Kuudes jakso alkaa hienolla Braavos-paneroinnilla. Titaani on oikeaa kokoluokkaa ja sen takaa paljastuva kaupunki muistuttaa mielikuvaani goottilaisesta Venetsiasta. Yksityiskohdista on nähtävillä muun muassa sataman suulla sijaitseva linnoitus. Mahtavaa! Tätä kuvaa pitäisi näyttää yhdessä kirjojen kuvauksen kanssa esimerkkinä sille toopelle, joka vastasi Eyrien konseptista.

Itse kohtaus Iron Bankissa on tietenkin uusi* mutta toimii hyvin, etenkin jos on valmis hyväksymään, että Iron Bank siirtää lojaliteettinsa Davosin hiukka köykäisen puheen vuoksi kapinalliskuninkaalle. Kirjoissa on tietenkin viitattu useaan otteeseen Rautavaltaistuimen (ei siis Lannisterien!) takaisunmaksukyvyttömyyteen, mikä ettei vaihdos ole luontevaa tehdä tässä kohdassa. Itse kohtaus on komeasti lavastettu ja ohjattu, pidin myöskin Iron Bankin edustajan (Tycho Nestoris?) stailausvalinnasta; ollaan pysytty hyvin erossa Roope Ankka-stereotypiasta ja korvattu se sopivalla virkamiesmäisyydellä ja pragmatismilla. Turha kai enää mainita, että Stephen Dillane ja Liam Cunningham ovat laadun tae joka kohtauksessa, jossa ovat mukana. Ilahduttavaa on myös Davosin sormien esittely, taisi olla ensimmäinen kerta tässä sarjassa muuten.

Salladhor Saanin avulla täytetään jakson tissikiintiötä, mutta ihan mielellään Sallan takaisin juoneen toivotan. Mielenkiintoisin yksityiskohta kohtauksessa ovat kuitenkin Iron Bankin yli-insinööröidyt rahatötteröt. Nice, ja propsit lavastusosastolle.

Seuraavassa kohtauksessa hämmentää se, ketä ovat nämä laivalla liikkuvat hyypiöt… hei, Ironborn! Kuka enää muistaakaan Iron Islandsin olemassaoloa? Mutta voi jösses sentään miten hanurista tämänkertainenkin kohtaus on. Alkuun ”hieno” montaasi jossa Ashan** moraalia nostattavaksi tarkoitettu puhe sekoittuu Ramsay Snown kuksimiseen. Sitten kuin suoraan ala-asteen kevätnäytelmään kirjoitettu linnojen valloituskohtaus: ”Oho, tartuntakoukku! Menenpä uteliaana tutkimaan lähempää sen sijaan, että soitan hälytyksen. No voi! Nyt minut yllätettiin ja sitten kuolen” ja sama jatko muille vartijoille, ”tulemmepa yksi kerrallaan oviaukosta emmekä vain missään nimessä huuda hälytystä”. Toisaalta sitten Ironborn, ”mennääns vapauttamaan Theon vankilasta, ai miten, no en mä tiedä, keksitään jotain”, jonka jälkeen ”miekkaillaans vähän”. Pahis ”hahaa, minäpä olen teitä vahvempi, ja vapautanpas nämä tappajakoirat tästä!”. Leikkaus rannalle, ”huhhuh, olipa hyvä että pääsimme pakoon tappajakoiria, nyt lähetään takas kotiin äkkiä!” Esirippu ja aplodit, ja näin oltiin taas saatettu loppuun viime kauden lopusta odotettu cliffhangeri, joka osoittautuu täydeksi täytteeksi, samalla lailla kuin viime jakson Craster’s Keep-juoni. Ihan oikeasti nyt, miten tällainen sonta voi mennä laadunvalvonnasta läpi? En tiedä, oliko Ironborn-juonella yritetty jotain muuta, mutta sitten juosten kustiinkin se vaan päätökseen, kun huomattiin, että aiemmin ajateltu reitti tuottaisi ongelmia juonijatkumossa.

Jos jotain hyvää pitää tämänkertaisesta Theon-tarinasta hakea, on Alfie Allenin näyttely. Hän onnistuu melkein myymään tukholmansyndroomansa kylpyammekohtauksessa.

Sitten Kapean meren toiselle puolelle***, jossa komea ohjaustyö jatkuu lammaspaimenkohtauksessa. CGI-Drogon toimii, mutta miksi kohtaus on vesitetty kirjoista? Tosiasiassahan Drogonin roastauksen kohteena oli lammaspaimenen tytär, ja tuo olisi ollut paljon kovempi juttu Danyn hallinnollekin. Mutta varsinainen impakti on tällä kertaa varattu Hizdahr zo Loraqin esittelyyn, jota aletaankin valkopesemään jo ennen kuin häntä edes tunnetaan. Hizdahrin sob story on niin paksua, että minä olisin Danyna tehnyt samalta istumalta Hizdahrista 164. mailipylvään. Missä muuten on Shavepate, tuo mainio epämääräisin motiivein ladattu neuvonantaja? Paljon uskottavampaa olisi, mikäli Danylla olisi joku paikallinen ohjaamassa tumput suorina seisovien Jorahin ja Barristanin sijaan.

