen vähän maltillisemmin, mutta juuri nyt ei enää huvita koneen sisuskaluja vähään aikaan rassailla.

Suorituskyvyltään uusi kone (Intel i7 950, 6 Gt muistia, Radeon HD6850) eroaa yllättävän vähän vanhasta (Intel Core2 Q6600, 4 Gt muistia, Radeon HD4770). Näytönohjaimessa on selvästi enemmän potkua, mutta Windows-peruskäytössä eroa vanhan ja uuden välillä ei huomaa. Silti, teknologiannälkä tuli nyt vähäksi aikaa tyydytettyä ja luulisin tämän koneen kestävän taas seuraavat kolme vuotta ihan suorituskykyisenä.

One thought on “Koneen kasaamisesta

  1. Ooh, kuulostaa hienolta ja kyllä tuo koppa näyttääkin siivolta sisäpuolelta valmiina. Onnea vaan ja menestyksekkäitä kolme tulevaa käyttövuotta. Minulla on vanha tänä aamuna sammunut sinisen ruudun kera kolme kertaa….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *