Digitaalinen aikakapseli

Tulipa avattua lipaston laatikko, jossa oli sisällä vanha CD-säilytyssalkkuni. Viimeiseen pariin vuoteen ei ole juuri tullut tuota pussukkaa tullut avattua, joten ajattelin että olisi pienen inventaarion paikka. Ja mikä aarre sieltä sitten löytyikään: ensimmäinen koskaan polttamani CD-levy. Ulkoisesti se on ihan tavallinen CD-levy, TDK:n valkopohjainen 650 megatavun kiekko. Jonkun omituisen synapsisolmun ansiosta muistan kuitenkin tarkasti kaikki levyn polttoon ja sen sisältöön liittyvät yksityiskohdat.

aikakapseliLoppukesä 2001, marssin Porvoossa vanhassa Elannon talossa sijainneeseen Tele-Ring -kauppaan. Olin nähnyt lehdessä mainoksen, jossa HP:n 8x CD/RW-asemaa mainostettiin halvalla. Hintaa en kyllä enää muista. Laatikossa sisällä CD-asema, jossa sininen eject-nappi. Taisipa olla juurikin tällainen. Koneena taisi olla joku itse koottu AMD K6-2 500 MHz-prosessorilla varustettu perushöylä. Aiemmin kaiken maailman jo valmiiksi vanhentuneiden viritysten kanssa tapelleena muistan, miten hämmästynyt olin, kun levyasema ei tarvinnutkaan mitään hämäriä kolmannen osapuolen yhteensopivuussoftia.

Tämän kolmetoistavuotiaan CD-levyn nykyisen i7-koneeni DVD-asemaani työnnettyäni kesti hetken aikaa, ennen kuin sen sisältö tuli näkyviin. Noiden parinkymmenen sekunnin aikana ehdin jo reflektoida, miten DVD-asemat eivät ole enää lainkaan itsestäänselvyys uusissa tietokoneissa. Ensin lerput, sitten korput, ja pian CD:t/DVD:t. Tunsin rinnassani haikeutta, nostalgiaa; vai liekö se ollut sittenkin närästystä. Sitten aikakapselini avautui.

Hakemistolistauksessa näin kolme kansiota: ”hyöty”, ”system” ja ”pelit”. Muistan, että olin kopionut näihin aiemmin korpuilla maanneita ohjelmia ja pelejä. Tuntuihan CD-levyn kapasiteetti astronomiselta, yhdelle levylle kun mahtui peräti 450 korpun verran tavaraa! Ei sillä, että minulla olisi niitä edes niin montaa ollut.

Hakemisto: Hyöty

hyodytInstant nostalgia. Ohjelmia, joiden olemassaoloa en edes muistanut. ACDSee, shareware-kuvankatseluohjelma, johon sai enemmän ominaisuuksia hakemalla kräkkitiedoston Altavistan hakukoneella. Kunnes se parin viikon päästä lakkasi toimimasta, ja piti etsiä uusi kräkki. Niiden löytäminen oli siihen aikaan muuten tosi helppoa. Audio Catalystiä tulee käytettyä vieläkin musiikin muokkaamiseen. CPUIdlen käyttötarkoituksesta ei muistikuvaa. Electronic Workbench liittyi varmaan sen ajan opintoihin. Forte Agent, newsgroup-seurantaohjelma. Moniko nykyteineistä tietää, mikä on uutisryhmä, mmh? Alt.dragonlanceen tuli aikoinaan jotain postattuakin. F-Prot, F-Securen esiaste. Plus for Windows 95 huvitti, lisää näytönsäästäjiä ja kursoreita ja taisi siihen pari peliäkin sisältyä. Sen ajan ylellisyyttä.

Nettilaskurilla pidettiin kurissa modeemiyhteyksistä aiheutuvia kuluja. Nettisessiot saivat kestää korkeintaan tunnin kerrallaan, ja nekin myöhään illalla, ettei lankalinja olisi surffauksen takia varattuna. Pegasus Mailia käytin aikoinaan aika monta vuotta sähköpostin lukemiseen. Powerstripillä säädettiin ja ylikellotettiin kuvaputkinäyttöjen resoluutioita ja virkistystaajuuksia. SETI at Homen näytönsäästäjästä yritin löytää merkkejä avaruusolennoista, Siemens Webwasher puolestaan yritti estää ponnahdusikkunoita nettiselailussa. Spinner oli jonkinlainen Spotifyn esiaste, mediasoitin, jolla streamattiin netistä musiikkia. Opiskeluasuntolan huikean nopealla kiinteällä yhden megan nettiyhteydellä sitä pystyi jo hyödyntämäänkin. Transparent lisäsi Windows 95:een kaivatun ominaisuuden, jolla saatiin kuvakkeiden tekstin taustaväri läpinäkyväksi. Windows 98:ssa tämä oli jo vakiona. Winkeyllä pystyi muistaakseni taikomaan euromerkin pikanäppäimen Alt Gr+E Windows 95:een. WSOY Sanakirjaa käytettiin aikana ennen Wikipediaa. Tosin muistan olleeni enemmäkin Microsoftin Encartan käyttäjiä, sitä ei tosin CD:ltä löydy.

Hakemisto: System

systemSystem-kansio sisältääkin sitten toci kowien rautamiehein tarpeellicet tawarat. Emolevyn piirisarjan AGP-väylän ajurit. Emolevyn ohjekirja. CD-rom-aseman ajurit. Belinea-näytön ajurit, ilman niitä oli turha haaveilla silkkisen pehmeästä 85 hertsin virkistystaajuudesta. Välillä ei tosin niilläkään onnistunut jostain syystä. Todennäköisesti siksi, että Belinean näyttö oli yksinkertaisesti ihan paska. Verkkokortin ajurit. Nokia Monitor Testillä pyrittiin pääsemään näytön vääristymistä eroon. Eihän siitä mitään tullut, edellä mainitusta syystä. nVidian TNT2 Detonator 3-ajurit; kalvetkaa kateudesta 3dfx:n Voodoo-miehet! Ja tietysti jälkipäivityksenä Windows 95:een tullut Euro-symbolin pätsi. ECU/Euro, tuo avaruusajan ja eurooppalaisen harmonian valuutta.

Hakemisto: Pelit

pelitToivottavasti en nyt joudu vankilaan, vaikka toteankin että todennäköisesti kaikki tässä hakemistossa olevat pelit ovat puhdasta warea, suoraan termin alkuhämärän ajoilta. Waresta tuli mieleeni tarina, jonka nyt nostalgiavuodatuksen lisäpalana kerron, halusitte tai ette.

Ihan ensimmäinen kotipolttoinen CD:ni on vuodelta 1998, jolloin olin intin jälkeen ammattikoulussa opiskelemassa itselleni ammattia. Amiksessa haahuili eräs tyyppi, jonka nimi oli Perttu (tai Pertti?). Pert[u/i]n sukunimeä en valitettavasti muista, mutta hän oli kurssikaverini kaveri ja ettei olisi ihan peräti ollut lukiolainen. Joka tapauksessa Pertt[u/i] oli kulmakunnan warekuningas ja kaikkien nörttien sankari. Pertt[u/i] oli ammattilainen; hänellä oli satojen pelien lista, josta sai ruksia pelit, jotka hän polttaisi CD:lle. Eikä ne mitään ihan turhia pelejä olleetkaan, vaan todellista kultatavaraa. Tiedättehän, Indiana Jones And the Fate of Atlantis, Ultima Underworld 1+2, Day of the Tentacle jne. Minäkin laitoin listan vetämään, ja osaltaan Pert[u/i]n ammattilaisuudesta kertoo se, että samana iltana hän soitti lankapuhelimeemme, ja varmisti CD-asemani tyypin tietääkseen pystyisikö se lukemaan suljettuja CD-levyjä. Seuraavana päivänä sitten Pertt[u/i] toi CD:n täynnä kiellettyä hedelmää. Kutsuin Pertt[u/i]a lempinimellä Spede, josta hän ei lainkaan pitänyt, ja kirjoitin piruillakseni CD:n päälle tussilla ”Speden Spelit” mukaillen tuon aikakauden suosikkiohjelman nimeä. Pahoittelen karkeata huumoriani ja kiitän näin jälkikäteenkin vielä Pertt[u/i]a tästä kulttuuriteosta. Speden Spelit -CD on edelleenkin tallella ja toimivana, samassa salkussa kuin tämä oma aikakapselinikin.

Aikakapselini sisältäviä pelejä on mukava muistella lämmöllä. Nykyään pelattuina mielikuva saattaisi olla erilainen. Tosin Alter Egoa en pysty vieläkään pelaamaan, koska se pakottaa ajattelemaan omaa elämää pelottavan paljon. Rohkeat voivat kokeilla online-versiona tätä erästä kaikkien aikojen parasta peliä: www.playalterego.com. AD&D:n kultalaatikkopelit Curse of the Azure Bonds ja Pool of Radiance tuli tietenkin pelattua läpi useaan kertaan. Secret of the Silver Bladesia en harmikseni koskaan onnistunut hankkimaan, jotta olisin voinut importoida Cursen hahmot ja jatkaa seikkailua. Detroit oli autonsuunnittelupeli, joka oli kyllä jälkikäteen ajateltuna melko itseään toistava. Dungeon Masteria tuskin tarvinnee kenellekään esitellä. ”When is rock not rock”, goddamnit. Moneksikohan tunniksi tuohonkin juutuin. Eye of the Beholder ja läpipelaajaa halventanut tekstiruutu. Kiitti vaan, Piergeiron Paladinson. EOB2:n sain ihan legaalisti ostolaatikossa jouluksi 1991 tai 1992 samaan aikaan VGA-näytön kanssa. Sitä tuli sitten kanssa hieman pelattua. Itse asiassa EOB2 voisi toimia edelleenkin. Miksei sitä ole GOG.comissa?

