Ihka oma blogi

Nyt kun kaikilla maailman ihmisillä on jo ollut vuosikausia oma blogisivusto ja koko ilmiö on jo aivan passé, päätti Jani Sintonenkin sitten sellaisen perustaa. Eli terve vaan kaikille niille, jotka mukamas tätä artikkelia lukevat. Ei siellä kuitenkaan ketään ole.

Vakavasti ottaen blogintarve lähti halusta testata WordPressiä julkaisualustana. Oikeassa elämässä suunnittelen ja toteutan ihmisille www-sivuja ja tähän mennessä olen tehnyt niitä lähinnä Joomlalla, mutta parin kokeilun tuloksena itseäni on miellyttänyt WordPressin helppous. Niinpä valitsin alustaksi WP:n, osoitteeksi sintonen.netin ja www-palveluntarjoajaksi Suncomet.comin, josta minulla on työn puolesta paljon hyviä kokemuksia. Koska en halunnut heti alussa tappaa intoani oman teeman tekemiseen ja Photoshopin kanssa turhautumiseen, valitsin valmiin ulkoasuteeman.

Toinen syy blogin pystyttämiseen oli häpeän tunne siitä, miten edellinen sivustoni, fantasiakirjallisuuteen keskittynyt Fantasiamajatalo luisui päivittämättömyyden suohon. Osasyynä tähän oli se, että lukuharrastukseni melkein lopahti parin vuoden ajaksi, mutta olen taas viime aikoina saanut innostukseni takaisin joten uusia kirja-arvosteluitakin olisi luvassa. Tarkoitukseni olisi myös siirtää ja samalla päivittää Fantasiamajatalossa olleet arvostelut tälle sivustolle. Kaikille niille, joita ei kiinnosta blogailuni, vinkiksi, että kirja-arvostelut löytyvät sivupalkin ”kirjat” -ryhmän alta.

Joten ei muuta kun katsotaan, mitä tästäkin tulee.

One thought on “Ihka oma blogi

  1. Loistavaa! Mä kirjoittelen pääasiassa noteja tuolla Facebookissa. Mutta nyt olen löytänyt sivustosi joten kommentteja satelee…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *