CMX: Albumien alaslaskenta

”Kun et keksi mitään kirjoitettavaa, kirjoita CMX:stä”, sanoi joku viisas joskus. Tai itse asiassa se taisi olla sisäinen ääneni noin viisi minuuttia sitten. Jostain syystä kerran vuoteen tulee Mieleen tehdä jokin tyhmä Cloacus Maximus -sidonnainen, täysin subjektiivinen lista. Olisiko tarve tällä kertaa kummunnut siitä, että auton mankan SD-muistikortilta ei löydy noin viidenkymmenen artistin joukosta koskaan mitään muuta takuukuunneltavaa kuin tämän yhden pumpun tuotanto. Viime aikoina on tullut ajettua paljon, joten mikäpä siellä muukaan on soinut.

Tänään rattia vääntäessäni rupesin itsekseni pohdiskelemaan, notta jos pitäisi aseella uhaten alkaa järjestämään CMX:n albumituotantoa paremmuusjärjestykseen, millainen lista siitä tulisi. Jos olette vähänkään aiempia kirjoituksiani lukenut, niin listan ykkössijasta syntyy vähemmän jännitystä kuin siitä, pääseekö suomalainen yleisurheilija MM-kisojen karsinnoista jatkoon. Ehkäpä se jännitys syntyykin siitä, onko Aurinko mielestäni parempi levy kuin Vainajala. Eikös oikein vatsanpohjasta alkanutkin vääntämään tämä suspension määrä?

Joka tapauksessa, tämän illan voimassa oleva, täysin subjektiivinen lista alaslaskentana. Listalle ovat päässeet vain post-Veljeskunta -ajan albumit, koska en koe olevani kykeneväinen arvioimaan CMX:n alkupään tuotantoa. Ensimmäinen syy on siinä, että omistan Bad Vugum -ajan tuotokset ainoastaan Kolmikärki/Veljeskunta Gold -kokoelmina, ja toiseksi en ehkä kuulu tuon ajan musiikin kohdeyleisöön.

13. Seitsentahokas (2013)

Levy, joka ei koskaan ole avautunut minulle. Kappaleiden joukosta ei löydy oikein yhtää kohokohtaa ehkä levyn päättävää nimibiisiä lukuun ottamatta. Kylmä ja konemainen ote, jonka ansiosta omaa kyllä yhtyeen tuotantoon nähden melko uniikin äänimaailman. Ensimmäinen levy Rataksella, liekö sopeutuminen uuteen vaikuttanut kokonaisuuteen. Levyltä mukaan kelpuutetut vedot tuntuvat täytebiiseiltä myös Cloaca Maxima III:n ykköskiekolla.

12. Discopolis (1996)

CMX goes (partly) industrial. Mainettaan parempi levy, mutta kilpailu on kovaa. Levyn avaavat häröraidat Discoinferno ja Antroposentrifugi antavat odottaa erilaista levyä mitä Discopolis loppujen lopuksi on. Kolme ikiklassikkoa (Nimetön, Vallat ja väet sekä Suljettu astia), hidas slovari (Aamutähti) sekä kasa sekalaista tavaraa. Ehkä levyn suurin ongelma on, että juoni puuttuu.

11. Isohaara (2002)

Isohaaran suurin synti on sen epätasaisuus. Levyltä löytyy pari-kolme suosikkilistalleni mahtuvaa kappaletta (Minne paha haudattiin, Revontulten repijä ja Tuulilukko) ja sitten kasa sellaisia kappaleita, jotka sijoittuisivat kappalerankingissa (huomio aivoille: älä edes rupea prosessoimaan tätä ideaa pidemmälle!) aivan sinne pohjapäähän (kova peräkkäinen kolmikko Post Mortem, Lihan syvyyksiin, Silmien takana). Nimikappaleeseen on selvästi panostettu lapsikuoroineen, mutta kun ei lähde ilmaan niin ei. Levynä Isohaara tuntuu kokonaisuudessaan tänä päivänä jotenkin tunkkaiselta.

10. Iäti (2010)

Tästä ovat varmaan monet eri mieltä. Ensimmäinen mielikuva, mitä Iätistä minulle syntyy, on ”Pop”. Joo joo, onhan CMX:n tuotanto nykyään pääosin luokiteltavissa popiksi, mutta minulla on mielikuva, että Iäti on tuotannon ”kevyin” levy. Radiosoittoakin saanut avausraita Sateenkaaren pää toinen singleveto Linnunrata sekä nimiraita Iäti mielessäni määrittelevät tämän levyn. Siitäkin huolimatta, että mukana ovat myös suoraviivaisen vetävä Kappaleina, hyvän viinin tapaan vuosi vuodelta paraneva Auringon kultainen kaupunki sekä Kuoleman kulkumies. Ehkäpä odotukseni Talvikuninkaan jälkeen olivat yksinkertaisesti liian korkealla.

9. Mesmeria (2015)

Itse asiassa post-Talkkariajan paras levy, mutta kuten jo aiemmin on todettu, kilpailu on kovaa. Mesmerian ongelma on se, että se ei oikein tiedä, mikä se on. Avausraita Rakkaudessa ja sodassa sekä Laavaa edustavat Iäti-tyylistä peruspoppia, sitten löytyy kevyitä kaikuja Auringon ajoilta (Mystiikan ontologinen sydän, Tulisaarna, Mestarirakentaja sekä etenkin Ojai, joka nyt on ihan oikeastikin tuolta ajalta). On poikkeuksellisen henkilökohtainen Teräs sekä yllättäen mini-Talvikuningas Valles Marinerisin ja Eksopaleoklimatologin voimilla. Jos en tietäisi yhtyeestä mitään ja joku väittäisi, että Mesmeria on jonkinlainen best of-kokoelma, menisi se täydestä läpi. Paitsi että ajattelisin, että eipä ole tuotannossa hurraamista, jos tämä on sen kermaa.

8. Aurinko (1992)

Jos tätä menisin julistamaan ääneen turuille ja toreille, saisin varmaan nipullisen vastalauseita. Joo, Aurinko on se definitiivinen CMX-levy, joka määritteli yhtyeen saundin bändin ensimmäiselle kultakaudelle 90-luvun puolessa välissä, ja sisältää minulle ensimmäisen CMX-korvamadon, Ainomielen, mutta kuten sanottu, en välttämättä kuulu yhteen HC-aikojen kohdeyleisöön. Ja Aurinko on vielä puoliksi jatketta Veljeskunnan linjalle. Vaikkapa Todellisuuksien yleiset luokat, Timanttirumpu, Pyhiinvaeltaja ja Härjät olisivat ihan yhtä kotonaan vaikkapa Kolmikärjellä. Energiaa ja alkukantaisuutta löytyy, enkä ollenkaan vastenmielisesti Aurinkoa kuuntele.

7. Vainajala (1998)

Vainajala on minulle aina vaikea tapaus rankata. Periaatteessa Vainajala saattaa olla yksi CMX:n tasaisimman laadukkaista levyistä, jolta ei löydy yhtään ainoaa huonoa biisiä. Silti kokonaisuus tuntuu jotenkin vähäisemmältä kuin osiensa summa. Ehkä alitajuisesti projisoin Yrjänän lausuntoja levyn tuottamisvaiheesta, jossa lopputuloksena oli kuulemma jotain muuta kuin oli lähdetty hakemaan. Silti, levyn viisi ensimmäistä raitaa  (Iskusävelmä, Surunmurhaaja, Vainajala, Vierasta viljaa, Ei yksikään) on tosi kova, ja toisaalta levyn lopetus (Eufrat, Kirjeitä paratiisista, Arkangeli ja Vanha talvitie) koostuu kappaleista, jotka ovat rikollisen aliarvostettuja. Mutta koska rankingini tulee fiilispohjalta, Vainajala uppoaa Lapin erämaamökkiä ympäröiviin kinoksiin muiden rinnalla.

6. Dinosaurus Stereophonicus (2000)

Tupla-CD, joka vaatii tietynlaisen mielentilan maksimaalista nautintoa varten. Sisäinen hämyni saattaa yliarvostaa DS:ää, koska proge on parasta. Objektiivisesti ajateltuna materiaalin olisi voinut karsia yhteen levyyn, jolloin oikeilla kappalevalinnoilla tulos olisi saattanut olla parasta koskaan™. Aloitetaan vaikka varmistamalla, että Kansantalouden saavutusten näyttely, Pelon enkeli, Kylmänmarja, Baikonur, Tuonen lintu, Kultaiset portaat, Karsikkopuu sekä varsinkin Olkoon täysi sinun maljasi ovat sillä levyllä. Sitten vaikkapa Iliman pielistä tai Jatkuu niinkuin sateesta ei ole niin väliä… DS saattaa muuten hyvinkin olla levy, joka herätti edellä mainitun hämyn sisälläni.

5. Pedot (2005)

Toinen peräkkäinen levy, jota kenties yliarvostan. Muistaakseni Petoja musiikkimediassa vähän ruoskittiin julkaisunsa aikaan. Minä en ymmärtänyt, koska minusta se on alusta alkaen ollut hieno levy. Mitään superhittiä levyltä ei löydy, mutta kokonaistunnelma kantaa läpi albumin. Mielikuvani on, että Pedot on sisällöllisesti monimuotoinen levy, mutta välttää sekavuuden, joka esimerkiksi uudempaa Mesmeriaa vaivaa. Nimikappale löysi ansaitusti paikkansa Cloaca Maxima III:lta, ja Taivaanääreläiset ja Tuulenkosija ovat teknisesti monimutkaisia mutta niin kovin helposti kuunneltavia. Melkein sanoisin, että Yrjänän laulu on parhaimmillaan juuri Pedoissa.