Frontier: First Encounters lumosi aidon kokoisella galaksilla. Niitä tähtijärjestelmiä taisi todellakin olla miljardeja. Larryt nyt on tietysti kahlattu läpi. Kakkososassa jumituin pitkäksi aikaa paikkaan, jossa piti yhdistää oksennuspussi ja hiusspraylakkapullo (miten tällaisia asioita voivat ihmisaivot muistaa, kun nykyään ei tahdo edes muistaa mitä eilen tuli syötyä?!) Lord of the Rings ykköseen upotin varmasti satakunta tuntia, mutta kakkosta olen tuskin pelannut pariakymmentä minuuttia pidempään. Ykkösosasta kirjoitin aikoinaan todella yksityiskohtaisen läpipeluuohjeen, jonka kuvittelin lähettäväni Pelit-lehteen. Hyvä idea, Einstein, paitsi, että walkthroughista tuli noin nelikymmensivuinen ja kaiken lisäksi LotR oli tuossa vaiheessa jo pari vuotta vanha peli, jonka kaikki olivat varmasti pelanneet läpi. En sitten myöskään sitä koskaan mihinkään lähettänyt, mutta nyt toivon, että se olisi vielä tallessa. Mutta eipä ole ei.

Master of Orion on edelleen lyömätön avaruudenvalloitussimulaatio (joskin Endless Space pääsee aika lähelle). Nascar 1:stä ei jaksanut tuonaikainen 66MHz:n 486-koneeni kunnolla pyörittää. Pinball Fantasies on parasta, mitä Ruotsista on koskaan tullut, eikä sitä pidä sekoittaa heikkoon kopioon Extreme Pinballiin. Pinball Fantasiesissä on ihan ylivoimainen Stones ’n Bones -taulu. Secret Weapons of Luftwaffen kopioin kaverilta, jonka originaali laatikkoversio oli viallinen. Peli kaatui aina, kun yritti lentää pelin ”eniten secret weaponilla”, saksalaisten Go229 ”Lentävällä Siivellä”. Silti, Norden-pommitähtäimen läpi tuli katseltua lukuisia tunteja.

Ja entäs sitten Slicks ’n Slide? Noina amisaikoina tuli tuhlattua useampikin oppitunti pelaamalla Slicksiä kolminpelinä typerällä CAD-ohjelmalla tuhertamisen sijaan. Kaikilla oli alla formulat (pelin nopein auto), minä vanhimpana olin ”Keke”, koska olin värittänyt autoni punavalkoiseksi Marlboro-McLareniksi. Toinen kaveri ajoi modernimmalla ”Mika”-tyyppisellä hopealla West-McLarenilla. Sitten oli ”Eddie” keltaisella Jordan-tallin formulallaan. Those Were The Days.

Stunts oli melkein yhtä hyvä ajopeli kuin Slicks, ja ihan ensimmäisiä PC-pelejäni koskaan. Omien ratojen suunnittelu oli hienoa, ja Default-rataa pyöritin nopeammin kuin kukaan inttikavereistani. Wing Commander 1:stä kuolasin aikanaan noin vuonna 1990 kaverin 386SX/16 MHz-koneelta 15″ VGA-näytöltä. Minulla oli tuohon aikaan vain rupinen 286/10 MHz ja EGA. Wing Commander 2:ta en enää noilla spekseillä pystynyt pelaamaan, joten se kuten myös myöhemmät Wing Commanderit jäivät kokonaan kokematta. Se on vieläkin pienen harmituksen paikka, ja tasaisin väliajoin mielessä pyörii ajatus GOG-WC2:n hankkimisesta, mutta epäilen että 23 vuotta on hieman himmentänyt pelin loistoa.

Kaiken nostagiassa vellomisen jälkeen mietin hetken aikaa, että voisin siivota tuon CD-kansion ja heittää joitakin modernimpiä klassikoita pois. Sitten tajusin, että se olisi kamala virhe; kymmenen vuoden kuluttua kaikki taannoin sinne säilötyt Vice Cityt, Sims 2:t sun muut aiheuttavat samanlaisia lämpimiä ajatuksia kuin tämä yksi teini-ikäni historiaa sisältävä pyörylä. Laitoin kansion takaisin laatikkoon odottamaan tulevia vuosia. Täytyy vain pitää huoli, että jonkinlainen DVD-asema on silloin saatavilla.

One thought on “Digitaalinen aikakapseli

  1. Pelihakemisto todellakin sai aikaiseksi nostalgisia tuntemuksia. Ja minä pystyn jopa olemaan kohtalaisen varma tuntemukseni lajista, sillä olen napannut jokapäiväisen esomeprazolini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *