CMX: The Obscure Classics

Tekee mieli kirjoittaa CMX:stä. Ja kirjoitankin, koska sana on maassamme ainakin joidenkin aiheiden suhteen vapaa, ja koska fuck if I can.

Olen tässä viimeisen viikon ajan pyörittänyt autossa CMX:n tuotantoa läpi ja pikkuhiljaa siitä versosi idea koostaa kokoelma yhtyeen tähänastisesta tuotannosta, pienellä kierteellä: tehdään soittolista kappaleista, joita et löydä bändin kokoelmilta, mutta jotka ansaitsisivat niillä olla. Otetaan mukaan vetoja, joita et ole välttämättä aiemmin edes kuullut, ellet omista koko diskografiaa. Siksi otsikko ”CMX: The Obscure Classics”.

Totuuden nimissä sanottakoon, että mitään todella hämäriä valintoja ei ole luvassa, vaan periaatteeni on ollut poimia albumeilta kappaleita, joita ei olla singleinä julkaistu mutta joita pidän silti kohokohtina CMX:n tuotannossa. Tuotannosta mukana ovat vain Auringon jälkeiset studiolevyt, koska pre-Auringon HC-osasto ei meikäläiseen niin paljoa iske, että voisin sitä arvostella.

Valitettavasti ”ei kokoelmilla esiintyneet” -määrite karsii monta helmeä muun muassa Cloaca Maxima I:n ja II:n kolmoslevyiltä, mukaan lukien perusvalttikorttini Punaisen nro. 6:n, joka mainittakoon nyt kuitenkin tässä. ”Ei singlenä julkaistu” karsii myös muuten listalle mahtuvan Kivisen kirjan tai jos ufolinjalle mennään, Mekaanisten lintujen puiston (Kuolemaantuomittujen b-puoli), joka on minulle rakas Talvikuningas-prologina.

Sen enempää johdattelematta, tusina ”tuntemattomia” CMX-klassikoita mieleenjuolahtamisjärjestyksessä:

1. Pirunmaitoa (Rautakantele)

Jätin tietoisesti CMX:n alkupään tuotannon vähemmälle huomiolle, koska Aurinko/Aura/Rautakantele -kolmikko on bändin suosioonnousun kulmakivi ja luultavasti yhtyeen parhaiten tunnettua tuotantoa. Lisäksi noilta kolmelta levyltä on varsin kattava edustus Cloaca Maxima I -kokoelmalla.

Pirunmaitoa ei ykkös-Cloacalle mahtunut, mutta kappaleena edustaa minulle Aurinko/Aura/Rautakantele -levyjä yhteen biisiin kiteytettynä. Mukana on vielä elementtejä Auringolta sekä HC-CMX -piirteitä jyräävässä kitarariffissa sekä Yrjänän puolihuutolaulussa, mutta toisaalta kertosäe on jo perus-Auramaisen leijuva ja korvaan tarttuva. Itse kappaleen rakenne puolestaan istuu täydellisesti Rautakanteleelle, joka on levynä Auraa progempi. En tosin tiedä, rikonko omia sääntöjäni nimeämällä Pirunmaidon, koska se oli mukana vuosituhanteen vaihteen tienoilla ulos tulleella CMX-DVD:llä, jota kenties voidaan pitää kokoelmana.

2. Tuulenkosija (Pedot)

Pedot on levy, joka ei kovin usein ”CMX:n parhaat albumit” -keskusteluissa viihdy. Minä olen aina kuitenkin pitänyt siitä. Olisin pystynyt lohkaisemaan siltä vielä yhden tai kaksi kappaletta lisääkin listalleni. Tuulenkosija erottuu tasaisen hyvästä levystä jykevän bassokuvionsa ansiosta. Myös kertosäe kasvaa melko homeerisiin mittoihin. Plussaa myös perus-CMX:läisestä näkijätär-kirous -lyriikkakuviosta.

3. Parvatin tietäjä (Talvikuningas)

Listanlaadinnan ongelma numero kaksi: ottaako mukaan kappaleita Talvikuninkaalta, joka itsessään on yksi kokonaisuus. Mutta koska Talkkari on niin jumalattoman hyvä levy, bändin paras, niin koen velvollisuudeksi valita sieltä yhden edustajan mukaan. Periaatteessa myös perässä seuraava Punainen komentaja olisi ansainnut tulla näytetyksi, mutta kun se toimi Talvikuninkaan epävirallisena singlenä, karsiutuu se pois.

Joka tapauksessa Parvatin tietäjä on minun suosikkikappaleeni Talvikuninkaalta. Hieno ilmava kitarariffi, täydellinen rumputyöskentely sekä Yrjänän laulua puhtaimmillaan. Talvikuninkaan tarinan käännekohta, seikkailu itsessään, kappale joka kasvaa haaksirikkoutuneen Komentajan lailla loppua kohden, päättyen crescendoon, joka puolestaan avaa Punaisen komentajan suoraviivaisen tykityksen. Progempi biisi kuin ensialkuun voisi luulla. Kärsii videomuodossa yhtäkkisestä lopusta.

Mainittakoon, että samalta levyltä myös Quanta olisi ollut hyvä valinta tähän.

4. Pelon enkeli (Dinosaurus Stereophonicus I)

Ensikuulemalta voisi kuvitella, että Pelon enkeli voisi olla enemmän kotonaan konekokeilu Discopoliksella, mutta pian avautuu, että raskaan filtterin läpi ajetusta Yrjänän laulusta ja konetaustasta huolimatta Pelon enkeli on täyttä progressiota. Koukkuja löytyy joka kuuntelukerralla lisää ja koko instrumentaaliosahan on silkkaa kalevalaista kansanprogea, vain runonlaulanta puuttuu. Minulle yksi definitiivisimmistä Dinosaurus-biiseistä, ja oikein malliesimerkki tuntemattomasta klassikosta.

5. Eufrat/Kirjeitä paratiisista (Vainajala)


Kaksi biisiä yhden hinnalla? Minusta tämä kaksikko kuuluu yhteen, Eufrat on hypnoottinen intro mukanalaulettavalle Paratiisin kirjeille. Siirtymäkin kappaleiden välillä on saumaton. Vainajala on hassu levy, periaatteessa levy aukeaa kova pää edellä (Iskusävelmä/Surunmurhaaja/Vainajala) mutta loppujen lopuksi albumin loppupuoli (Eufrat/Kirjeitä paratiisista/Arkangeli) taitaakin olla parhaiten aikaa kestävä osa.

6. Taivaanääreläiset (Pedot)

Toinen valinta Pedoilta. Taivaanääreläiset on kuin valuvaa mustaherukkakiiseliä, nestemäisen notkeasti etenevä kaunis puoliballadi, josta löytyy jopa countryvivahteita lap steel(?)-kitaran ansiosta. Rivi

Ja räpäytit vain silmiäsi, katsoit hetken muualle
kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat

on kuin suoraan jo kauan ennen Petoja mielessäni pyörineestä ideasta, jonka joskus vielä kirjoitan romaaniksi.

7. Kuoleman kulkumies (Iäti)

Putkessa pari poimintaa uudemmasta tuotannosta. Iäti ei ole suosikkilevyni, mutta sieltä löytyvä Kuoleman kulkumies edustaa levyn parempaa osastoa. Koukuttava kertosäe yhdistettynä kylmän koviin instrumentteihin on mieleenpainuva yhdistelmä. Tosin luulen, että minun tulkintani Iätistä on erilainen kuin muilla: minä pidän Iätiä kokoelmana nihilistisiä kuoleman, tuhon ja rakkauden ympärillä pyöriviä lauluja. Siihen teemaan Kuoleman kulkumies mielestäni ainakin istuu.

8. Ojai (Mesmeria)

Taidan taas hieman huijata, koska olen varma, että tämä kappale tulee jatkossa löytymään jokikiseltä CMX-kokoelmalta. Mesmeria on upea levy ja sen ylivoimaisesti upein veto on Auringon aikakaudelta alun alkaen juontuva Ojai. Aiemmin tänä vuonna Mesmerian arvostelussa pohdin, onko Ojai CMX:n kaikkien aikojen paras biisi; en ole vieläkään varma, mutta on se joka tapauksessa paras post-Rautakantele. Vahvasti natiiviamerikkalaistunnelmainen superkaunis veto kätkee peri-CMX-tyyliin kieron koukun lyriikoissaan (ainakin miten minä ne ymmärrän). Soundimaailma kuin suoraan Auralta, täysin häpeilemättömän kaunis melodia ja Yrjänä laulaa kenties puhtaammin kuin koskaan. Nostalgiatunnelmaa korostaa vielä Halmkronan(?) ebow(?? (oikeasti minä kitaroista mitään ymmärrä, kunhan yritän päteä)), jota ei taida olla sitten 90-luvun kuultu.