Neuvoston kokouksessa emo-Oberynin huonokäytöksisyys tekee yhden jakson jälkeen paluun. Varysin kuiskaajat osoittavat jälleen tehokkuutensa, koska King’s Landingissa tiedetään yhden jakson viiveellä, mitä Meereenissä tapahtuu, varsinkin kun samassa kohtauksessa käy ilmi, että Ser Jorah ei enää vakoile Danyä. Saa nähdä, käsitelläänkö Dany-juonessa Jorahin petosta lainkaan; itse veikkaan, että ei. Mikä on tietenkin aivan typerä päätös. Tywinin proaktiivisuus Danya kohtaan tuntuu edelleen oudolta, kun vertaa kirjoihin.

Oberynin ja Varysin keskustelu Rautaistuimen edessä on ihan ok, mitä nyt pakostakin taas mainitaan Oberynin petitavat sekä Westerosissa ilmeisesti täysin normina pidettävät perversiot. Tässä kohtauksessa olisi muuten ollut kultainen mahdollisuus Varysin persoonan määrittävälle repliikille, ”I serve the Realm”. Mutta ei kun ei.

Tyrionin tuomioistuin onkin käytännössä ainoa kirjoista peräisin oleva kohtaus tässä jaksossa, ja jälleen on merkillepantavaa, miten hyvin se toimii muihin nähden. Ellen olisi sitä jatkuvasti korostanut, sanoisin jälleen käsikirjoittajille, että pitäytykää materiaalissa, niin ette voi epäonnistua. Hajahuomiona ihmettelen, kuka on Margaeryn ja Lorasin vierellä istuva nuorimies? Ei kai sentään… Garlan? Westerosin tuomioistuin ei tunnu kovin oikeudenmukaiselta, mutta samoinhan se oli Storm of Swordsissakin. Viittaukset aiempiin tapahtumiin ovat aina plussaa ja muistuttavat meitä jatkuvuudesta. Sansan kaulaketju nousee esiin; kukahan Dontosin ruumiin löysi, eikä ryöstänyt arvokkaan oloista ketjua itselleen? Suunnitteliko Littlefinger kaulaketjun löytämisenkin?

Jaimen vetoaminen Tywiniin Tyrionin hengen säästämiseksi päättää sitten Jaimen valkopesuohjelman. Tywin lupaa vapauttaa Jaimen valastaan, jotain, mitä hänellä ei ole edes oikeutta tarjota. Vaikka kohtaus tuntuukin väärältä, Tywin Lannisterin lopun omahyväinen hymy muistuttaa siitä, miten tämäkin farssi oli hänen ennalta suunnittelemansa. Teko ja suoritus on kuin onkin kirja-Tywinin luonteen mukainen, joten siitä puolestaan arvostusta Bryan Cogmanin käsikirjoitukselle.

Oikeudenkäynnin toisessa ilahduin ensimmäistä kertaa Shaen näkemisestä, ja siitä eteenpäin homma onkin sitten Peter Dinklage -showta. Mies on aivan järkyttävissä liekeissä näytellessään Shaen todistuksen aikana ja Tyrionin pitäessä ”loppupuhettaan”. Tuossa kohdassa toimivat dialogi, rytmitys ja ohjaus tavalla jota ei ole kovin usein sitten ensimmäisen tuotantokauden nähty. Tyrionin taistelun vaatiminen on fantastinen lopetus muuten unohdettavalle jaksolle. Ja voi hyvänen aika että odotan sitä, miten Tyrion pääsee käyttämään kultaista ketjua Shaehin.

Mutta miksi, oi miksi, meidän täytyy kuulla lopputekstien aikana taas yksi sovitus The Rains of Castamerestä?

Kun jakso on vähemmän huono kuin kolme-neljä edeltäjäänsä, tarkoittaako se silloin, että se on hyvä? No jaa, tällä kertaa oli ainakin kaksi kohtausta, joista pidin: Stannis ja Davos Iron Bankissa sekä Tyrionin oikeudenkäynti. Kai noista pitää jo olla kiitollinen…

 

* En ole lukenut Winds of Winterin teaserilukuja, enkä haluakaan tietää, sisältävätkö ne tämän kohtauksen
** Jep, edelleenkin kieltäydyn tunnustamasta Yara-nimeä
*** Myös tässä jaksossa ahkeraan viljelty Essos-nimi on minulla boikotissa, koska se a) tuo mieleen rekreationaaliset huumeet b) kuulostaa siltä että on keksitty TV-sarjaa varten