Kahteen edelliseen, turhauttavan huonoon jaksoon verrattuna Second Sons on ihan kohtuullinen suoritus. Jakson erikoisuus on se, miten rinnakkaiset tarinat on tällä kertaa karsittu ehdottomaan minimiin. Vain viisi eri juonikaarta on varmasti edelliskauden Blackwateria lukuunottamatta ennätysvähän, ja niistä viidestäkin Arya ja Sam käväisevät vain näyttäytymässä. Kenties eniten jaksossa harmittaakin se, keitä ei ole mukaan sisällytetty: nimittäin Robb ja Catelyn. Tämä jakso olisi ollut viimeinen mahdollisuus tuoda edes jotain pelastusta kahden täysin kaltoin kohdellun hahmon juonikaareen ennen kahden viikon päästä tapahtuvaa näyttämöltä poistumista. Tosiasiassa toki toivo oli menetetty jo kauan sitten, eikä yksi jakso olisi enää pystynyt juonta korjaamaan. Ainakin Robbin ja Catin hahmojen kylmäkiskoinen ja välinpitämätön kohtelu on ollut johdonmukaista koko ajan, hamaan loppuun saakka.

Kasijakso käynnistyy Aryan murha-aikeilla. Houndin ja Aryan välinen dynamiikka oli eräs Storm of Swordsin parhaita osuuksia, ja hitaasti lämmitetty kumppanuus kehitti sekä Houndia että Aryaa merkittävästi. Merkkejä epäsuhtaisen parivaljakon kemiasta saadaan heti ensimmäisessä kohtauksessa. Mikä tarkoittaa sanoa, että liian nopeasti. Aryan ”hei, tuo Hound taitaakin olla ihan OK jätkä”-hymy kohtauksen lopussa on vähän halpa. Joo, toki hymyn tarkoitus on vain kuvastaa intoa siitä, miten Arya pääsee viimein tapaamaan perhettään. Mutta missä on vähittäinen luottamuksen ja orastavan kunnioituksenkin rakentelu kaksikon välille? Todennäköisesti leikkaamon lattialla. Mutta erikoismaininta jokimaisemista, joita olisi voinut käyttää tällä kaudella paljon enemmänkin.

Danyn kolmoskausi on täydellinen antiteesi kakkoskaudesta. Tällä hetkellä näyttää, että mikään ei voi mennä Slaver’s Bayn maisemissa vikaan. Danyn ja kolmen Second Sons-kapteenin välinen neuvottelu on herkullisen kirjamainen, jopa Danyn ”I am only a young girl” -vedätys on mahdutettu dialogiin. Daario Naharisin näyttelijävalinta on mielestäni onnistunut, vaikka ulkoinen stailaus onkin kirja-Daariota selvästi hillitympi. Tällä kertaa erikoismaininta rekvisiittaosastolle Daarion roiseista miekan kahvoista! Tällaisia yksityiskohtia lisää, kiitos.

Ainoa kritiikin kohta Danyn tarinassa tulee turhasta kolmen kapteenin palaverista, joka on todennäköisesti lisätty vain ja ainoastaan yhden puolialastoman orjatytön ruutuaikaa varten. Koko salamurhajuoni toistetaan sanasta sanaan myöhemmin Daarion suulla, ja tässä tapauksessa pieni ”epäluotettavan kertojan” aiheuttama epävarmuus olisi ollut pelkästään positiivista: onko Daario tosi asiassa sitä, miltä näyttää? Daarion hahmoa olisi puolestaan aikaa kehitellä vaikka valtaosa Feastistä ja Dancesta, koska Danyllä ei tuona aikana juuri tekemistä ole siunattu.

Danyn kylpyammekohtauksessa minulla oli huomattavia vaikeuksia keskittyä juoneen, joten totean vain, että Emilia Clarke on huikea näyttelijä pystyessään vetämään vakuuttavasti dothrakia vaikka alasti kylpyammeessa. Muista repliikeistä nyt puhumattakaan. Team Dany ilmaisee tyytyväisyytensä.