4. Aion (2003)

Tässä vaiheessa jäljellä on vain vaikeita valintoja. CMX:n toisen kultakauden (2000-luvun puoliväli) ja temaattisesti yhtenäisen kolmikon Aion–Pedot–Talvikuningas avauslevy, jota puolestaan ehkä jopa aliarvostan. Tiedän, että monen mielestä Aion on yhtyeen paras levy. Minulle se ei ole koskaan siinä mitassa iskenyt, mutta tunnelmaltaan vieläkin vahvempi kuin edellä mainittu Pedot. Henkilökohtaisesti minulle vaikeaa aikaa edustava levy. Parhaita vetoja Sielunvihollinen–Melankolia, laukkakompittava Palvelemaan konetta sekä ensikaikuja Talkkarista tarjoava Sivu paholaisen päiväkirjasta. Ja sori, mutta hyvyydestään huolimatta en ole oikein koskaan ymmärtänyt väitteitä, että Kuoleman risteyksestä… olisi CMX:n paras biisi. Tai sitten olen vain ulkona jostain sisäpiirin vitsistä.

3. Rautakantele (1995)

CMX löysi Aura-levyllä 90-luvun äänensä, ja Rautakanteleella jatketaan samalla linjalla, mutta kokeellisemmin. Nimibiisi on sävellajiltaan jotain aivan häröä, mutta silti tai juuri siksi svengaa kuin hirvi. Yöllisten proto-folkin kautta seilataan kantriin (Talviunia) sekä lähes rokkiin (Palvonnan eleitä). Siitä rauhoitutaan poppiin (Kirosäkeet), herkistelyyn (Pelasta maailma, Veden ääri), progeen (Pirunmaitoa) ja lopuksi päädytään virteen (Hiljaisuuteen). Ja hemmetti soikoon, koko keitos toimii, koska tähän maailman aikaan CMX:n oli käytännössä mahdotonta tehdä mitään väärin.

2. Aura (1994)

Auraa arvioidessa ei tarvitse kuin katsoa kappalelistaa. Joka ikinen kappale on klassikko ja Aura muodostaakin Cloaca Maxima I -kokoelman selkärangan. Ensimmäinen levy, jossa bändi antoi periksi kaupallisuudelle ja päätti tehdä radiosoittoakin kestäviä rockpop-biisejä. Elokuun kruunu, Ruoste, Nainen tanssii tangoa, Kultanaamio, Talvipäivänseisaus, Aura. Liki kymmenminuuttinen fiilistely Pilvien kuningas. Ihan objektiivisesti katsoen Aura on varmaankin yhtyeen kovin levy, mutta koska tässä listassa on kyse subjektiivisuudesta, yksi on ylitse muiden.

1. Talvikuningas (2007)

Levy, joka varmasti jakaa eniten mielipiteitä. On kuin Dr. Pepper, toiset tykkää ja toiset ei (näytänkö tällä sloganilla jälleen ikäni?). Progeteemalevy scifitarinasta, jo konsepti osuu suoraan makuhermooni. Bändin soundi kuulostaa mielestäni parhaalta Talvikuninkaalla, tekninen toteutus miksauksineen on millintarkalleen kohdillaan. Todelliseksi staraksi nousee Peippo rummuissa. Pretoriaanikyborgit, Tähtilaivan kapteeni, Parvatin tietäjä, Punainen komentaja sekä Quanta tipahtaisivat siinä ”CMX:n parhaat biisit” -rankkauksessa melko varmasti top-viiteentoista. Avausraita Kaikkivaltias sekä etenkin päätösraita Kaikkivaltiaan peili saavat minut haaveilemaan Talkkari-musikaalista, ja normaalisti minä inhoan musikaaleja. Vaikka levy ei ihan ”yksi ainoa biisi läpi koko levyn” -lupauksessaan onnistukaan, tunnelmanvaihdot osuvat hienosti kohdilleen. Edelleen, kymmenen vuoden jälkeen, levyä kuunnellessa löytyy uusia juttuja. Ja saamari sentään että tekisi mieli ostaa syksyllä julkaistava Talvikuningas-vinyyli, vaikka en ole koskaan edes levysoitinta omistanutkaan.


Ja siinä se. Kuten sanottu, absoluuttinen järjestäminen on liki mahdoton tehtävä ja levyjen järjestys saattaa mielessäni muuttua lähes päivittäin (lukuunottamatta top-kolmea). Mielipiteet puolesta ja vastaan sekä ”v*ttu sä oot niin väärässä” -kommentit olisivat ihan tervetulleita kommenttilaatikkoon, mikäli joku tätä blogia joskus lukisi. Joka tapauksessa tulihan harrastettua itseilmaisua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *