Olen lähes joka jaksoarviossani painottanut sitä, miten GoTin käsikirjoittajien tulisi pitäytyä lähdemateriaalissaan (eli kirjoissa) niin pitkälti kuin se on mahdollista. Olen lähes johdonmukaisesti inhonnut eniten jaksoja, joissa on eniten poikkeamia kirjojen tapahtumiin. Tämän viikon jakso, Oathkeeper, sisältää vain nimellisesti yhtäläisyyksiä kirjoihin. Logiikkani mukaisesti sen pitäisi siis olla huonoin jakso ikinä, ja katkaista minulta viimeisetkin siteet TV-sovitukseen.

Toki minua harmittaa, että kirja ja sarja eriytyvät yhä kauemmaksi toisistaan, mutta ei; kamelin selkää ei tämä jakso katkaissut. Kiitos tästä kuuluu yhdelle miehelle, Bryan Cogmanille, sarjan ”mytologiapoliisille”, joka on harvoja tuotantotiimin jäseniä, joka oikeasti tajuaa GRRM:n visiosta jotakin. Jos tämän jakson käsikirjoittajakrediiteissä olisivat Cogmanin nimen sijaan komeilleet nimet Benioff & Weiss, olen aivan varma, että tämän arvostelun sijaan olisi pelkästään lyhyt rage quit-viesti.

Jakso alkaa pienellä intiimillä kohtauksella Missandein ja Grey Wormin välillä. Ja kun sanon ”intiimillä”, en onneksi tarkoita kymmenminuuttista bordellikohtausta jossa Grey Worm ja Missy pelehtivät sängyssä kymmenien mies-, nais- ja eunukkihuorien kanssa, vaan ihan oikeaa hahmosuhdetta rakentavaa kielenhuoltokohtausta. Joo, kirjoissa ei kaksikko tietenkään romanttisia aikeita toisiaan kohtaan esittänyt, mutta jotenkin se sopii sarjaan, varsinkin kun hakee tukea Unsulliedin rakkaudentarpeelle AFFC:n ensimmäisestä Dany-luvusta. Pidän sekä Grey Wormin että Missandein näyttelijöistä, joten peukkua ylös tälle muutokselle.

Meereenin valtauksessa yhtäläisyyttä kirjaversioon on vain se, että viemäriaukosta mennään sisään. Dany käyttää Unsulliedia orjiin vetoamiseen, mikä on ideana ihan OK. Upeaa on myös, että koko orjien suostuttelukohtaus on toteutettu valyriaksi, ja miten hyvin kaikki näyttelijät pystyvät välittämään vieraskieliset repliikkinsä. Uskottavuutta kuitenkin hieman nakertaa orjakapinan nopeus ja siisteys, vaikkakin Harpyijan pojat tulevat varmasti jatkossa aiheuttamaan lisää hämminkiä. Plussaa myös uudesta lavasteesta, Meereenin kaduista, jotka luovat varsin roomamaisen fiiliksen. Pieni miinus sen sijaan siitä, että mestareiden tappamista kehotetaan yleiskielellä valyrian sijaan; olisi ollut ihan mukavaa nähdä valyriaa kirjoitettuna. Mutta missä vaiheessa käsitellään Ser Jorahin petturuus? Erikoiskiitos Danyn päätöksestä ristiinnaulita 163 orjamestaria, kirjan mukaisesti. Toivottavasti ne, jotka olivat asian unohtaneet, muistavat nyt, että Nobody. Fucks. With. Dany. Team Daenerys kiittää tehokkaasta ja suoraan-pointtiin -avauksesta, jonka päättää vaikuttava kuva Meereenin kuningattaresta Suuren Pyramidin huipulla.