Sitten Dragonstone. Aloitetaan siitä, että olen todella kaivannut Stephen Dillanen ja Liam Cunninghamin välistä ruutuaikaa. Varsinkin kun tässä jaksossa Stannis alkaa palaamaan enemmän kirjan Stannista muistuttavaksi. Kaksikon välinen keskustelu tyrmässä on äijäkarismaa tursuava, ja saamme hieman jopa vihjeitä tulevaisuudesta, kun Stannis mainitsee nähneensä tulessa suuren taistelun lumen keskellä. Tällaista kirjojen tapaista foreshadowingia olen totta totisesti sarjaankin kaivannut. Stannisin tarve Melisandrea tasapainottavalle Davosille tuodaan ilmi niin selvästi, kuin vain mahdollista.

Mutta entäs sitten Gendry-kaari. Gendry-parka ei tunnu lainkaan kykenevältä kyseenalaistaa paikkaansa Dragonstonella: miksi hän on täällä, mitä Stannis ja Mel haluavat hänestä, ja miksi punainen noita jankuttaa koko ajan kuninkaan verestä? Eivät taida tosin käsikirjoittajatkaan tietää, koska ”kuninkaan veri” muuttuu aina välillä ”Stannisin vereksi”. Edelleenkään en käsitä logiikkaa, miten ”Stannisin verta” voi virrata Gendryssä. Hetkellinen lisähämmennys aiheutui, kun Mel marssitti Gendryn ensi kertaa Stannisin eteen: eivätkö Stannis ja Jon Arryn käyneet säännöllisesti katsomassa Gendryä Tobho Mottin pajalla? Tarkistamatta asiaa saattaisin kuitenkin muistella, että sarja-kaanonissa ainoastaan Jon Arryn selvitteli Robertin äpärien sijaintia.

Täysin käsittämätön ja typerryttävän halpa on sitten Melisandren viettelykohtaus. Samalla sekunnilla, kun Melisandre tulee tukka auki ja avoin mekko päällään Gendryn huoneeseen, on selvää, mitä tuleman pitää. Tunnustan, pääsi epätoivoinen äännähdys. Ällistyttävällä pieteetillä toteutetun viettelyn, pienen S&M:n ja dry-humpingin (jo toinen jakso peräkkäin!) jälkeen anteliaan alaston Melisandre luikauttaa kolme iilimatoa Gendryyn. Mitvit? Eikö vähemmällä vaivalla olisi selvitty? Vai oliko tämä Melisandren suosima menettelytapa? Joka tapauksessa hämmentävää sexploitaatiota seuraa yllättävän tarkasti toteutettu iilimatojen uhraus ja kolmen nimen lausunta. Ihmettelen vain, muistaako perusyleisö enää lainkaan, kuka on Balon Greyjoy, kun Ironbornia on koko kausi piiloteltu.

Dragonstonelta King’s Landingiin. Suoraan sanoen olen ollut varsin pettynyt tämän kauden King’s Landing-juoniin. Tällä kertaa agendassa on ainostaan yksi tapahtuma, Tyrionin ja Sansan häät. Kirjojen pieni, Lannisterien perhepiirissä pidetty hääseremonia on muuttunut niin suureksi kuin TV-sarjan budjetti vain antaa myöten (50 vierasta) Baelorin septissä pidetyksi spektaakkeliksi. Viittojen vaihtoa varten alttarilla oli jo tuoli, jonka Joffrey piruuksissaan vie pois. Ja jaksossa Sansa vieläpä kumartaa Tyrionin tahdosta. Veikkaisin, että tästä kumartamisesta syntyy netissä jonkinmoinen debakkeli, mutta minä näen kohtauksessa enemmän Sansan hahmonkehitystä kuin koko kolmoskaudella tähän mennessä. Jos Sansa olisi käyttäynyt kirjan mukaisesti, kieltäytyen kumartamasta ja siten nöyryyttäen Tyrionia entisestään, olisi Sansan suosio satunnaiskatsojien keskuudessa laskenut aivan olemattomiin.

Tällä määrällä ruutuaikaa ja rajallisella budjetilla mietityttää hieman, miten tuotannon on tarkoitus toteuttaa Joffreyn häät, jotka nyt ovat joka suhteessa sekä merkitykseltään, puitteiltaan että seuraamuksiltaan ihan eri mittakaavaa kuin nämä pienet ”Scarlet weddingit”*.

Hääjuhla seuraa melko mukavasti kirjan esikuvaansa, jopa siten, että Tyrion onnistuu peruuttamaan perinteisen hääyösaaton ylihumaltunutta näyttelemällä. Uhkaus Joffreyä kohtaan on sisällytetty ja se onnistuu tuomaan vähän harmaan sävyjä tällä kaudella niin lumenvalkoiseen Tyrionin hahmoon. Peter Dinklage ja Jack Gleeson näyttelevät kohtauksen nappiin. Ihan teemaan sopiva vaivaantuneen hauska lisäys on myös Lorasin murjotus sekä epäonnistunut Cersein lämmitysyritys. Mutta missä on Tommen, jota ei ole koko kaudella nähty?

Tyrionin ja Sansan välinen hääyö on kirjoitettu mahdollisimman kieli keskellä suuta Sophie Turnerin iän takia, mutta olennainen tavoitetaan: Tyrion myöntää haluavansa Sansaa, mutta vastustaa tietäen sen olevan oikea ratkaisu.

Jakso päättyy erääseen eniten koko kaudella odottamaani kohtaukseen, kun Sam ja Gilly yöpyvät Whitetreessä. Netissä on spekuloitu paljon tunnelmaeroista Samin ja Jonin kohtausten välillä, johon myös itse olen kiinnittänyt huomiota. Jonin kohtaukset on kuvattu Islannissa, joka ei mielestäni tavoita Muurin takaisten maiden maagisuutta samalla lailla kuin Samin Pohjois-Irlannissa kuvatut osuudet. Tälläkin kertaa tunnelma tavoittaa jo Crasterin mökin kaltaisen unenomaisen, alkukantaisen pelottavan tunnelman, ja kirjojen kohokohta, weirwood täynnä korppeja on toteutettu pilkulleen oikein. White walker ei edelleenkään ole yhtä pelottavan yliluonnollinen vastus kuin kirjoissa, mutta esimerkiksi kakkoskauden ww-armeijaan verrattuna tämä yksilö tuntuu paljon uhkaavammalta. Hienot efektit kruunaavat kohtauksen, Samin miekan pirstoutuminen tuo kaikuja A Game of Thronesin prologista, ja vaikka White walkerin kuolema ei vastaakaan kirja-Otherin sulamista, ei valittamista ole. Vain yksi puuttuu: Coldhands. Toivon todella, että mysteerimies olisi tarinaan mukaan kirjoitettu.

Nyt Game of Thrones pitää kahden viikon lähetystauon jenkkien Memorial Dayn takia. 2.6. onkin sitten luvassa koko kirjasarjan kliimaksi, joka valitettavasti on vesitetty jo hyvissä ajoin. Robbin ja Jeynen tarinan täysi vääristäminen, Catelynin siirto sivuhahmoksi, Starkin sekä Grey Windin olemassa olemattomuus ovat muun muassa syitä siihen, miksi Red Wedding ei taatusti tule olemaan yhtä merkityksellinen tapahtuma kuin A Storm of Swordsissa. Kohtaus tulee todennäköisesti olemaan vaikuttava, mutta odotuksia on itse kunkin syytä ruuvata lattiatasolle asti.

* Scarlett Wedding ei liene virallinen termi, mutta se olisi aika sopiva. Minä näen, että Storm of Swordsin alaotsikko voisi olla ”neljät häät ja kahdet hautajaiset”. Meillä on Red Wedding (Edmure ja Roslin), Purple Wedding (Joff ja Margaery) ja samaan väriteemaan sopien Scarlet Wedding (Tyrion ja Sansa, Sansan morsiusviitan väristä) sekä Blue Wedding (Lysa ja Littlefinger, noh, Arrynin vaakunan väreistä). Kahdet hautajaisethan ovat tietty Hoster Tullyn ja Joffrey Baratheonin.