Game of Thrones jatkuu – olenko valmis?

Game of Thrones jatkuu – olenko valmis?

Game of Thronesin kolmannen tuotantokauden ensimmäinen jakso esitetään USA:ssa tulevana sunnuntaina 31.3.2013. Vuosi sitten näihin aikoihin en meinannut innostukseltani pysyä nahoissani. Tänä vuonna tunnen alistuneisuutta, ärsytystä ja suoranaista inhoa tulevaa ajatellessani. Mikä minua vaivaa ja onko tähän tautiin parannusta?

Dany on edelleen ihana, mutta nuo takana olevat eivät ole Unsulliedia nähneetkään
Dany on edelleen ihana, mutta nuo takana olevat eivät ole Unsulliedia nähneetkään.

Aiempien kausien jaksokommenttejani lukeneet tietävät, että lukeudun niin sanottujen kirjapuristien joukkoon. Tämä juontaa juurensa siitä, että luin Song of Ice And Firen kolme siihen mennessä julkaistua kirjaa vuonna 2003, hyvissä ajoin ennenkuin HBO:n TV-sarja oli edes etiäinen tuottajakaksikko David Benioffin ja D.B. Weissin mielessä. Rakastuin kirjojen maailmaan, ja ehdin sementoida henkilöt, paikat ja tapahtumat mielikuvituksessani halutunlaisiksi. Rakastumisen toinen ja voimakkaampi aalto tuli, kun vihkiydyin R+L=J –teoriaan. Kaikki vihjeet, pienet harmittomilta tuntuvat sanat saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että George R.R. Martinilla on Suunnitelma, joka itsessään on suurempi kuin kirjojensa summa. Harmikseni en teoriaa itse keksinyt, vaan pilaannuin Westeros.orgin foorumilla.

Mehustelin vuosien ajan ajatuksella Ice And Fire –TV-sarjasta, ja kun kuulin unelmani toteutuvan, ajatukset kääntyivät jatkuvasti siihen, millainen toteutus olisi: kuka olisi Ned Stark lihaksi tulkittuna, kuka Tyrion, kuka Daenerys. Kun Game of Thronesin ensimmäinen jakso Suomessa ensiesitettiin, oli keskiviikko 4.5.2011 kello 21.00, mediumina Canal Plus. Ensimmäisen jakson jälkeen tuntui, että kaikki toiveeni olivat tulleet toteen. Samalta tuntui vielä tuotantokauden päätyttyäkin.

Mainitsin ensimmäisessä kappaleessa olevani kirjapuristi, eli wikipedian mukaan henkilö, jonka mukaan joku tietty asia pitäisi pitää ”aitona” ja ”oikeaa” olemustaan heijastavana ja vapaana turmelevista vaikutteista. Vaikka luen itseni puristiksi, ymmärrän vaatimukset kirjan kerronnan sovittamisessa TV-sarjaksi. Kymmeneen tuntiin TV-ruudulla pitäisi mahduttaa kymmenittäin henkilöhahmoja, paikkoja ja tapahtumia. Jostain on luovuttava ja jotain on muutettava jotta lopputulokseksi saadaan toimiva ja myyvä TV-sarja. Toisin sanoen kirjojen materiaali täytyy sovittaa televisioon.

Ensimmäisen tuotantokauden osalta tuotantotiimi onnistui sovituksessaan lähes täydellisesti. Henkilöt tavoittivat kirja-GoTin hengen ja näyttelijät suoriutuivat erinomaisesti, tapahtumat oli rytmitetty hyvin ja shokkikohtaukset toimivat siinä missä kirjoissakin. Toki muutamia pikku harmeja heräsi, pahimpina susien lähes täydellinen poissaolo sekä visuaalisesti väärinymmärretty Eyrie. Tarina oli silti selvästi George R.R. Martinin A Song of Ice And Fire.

Toisen kauden vaikeudet olivat odotettavissa jo ennenkuin tuotanto alkoi. Clash of Kings on romaaninakin Game of Thronesia heikompi, ja juonilankojen hajaantuminen ympäri Westerosia ja Essosia aiheuttaisi ongelmia ratkaistavaksi. Kuinka saada tarpeeksi ruutuaikaa kaikille henkilöille? Tätä perustavanlaatuista ongelmaa Benioff ja Weiss eivät oikein onnistuneet ratkaisemaan. Kakkoskauden jaksot tuntuvat paikoitellen ADHD-potilaiden ohjaamilta; tarina pomppii epäloogisesti paikasta toiseen, kun jokaista hahmoa on pitänyt saada edes yksi lyhyt kohtaus joka jaksoon. Kauden avausjaksossa rytmitys vielä toimii, kun punaista komeettaa käytetään yhdistävänä tekijänä tapahtumapaikkojen välillä. Kauden edetessä tilanne pahenee koko ajan. Suurimmat kärsijät ovat Jon Snow ja Dany, joiden juonten irrallisuus King’s Landingin valtaistuinpelistä ei tunnu oikein millään sovittuvan sujuvasti jaksoihin.