Westerosin puolella Bronn ja Jaime alkavat muodostaa buddy-buddy -suhdetta. Jaimen kultainen käsi näyttää aika keveältä, kun Bronn heittää sen takaisin omistajalleen. Kohtauksen ansioita on mm. muistuttaa Eyriestä ja Lysa Arrynistä. Kaiken lisäksi dialogi vielä nivoutuu juoneen ihan kivasti Bronnin muistuttaessa, että Jaimen tosiaankin pitäisi käydä visiteeraamassa pikkuveljeään tyrmässä. Tyrmäkeskustelussa Tyrion dubbaa kaksikon ”Kingslayer brothersiksi”, jolla ei ole aivan yhtä hyvä soundi kuin alkuperäisellä, ”Handless and Noseless, the Lannister boysilla”. Metsään sen sijaan mennään hieman kohdassa, jossa Jaime vastaa Tyrionille, ”are you really asking if I’d kill my brother?” Kukas se aiemmin tappoikaan oman serkkunsa pakenemisaikeissa, hmm? Tokihan serkulla ja veljellä on vissi ero, mutta Jaimena pitäisin kyllä suuta vähän suokeammalla.

Littlefingerin pikku lemmenlaivassa Sansan koulutus alkaa. Lord Petyr haastaa Sansan ensin ajattelemaan, ja sitten väännetäänkin oikein rautalangasta se, kuka lopulta Joffreyn tappoikaan. Luin foorumeilta, että Aidan Gillenin outo aksentti on lähellä walesilaista. OK, uskotaan, ja jätetään kommentoimatta tällä kertaa outoa intonaatiota. Plussaa sujuvista siirtymistä tähän kohtaukseen ja siitä seuraavaan.

Queen of Thorns ilmoittaa poistuvansa sarjasta, paras uutinen pitkään aikaan. Olinkin totuuden nimessä jo reunojani myöden täynnä hahmoa. Ja sitten jatketaan samasta, mistä jo viime jaksossa valitin, ja jota hämmästyttävästi en ole nähnyt kuin ohimennen mainittavan muiden kommenteissa: Margaeryn vesittämisestä. Tällä kertaa tehdään ihan yksiselitteisen selväksi se, että Margaery ei ollut mukana Joffreyn salamurhassa. Mikä on tietenkin täyttä bullshittiä kirjojen todellisuuteen verrattuna ja suoraan sanoen muutos, jota en ymmärrä lainkaan. Miksi tehdä Margaerystä vitivalkoisen hyvä hahmo, kun kirjoissa hänen kiehtovin ominaisuutensa oli kyky pelata valtaistuinpeliä niin hyvin, ettei kukaan häntä edes epäillyt. Pitäydyn edelleen viime jakson kannassani; täydellinen hutilyönti ja todellinen hahmon vesitys. Itse asiassa menen niin pitkälle, että väitän tämänpäiväisen kohtauksen olevan leikattu viime viikon jakson Marge-QoT -keskustelun materiaalista, jossa siis vastuuhenkilöinä häärivät Benioff ja Weiss, joiden ajatukseksi tämä paremmin istuu kuin Cogmanin.

Castle Blackin juoneen lisätään eräs aiempi turha hahmo, Locke. Jon ja Locke bondaavat, mikä on turhaa, mikäli Locken ainoa tarkoitus on yrittää puukottaa Jonia selkään Crasterin Keepin valloituksessa. Toivottavasti Lockesta päästään eroon mahdollisimman nopeasti, ja toivottavasti käsikirjoittajat keksi mitään niin tyhmää ja kliseistä, että Locke hylkäisi Boltonit nähdessään Night’s Watchin oikeudenmukaisuuden. Jonin ja Alliser Thornen välistä nokittelua on ollutkin ikävä ykköskaudelta, mutta juoni kaipaa vielä kunnon yhteenottoa Janos Slyntin ja Jonin välille. Tietääkö Jon vieläkään, kuka Slynt on?

Jaimen ja Cersein välisessä kohtauksessa annetaan mukavasti viitteitä Cersein orastavasta alkoholiongelmasta, mikä aiheutti Feast for Crowsin Cersei-luvuissa paljon hupaisia ”epävarma kertoja”-tilanteita. Sen sijaan kohtaus ei anna vastauksia viime jakson kiistellyn raiskaus-ei raiskaus -debattiin. Mitä nyt Cersei vähän antaa kylmää olkapäätä Jaimelle, edelleenkin päinvastoin kuin kirjoissa.

”Jakson oudoin kohtaus” -palkinnon kairaa itselleen Margaeryn yöllinen visiitti Tommenin sängynpäädyssä. Kohtauksella tietenkin haetaan lähtökohtia Cersein eskaloituvalle vainoharhalle, että hän menettää otteensa Tommenista Tyrelleille. Mutta jotain on väärin siinä, kun kolmekymppinen näyttelijä viettelee – mitä, 12-vuotiasta?

Valkoisessa huoneessa Jaime lahjoittaa Briennelle Oathkeeperin ja lähettää hänet etsimään Sansaa. Lähtötunnelmat ovat selvästi vetisteleväisemmät kuin kirjassa, mutta jotenkin tämä muutos toimii. Kuten myös se, että Pod liittäytyy heti Briennen mukaan. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Briennen etsintäretki sarjassa kirjoitetaan. AFFC:ssä se oli kieltämättä kirjan puisevinta antia, niin paljon kuin nautinkin siitä kuvauksesta, miten sota oli vaikuttanut tavalliseen kansaan.

Jonin ja Samin kohtauksessa suurin kulmakarvojen kohottaja on tietysti maininta siitä, miten Sam on kertonut Jonille tavanneensa Branin. En pidä siitä, miten Bran ja Jon-juonet nivoutuvat tästä eteenpäin yhteen, koska niiden yhdistäminen tuntuu sarjassa olevan päämäärä, ei luonteva sivutuote. Kaksikon jälleennäkemisen toteutumiseksi on täytynyt kirjoittaa suorastaan järjen vastainen Jonin ekskursio Craster’s Keepiin, samalla kun Wildlingit ovat jo aivan Muurin porteilla valmiina hyökkäykseen. Juoneen potkun lisäämiseksi on täytynyt lisätä myös täysin epätodennäköinen Ghostin vangitseminen (kirjatodellisuudessa Ghost olisi helposti repinyt koko kapinoivan rupusakin kappaleiksi sen sijaan että olisi antautunut vangittavaksi). Ja sittemmin myös Summer lankeaa helppoon ansaan; tämän juonen takia Starkien susista on tehty nössöjä ja/tai retardeja? Craster’s Keepissä viinin juominen Jeor Fuckin Mormontin kalloista menee jo yli, vaikka Karlin näyttelijästä pidänkin. Parasta antia Craster’s Keepissä oli Rastin kaataman veden nopea jäätyminen ja korppien kutsu; tuossa kohtaa tavoitettiin jotain kirjojen mystisyydestä. Myös Branin wargaus oli aiheellinen muistutus, vaikka, kuten mainittua, Summer jääkin aika dorkasti ansaan.

Jakson päättävässä Others-kohtauksessa tulee ensimmäistä kertaa tunne, että joutuu katselemaan spoilereita, ja se tunne ei ollut lainkaan mukava. Jouduin kohtaukseen keskittymisen sijasta miettimään, onko tämä TV-sarjaan kirjoitettua tavaraa vai tulevaa kaanonia. Ja mikä oli muutenkaan kohtauksen pointti? Crasterin pojista tulee uusia Othereita? Emmekö me oikeastaan jo osanneet arvata tämän?

Kuten jo johdannossa totesin, Oathkeeper välttää uhkaavan katastrofin sen takia, että paljon käsikirjoitusta kokoon parsimaan on palkattu tiimin paras mies. Suurimman osan muutoksista olen valmis hyväksymään, koska pystyn näkemään, mitä niillä on haettu. Eniten eroava Jon-Bran -juoniyhdistys ainakin takaa meille taistelukohtauksen sekä Jonin ja Ghostin jälleenyhdistämisen, eikä välttämättä se Jonin ja Branin tapaaminenkaan huonoin mahdollinen idea ole. Kovin sulateltava asia on edelleen Margaeryn alentaminen kiltiksi perhetytöksi, joka jätetään juonien ulkopuolelle.