9. Sivu paholaisen päiväkirjasta (Aion)

Pakko saada myös Aion-edustusta listalle. Sivu paholaisen päiväkirjasta on minun silmissäni ensimmäinen preludi Talvikuninkaalle scifi-lyriikoineen sekä tyhjiönkylmine soundeineen. Minulle kovin henkilökohtainen kappale, joka sijoittuu elämässäni raskaaseen kauteen. Tätä kuunnellessani ulkona on aina sysipimeä marraskuinen ilta ja sisuskaluja painaa opiskelustressi. Mutta onhan tämä nyt objektiivisesti katsoen ihan hemmetin jykevä veto, ja istuu Aionille kuin sondit auringolle.

He kiroavat nimen sen, vaikka olen itse aine

10. Arkangeli (Vainajala)

Toinen Vainajala-valinta, akustista CMX:ää parhaimmillaan. Monien mielestä tämä olisi kuulunut Cloaca Maxima II:lle vaikkapa keskinkertaisen Sillanrakentajan sijaan. Kiinnittäkääpä huomiota Rasion ja Halmkronan kitaraharmoniaan sekä Susanna Erosen hienovaraiseen taustalauluun. Arkangeli on eräs syy siihen, miksi tällaisen listan laatiminen tuli ylipäätään mieleeni. Hieno kappale, aivan liian tuntematon.

11. Epäonnisten liikemiesten helvetti (Discopolis)

Koska joka listalla täytyy olla se yksi hörhövalinta. Pikkaisen pieleen menneen Discopoliksen perinteisempää tykitystä, pantzerkraft-kitaroilla sekä tyypillisen hämärällä nimellä (joskin Discopoliksen parhaan kappalenimen palkinnon pokkaa tietenkin Silmien ummistamisesta Nansenin galvanointiin). Lähes HC-CMX:ää, jossa ei turhia selitellä vaan pannaan menemään. Ei välttämättä minun useimmin kuunneltujen kappaleiden listallani, mutta ainakin tarpeeksi epämääräinen valtuuttaakseen listaamisen.

12. Olkoon täysi sinun maljasi (Dinosaurus Stereophonicus II)

Sokerina pohjalla. Sille, joka väittää, ettei CMX ole aidosti progea, pistetään kuulokkeista tulemaan Olkoon täysi sinun maljasi. Niin Dinosaurus Stereophonicuksen näköinen veto kuin olla ja voi. Suurimmalta osin instrumentaali, mutta voi jösses, millaista soitinmestaruutta artistit tässä kappaleessa demonstroivat. Koukkuja ja looppeja täynnä oleva melodia svengaa kuin parkinsonintautinen hirvi. Auraalista nautintoa puhtaimmillaan, ilman ylivedettyjä tuotantoarvoja. Minulle ikiklassikko, jota on pakko kuunnella tasaisin väliajoin. Lyriikat hipovat täydellisyyttä riisutussa muodossaan, mukaan lukien kappaleen nimi. Aika lailla täydellinen CMX-kipale, vaikkei sieltä rokimmasta päästä olekaan.

Tämä lista syntyi vain yhden illan pintapuolisen pohdiskelun tuloksena, ja varmaankin ensi viikolla sinne nostaisin ainakin osittain toisenlaisen valikoiman. Mitään definitiivistä hifistelyjuttua ei ole ollut tarkoituskaan tehdä, vaan tällä kerralla mennään fiilispohjalta. Jos tätä nyt sattuisi lukemaan joku toinenkin CMX-fani (kaikkien teidän noin kymmenen päivittäisen kävijän joukosta!), niin olisin varsin kiinnostunut kuulemaan toisen osapuolen mietteitä samasta teemasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *