Itse jakso oli jälleen (vähemmän yllättäen) loistava. Täynnä ikimuistoisia kohtauksia kohokohtinaan Branin murhayritys ja Ladyn surmaamiseen johtava välikohtaus joella. Molemmat tärkeät tapahtumat oli ilahduttavasti toteutettu pilkulleen kirjan mukaan.
Pari uutta lisättyä kohtausta olivat erittäin mielenkiintoisia. Cersein ja Catelynin tapaaminen Branin sairasvuoteen vierellä loi Cersein hahmoon aivan uutta ulottuvuutta. Olen lähes ensimmäisestä kirjasta saakka kuulunut salaa Cersei-bandwagoniin, ja nyt nähty pehmeämpi Cersei miellytti kovasti. Lisäksi siihen Suureen Juoneen annettiin tarvittavia vihjeitä. Toinen luotu kohtaus oli Jonin ja Jaimen vuoropuhelu. Nämä kaksi eivät kirjoissa ole olleet kertaakaan suorassa vuorovaikutuksessa toisiinsa, joten oli mielenkiintoista saada näkemystä heidän väliseen suhteeseensa. Sinänsä kovinkaan syvälle ei menty, koska Jaime käyttäytyi niin Jaimemaisesti.
Sitten näyttelijäsuorituksiin. Suurin osa piti hyvin tasonsa ensimmäiseen jaksoon verrattuna, mutta muutama erityismaininta. Emilia Clarke oli parhaimmillaan Irrin, Jhiquin ja Doreahin (kaikki kolme kovin ihquja muuten) kanssa. Ilmaisuun alkoi löytyä vähän muutakin kuin se yksi ilme, jota avausjaksossa viljeltiin. Ehkäpä Emilia todellakin kasvaa Danyn myötä.
Sitten Maisie Williams. Tässähän joutuu kohta pistämään pystyyn faniklubia! On käsittämätöntä, miten näyttelijäkaartin nuorin varastaa joka kerta kohtaukset. Tippa nousi kahdesti linssiin, ensin Jonin ja Aryan välisessä kohtauksessa, myöhemmin kun Arya joutui hätistämään Nymerian pois. Jokainen ele, jokainen repliikki, jopa miekkailukohtaus (huonommalla kädellä!) olivat kohdallaan. Kovasti lämmittää se, että eräs sarjan tärkeimmistä henkilöistä ja vaativimmista rooleista on onnistuttu täyttämään näin täydellisesti.
Niin huikea kuin olikin, Maisie ei mielestäni ollut jakson paras. Sophie Turner nimittäin pääsi todella yllättämään takavasemmalta Sansana. Ensimmäisen jakson perusteella pidin häntä Starkin lapsikatraan heikoimpana lenkkinä, mutta siinäpä taas sain opetuksen. Jokikohtaus ja sen jälkeinen ”oikeudenkäynti” olivat niin Sansaa kuin vain voi olla. Ilmeet, eleet ja Ladyn tuomion kuulemisen jälkeinen tunteenpurkaus möivät todella Sansan hahmon minulle. Onpahan yksi murhe vähemmän, kun aletaan lähestyä neljättä tuotantokautta ja Alaynen alati kasvavaa roolia.
Avausjakson yhteydessä kommentoin tapaa, jolla Tyrion esiteltiin. Tässä jaksossa saatiin sitä Tyrionia, jollaista odotinkin. Aamiainen Cersein, Jaimen ja lapsien kanssa sekä huoleton vihjaileva sanailu viimeistelivät Tyrionin hahmon sarjassa. Myös ystävyyden siemenet Jon Snown kanssa kylvettiin, kuten pitikin. Mutta missä olivat Ghost ja Grey Wind? Shaggyn näkemistä lienee turha edes odottaa, ja Ladykin esiteltiin vähän liian myöhään, mikä vaikutti ehkä vähän päätöskohtauksen tehoon. Silti, Sean Beanilta upeata työtä, pahaa teki sydänjuuria myöten. Samoin heippodei Nymeria, sinuakin nähtiin ihan liian vähän. Ehkä sitten viitos- tai kuutoskaudella Nym tekee paluun?
Kokonaisuudessaan pidin tästä kakkosjaksosta ehkä enemmän kuin ensimmäisestä. Hahmot alkoivat saada lisää syvyyttä ja juonikin alkaa edetä. Ensi viikolla sitten ilmeisesti näemme enemmän Jon Snow’ta ja Tyrionia. Ja eiköhän se kaikkien love-to-hate hahmojen isoisä Littlefingerkin ruudulle tallustelle. Onkohan Aidan Gillenin tulkinnassa enemmän Tommy Carcettiä kuin Petyr Baelishiä?