Iltojen ilta vai painajaisten yö

Iltojen ilta vai painajaisten yö

Tänään on sitten se iltojen ilta, josta olen ihan kirjaimellisestikin uneksinut koko kevään ajan: Game of Thrones käynnistyy Canal+:lla. Viimeiset neljä päivää olen suurta tapahtumaa varten paastonnut ja suorittanut tyhjennysharjoituksia. Tai sitten syynä oli harvinaisen ankara vatsatauti, joka vappuaattoiltana päätti tulla kyläilemään kroppaani. Sopivasti kuitenkin ruoka alkaa jo pysyä sisässä ja mieliala nousta.

Pari viime viikkoa olen yrittänyt kovasti pysytellä erossa kaikista arvosteluista ja mielipiteistä, joita GoTista on kirjoitettu. Sen verran mediasaarto petti, että tieto toisen tuotantokauden vahvistamisesta on minut tavoittanut. Eli tuolta osin fantastisia uutisia.

Tietenkin minun kaltaisilleni A Song of Ice And Firen die-hard -faneille suurella budjetilla HBO-tuotantoinen sarja ei voi olla mitään muuta kuin suuri täyttymys. Silti, muutamia pelkoja polttelee mielessä näin ensi-illan alla:

  1. Miten tavallisen katsojan mielenkiinto kiinnitetään? Ilman suuria katsojalukuja sarjan tulevaisuus on aina vaakalaudalla. Onko sarjan juoni liian monimutkainen, nopealiikkeinen ja liikaa hahmoja sisältävä tavalliselle johnsmithille Ameriikan maalla?
  2. Miten hahmot onnistutaan elävöittämään edes puoliksi niin hyvin kuin kirjoissa? Saadaanko esimerkiksi Catelynistä irti ruudulla yhtä paljon sävyjä kuin kirjassa? Miten Jaime pohjustetaan ensimmäisellä kaudella (mahdollista) kolmatta kautta varten?
  3. Mitä sivuhahmoja on sarjasta leikattu pois? Ovatko Tyrionin mainiot barbaarikätyrit (tahtoo Shaggan!) unohdettu? Kuinka paljon joillekin vielä vähäpätöisistä hahmoista voidaan antaa ruutuaikaa (Sam, Arya, Sansa?)
  4. Ja tärkeimpänä: olenko asettanut odotukseni liian korkealle loistavien trailereiden ja making of -dokumenttien perusteella? Tulenko pettymään? Olenko liian kriittisellä asenteella liikkeellä ja nauttimisen sijaan yritän koko ajan etsiä kohtia, jotka eivät mielestäni vastaa kirjojen maailmankuvaa?

Joka tapauksessa heti huomenissa on luvassa viiltävää analyysiä ja arvostelua ensimmäisestä jaksosta. Spoiler-tägien alle ne tulen kätkemään, joten pakko ei ole lukea, jos haluaa jännitystä yllä pitää. Sen tiedän, että joka tapauksessa minä haluan kirjoittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.