Tarinankerronnan rytmityksen epäsuhdasta räikeimmät esimerkit ovat Jon Snown vähäisen ruutuajan hukkaaminen liian moneen turhaan kohtaukseen Ygritten kanssa sekä Aryan ja Tywin Lannisterin leppoisat jutustelut Harrenhalissa. Vaikka Charles Dance ja Maisie Williams ovat molemmat lahjakkaita näyttelijöitä, kolme pitkää, yhteistä kohtausta on haaskausta. Varsinkin kun kirjoissa Arya ja Tywin eivät vuorovaikuttaneet toistensa kanssa lainkaan. Kyseiset Arya-Tywin -kohtaukset vesittävät myös täysin Aryan tarinan. Kirjojen kauhujen Harrenhal muuttuu TV-sarjassa mukavaksi lomahuvilaksi setä Tywinin palveluksessa. Aryan hahmon jatkokehityksen suhteen rike on merkittävä.

Rytmityksen ohella Benioff ja Weiss tekivät myös tarinan suhteen useita kyseenalaisia ratkaisuja. Danyn Qarth-tarinan kirjoittaminen uusiksi ja sen muuttaminen täysin käsittämättömäksi juonelliseksi friikkisirkukseksi on pakko mainita. House of the Undyingin profeetalliset näyt päätettiin vaihtaa kokonaan toisenlaisiin. Esimerkki täysin väärin ymmärretystä hahmosta on puolestaan Brienne, josta B&W käsikirjoittivat tunteettoman tappokoneen. Jaime Lannister surmaa serkkunsa ja Qhorin Halfhandin uhraus on tajuttoman huiloiden toteutettu. Winterfellin tuho jää täysin selittämättä. Esimerkkejä joko vahingossa tai tahallaan väärin ymmärretyistä hahmoista ja juonenkäänteistä olisi paljon enemmänkin.

Kaksikon kunniaksi todettakoon, että osa muutoksista toimii. Theonin Winterfellin valtaus ja Rodrik Casselin mestaus on yksi koko kauden parhaita kohtauksia, vaikka se poikkeaakin kirjojen tapahtumista. Oikeastaan koko Theonin tarina on kakkoskauden parasta antia, vaikka Gemma Whelan Ashana (Yara) ei tosin osu lähellekään maalia tulkinnassaan. Kauden ja koko sarjan paras jakso on Blackwater, jossa uskoisin GRRM:n kädenjäljen näkyvän ratkaisevana. Yhden paikan ja yhden tapahtuman jakso toimii siitä lähtien, kun taistelu alkaa ja svengaa kuin hirvi loppuun asti. Jakson päättävä kohtaus Cersein ja Tommenin välillä on fantastinen lisäys.

Näyttelijävalinnoista en juuri moitteen sijaa löydä kenties Whelania lukuunottamatta. Rose Leslie Ygrittenä nousi ensi näkemältä suosikikseni. Erityisesti on mainittava Dragonstonen uusi kaarti, joka on läpeensä loistava. Sen sijaan Aidan Gillenin suoritus hämmentää; paikoin mies näyttelee ykköskauteen verrattuna käsittämättömän huonosti. Kovin paljoa Littlefingerillä ei tosin ole tekemistäkään, paitsi loikkia ympäri Westerosia. Peter Dinklage on luonnollisesti näyttelijäosaston kiintotähti Sean Beanin jälkeisenä aikana. Lena Headeyn Cerseitä syö jälleen käsikirjoitus, joka tekee turhan paljon eroa kirja-Cerseihin. Jack Gleeson tekee edelleen huikeata työtä Joffreynä.

"Hemmetti Robb, sulla oli yksi duuni. Naida se Freyn tytär!"
”Hemmetti sentään Robb, sulla oli yksi duuni. Naida se Freyn tytär!”

Johdantoon vastatakseni, mikä sitten on vikana? Yritän parhaani mukaan ymmärtää kirjojen ja TV-sarjan eron. Ymmärrän, että kaikkea ei voi saada. Minulle deal breaker kakkoskaudella on kuitenkin Robb+Talisa -juonikaari. Mielestäni se kiteyttää sen, mikä kakkoskaudessa mättää. Ensinnäkin Talisa, täysin keksittynä henkilönä, ei sovi ASOIAFin maailmaan millään lailla. Itsenäinen, kaunis, ja sisukas naishahmo, joka valloittaa Robb Starkin sydämen soittamalla tälle suutaan. Robb noudattaa sydämensä ääntä, kuten kirjassakin, mutta sen sijaan, että naisi Jeynen kunnian vuoksi, naikin Talisan ärsyttääkseen äitiään. Benioff ja Weiss kirjoittavat geneeristä teinifantasiaa maailmassa, joka on kaikkea muuta kuin kliseinen tai kaunis. Robb-kaaren takia olen nyt jo kaksi kertaa joutunut rage-quittaamaan kauden uudelleenkatselun kuudennen jakson tietämillä.

Tämänkaltaisten muutosten on loputtava kolmoskaudella. B&W tuntuvat huolestuttavasti muuttavan ASOIAFia fanifiktion suuntaan: jos joku juonikäänne tuntuu liian vaikealta toteuttaa, he kirjoittavat sen uusiksi ajattelematta seuraamuksia. Eräs Song of Ice And Firen viehätyksistä on, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos jotain muutetaan, pari kirjaa myöhemmin joku toinen asia tulee mahdottomaksi toteuttaa. Mitä enemmän hatusta vedettyjä muutoksia, sitä pahemmaksi tilanne eskaloituu. GRRM:n nimen ei luulisi turhaan olevan krediiteissä; toivoisin Benioffin ja Weissin harrastavan paljon nykyistä enemmän konsultaatiota kirjailijan suuntaan.

Toinen ratkaistava ongelma on oikea balanssi eri tarinoiden välillä. Tähän lievitystä tuo Storm of Swordsin jakaminen kahteen tuotantokauteen, joista jälkimmäiseen tosin on tulossa tavaraa myös A Feast for Crowsista. Toivottavasti tämä mahdollistaa joidenkin juonten taka-alalle työntämisen jakson-parin ajaksi, jotta tärkeimpiin ja hankalimpiin pystytään laittamaan riittävästi aikaa. Eräs toisen kauden puutteista oli hahmonkehitys, jota ei yksinkertaisesti ehditty harrastaa esimerkiksi Jon Snown kohdalla. Alati lisääntyvä hahmomäärä sekä päähenkilöiden entistä hajaantuneempi sijainti eivät varmasti ole kovin helposti ratkaistavissa.

Viime kesänä, kun kakkoskausi päättyi, ajattelin, että ärsytykseni laantuisi hiljalleen ja pystyisin aloittamaan kolmannen kauden katselemisen puhtaalta pöydältä. Yllätyksekseni niin ei ole kuitenkaan käynyt. En yleensä ole pitkävihainen tai kanna kaunaa, mutta jokin tuossa tuotantokaudessa onnistui provosoimaan minua aivan käsittämättömissä määrin. Keskustelupalstoja selatessani olen huomannut, että en ole edes yksin eivätkä mielipiteeni ole mitenkään erityisen radikaaleja. Westeros.orgissa on käyty monta pitkää keskustelua puristien ja sarjafanien kesken, ja paikoin keskustelu on ollut melko kiivasta.

Ärsytykseeni liittyy myös toinen näkökulma, jonka olemassaoloa hieman häpeän. Monia vuosia ASOIAF oli pienen piirin salaisuus, ja sain suurta mielihyvää, kun onnistuin ”käännyttämään” jonkun tuttavani sarjan pariin ja kuullessani, kuinka paljon he kirjoista pitivät. Tätä nykyä Game of Thronesilta ei voi välttyä populaarikulttuurin parissa liikkuessa. Internet on täynnä toinen toistaan typerämpiä meemejä ja innokkaita uusfaneja, jotka eivät tiedä kirjoista mitään. Nolottaa todeta, mutta olen ASOIAFin suhteen hipsteri. ”Minä pidin siitä jo ennen kuin se oli suosittu!” Typerältä, lapselliselta ja irrationaaliselta tämä kuulostaa, mutta minusta tuntuu, kuin minulta olisi ryövätty jotain epäonnistuneen kakkoskauden myötä. Ironian määrä on mittaamaton; se, mitä aikoinaan eniten toivoin todeksi, onkin nyt muuttumassa vastenmieliseksi.

Kolmoskausi siis alkaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Yhtä varmaa kuin auringonnousu on se, että maanantaiaamuna Internet on pullollaan ensimmäisen jakson torrentteja. Ja minä olen yksi, joka niitä lataa. Jaksoarvostelut jatkuvat tässä blogissani. Toivottavasti koko kolmannenkin kauden ajan, koska seuraava rage-quit tulee varmaankin olemaan minulle se lopullinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.