James Lowder: Beyond the Wall

Beyond the Wall on esseekokoelma A Song of Ice And Firen maailmasta. 14 kirjoittajaa on kukin valinnut kirjojen tarinoista aiheen, jota analysoi.HBO:n Game of Thrones on innoittanut tuomaan kaikenlaisia oheistuotteita markkinoille. Onneksi Beyond the Wall kuitenkin keskittyy siihen aitoon asiaan, eli kirjasarjaan, vaikka paikoitellen jotkut kirjoittajat tuntuvatkin sotkevan sarjan näkemystä kirjojen todellisuuteen.

Minulle kovimmat myyntiargumentit ovat tutut ASOIAF-gurut, Westeros.orgin Elio ja Linda sekä Wertzonen Adam Whitehead. Elion ja Lindan essee Westerosin väkivaltaisen fasadin alla piilevästä romantisoidusta tarinasta on kenties kirjan paras. Kirjoituksessa muistutetaan muun muassa siitä, miten Martinin kirjojen ansiona pidetään rupista realismia, suuri osa niiden viehätyksestä syntyy kuitenkin sen vastapainona olevalle romanttisuudelle. Sarjan henkisen selkärangan muodostaa Robertin kapina, ja sen kaihoisa, liki myyttinen muisteleminen.

Myös Adam Whitehead käyttää omassa esseessään kohtalaisen rivimäärän Rhaegarin ja Lyannan käsittelyyn. Aiheena on epäluotettava kertoja ASOAIFissa, niin historianpidon kuin henkilökohtaisen kerronnankin kohdalla. Minunkin usein siteeraamani epäluotettavan kertojan menetelmä on eräs niistä asioista, joka tekee ASOIAFista niin kiehtovan, ja eräs syy, miksi TV-sovituksessa menetetään väkisinkin suuri osa älyllisyydestä ja myyttisyydestä. Wert kerääkin irtopisteitä minulta piikittelemällä sopivasti TV-sarjan kehnoa mytologian välitystä.

Elion ja Lindan sekä Wertin kirjoitusten lisäksi erityisen mielenkiintoisiksi koin Myke Colen, sotaveteraanin näkemyksen post-traumaattisesta stressioireyhtymästä Westerosissa. Cole ylistää Martinin olevan ainoa kirjailija, joka on hänen mielestään osunut PTSD:n kuvailussa nappiin. Esseessään Cole vertaa Arya Starkin ja Theon Greyjoyn stressin käsittelytapoja ja siitä, miten se vaikuttaa heidän selviytymisestään edes suurin piirtein täysipäisinä.

Ansiokas, mutta kieltämättä hieman yli ymmärrykseni menevä on myös Gary Westfahlin kirjoitus, jossa hän sovittaa Dunk & Egg -novellien kerrontatapaa Northrop Fryen teoriaan, jossa kaikki kirjallisuuden tyylit vertautuvat vuodenaikoihin. Kaksi eri naiskirjoittajaa käsittelee naisten asemaa Westerosissa modernista näkökannasta katsottuna. Matt Staggs viipaloi Littlefingerin aivot ja todistaa miehen olevan pahimman laatuinen sosiopaatti, minkä toki jo kaikki kirjat lukeneet tietävät ilman psykoanalyysiäkin.

Selkein huti on kuitenkin Daniel Abrahamin essee ASOIAFin sovittamisesta graafiseksi novelliksi. Valtaosa sivumäärästä kuluu Abrahamin puolustellessa omaa näkemystään ja hänen korostaessaan sovituksen vaikeutta. Kirjoitus toimii ainakin minulle anti-myyntipuheena, sillä sen luettuani jäi maku, että en aiemmasta kiinnostuksestani huolimatta haluakaan tutustua tähän sarjakuvasovitukseen. Abraham myös kehuskelee John Picacion vuoden 2012 ASOIAF-kalenteria, josta minä en vielä 8 kuukauden jälkeen ole löytänyt yhtään poikkeuksellisen hyvää tai edes ihmisen näköistä hahmoa. Lisäksi toivoisi, että herra käsikirjoittaja opettelisi kirjoittamaan erään tunnetun fantasiakuvittaja nimen oikein; se on Ted Nasmith, ei Naismith. Virheen kerta kerralta toistuminen menee jo editori James Lowderinkin piikkiinkin.

Beyond the Wall on monin paikoin kiinnostava näkemys tarinan taakse. Adam Whiteheadin ja kaksikon Elio & Linda raudanluja asiantuntemus saa osan kirjoittajista tuntumaan kevytsarjalaisilta, mutta lähes jokainen tarina avaa sellaisia näkökulmia, joita ei välttämättä ole aiemmin ajatellut. Beyond the Wall on aivan mukiinmenevä välipala vaikkapa seuraavaa Dunk & Egg -tarinaa odotellessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *