Alastair Reynolds: Chasm City

Tanner Mirabel, entinen sotilas, nykyinen turvamies tekee elämänsä suurimman virheen antaessaan pomonsa vaimon tulla murhatuksi. Murhaajan nimi on Argent Reivich, ja Tannerin mielessä on vain yksi asia: kosto. Jahdatessaan Reivichiä Tanner päätyy Chasm Cityyn, entiseen teknologiaparatiisiin, jonka tietokonevirus on muuttanut sairaaksi irvikuvaksi entisestä itsestään. Chasm Cityssä maan pinnalla vallitsee fyysinen köyhyys ja kurjuus, korkealla kattojen tasalla henkinen köyhyys ja dekadenssi. Etsiessään oikeita liittolaisia Tannerin täytyy kuitenkin samalla ratkoa oman menneisyytensä mustia aukkoja.

Chasm City (2001) on osa Alastair Reynoldsin Revelation Space -sarjaa. Sarja koostuu viidestä romaanista sekä kolmesta novellikokoelmasta, joiden kronologinen lukujärjestys on hieman kiistanalainen juttu. Varsinaisen trilogian (Revelation Space, Redemption Ark ja Absolution Gap) osalta homma on selvä, mutta samaan universumiin sijaitsevat muiden tarinoiden järjestys herättää kysymyksiä. Sarjan pariin halajaville olisin valmis luottamaan siihen järjestykseen, joka löytyy tästä The Wertzoneen vievän linkin alta.

Minun ensimmäiseen Amazon-tilaukseeni kuuluivat kirjat Chasm City, Revelation Space ja Redemption Ark. Kirjoja tilatessani luulin, että nämä kirjat muodostaisivat yllämainitun runkotrilogian, kunnes lisägooglailun jälkeen Chasm City paljastuikin trilogian ulkopuoliseksi. Juuri tuon yllämainitun Wertzonen linkin kannustamana aloitin loppujen lopuksi lukemisen Chasm Citystä, joka oli noista kolmesta kronologisessa järjestyksessä ensimmäisenä.

Siis alkujaarittelujen jälkeen: Chasm City. Yksi palkitsevimpia lukukokemuksiani koskaan. Alkuun pääsy ensi kertaa Reynoldsin universumiin tutustuvalle ei ole helppo, paljon vieraita termejä, paikkoja ja historiaviittauksia on luvassa. Lukijan johdattelu alkaa kohtalaisen tuoreesta ihmissiirtokunnasta, 61 Cygni -järjestelmässä sijaitsevalta Sky’s Edge -planeetalta. Ensimmäinen asia, jonka pistin merkille, oli kirjan minämuotoinen kerronta; ei hyvin ala, ajattelin, koska kokemusteni mukaan ensimmäisen persoonan kerronta vaatii kirjailijalta poikkeuksellisia taitoja, jottei valahdeta johonkin tajunnanvirran ja sisäisen angstin tienoille vellomaan. Hyvin pian onneksi allergiaoireet katosivat, Reynoldsilla todellakin on kirjoitettu sana hallussa.

Alun lyhyen action-tykityksen jälkeen kerronta rauhoittuu, ja vastaan tulee kirjan paras kikka: Reynolds kertoo Chasm Cityssä oikeastaan kolmea tarinaa rinnakkain. Tanner Mirabelin nykyhetken lisäksi päästään sukeltamaan ihmisten ensimmäisten siirtokunta-alusten satavuotisen matkan arkeen Sky’s Edgen ensimmäisen pioneerin Sky Haussmannin tarinassa. Kolmas tarinapolku kertoo tapahtumista, jotka johtivat Tanner Mirabelin kostoretkelleen. Alussa sivutarinat tuntuvat vähän irrallisilta, mutta viimeisellä kolmanneksella Reynolds nakkaa ässät pöydälle ja kietoo nerokkaasti kaikki kolme kaarta yhteen, jopa niin taitavasti, että ne varastavat pääosan varsinaiselta Tannerin kostotarinalta. Tuntuu typerältä käyttää arvosteluissa aina samaa kliseetä, mutta viimeisen kolmanneksen aikana sivujuonten loistavan rytmityksen takia kirjaa ei vaan pysty laskemaan kädestään.

Pian alkaa Chasm City yhdistellä pääjuonessaan scifiä steampunkkiin sekä noir-dekkari-ilmapiiriin. En voi sanoa olevani kummankaan sivugenren ylin ystävä, ja alussa Chasm Cityn höyryllä toimivat koneet ja low-tech sekä lievä dekkarimaisuus tietyissä sivuhahmoissa vähän latistivat lukuintoani. Tästäkin shokista pääsin kuitenkin yli, ja Kuilukaupungin omaperäinen ja sopivasti kieroutunut kulttuuri ja populaatio imivät mukaansa. Noin puolessa välissä kirjaa tulee tilanne, jolloin sekä Haussmann-juoni että Mirabel-takaumajuoni alkavat saada merkitystä. Paikat ja taustatarina alkavat tässä vaiheessa myös olla tuttuja, ja silloin itselläni tapahtui lopullinen ihastuminen. Lopussa Reynolds heittelee lukijalle kierrepalloja sellaiseen tahtiin, että jopa George R.R. Martinin asema silmänkääntäjänä alkaa olla uhattuna.

Alastair Reynolds on taustaltaan tähtitieteen professori ja Euroopan Avaruusjärjestön ESAn työntekijä. Kun mies on vielä loistava kirjailija, niin tuossahan on sellainen paketti jolla pääsee hyvin korkealle idolilistallani. Taustansa ansiosta mies todella tietää, mistä puhuu: Revelation Spacen maailma on kaikkea muuta kuin perinteinen scifi-utopia, jossa suihkitaan silmänräpäyksessä galaksin laidalta toiselle. Haussmann-tarinakaaressa kerrotaan esimerkiksi hyvin uskottavasti, millainen koettelemus 120 vuotta kestävä matka 11 valovuoden päähän (hyvinkin realistisen oloisella) 8 prosentin nopeudella valon nopeudesta on. Teknisten ongelmien lisäksi sosiaaliset ongelmat nousevat katastrofaalisiin mittoihin. Tämän ensimmäisen siirtokuntamatkan jälkeenkin tähtien välisen avaruuden taittamiseen menee tarinan sankareilta hyvinkin 20 vuotta, yleensä syväjäädytettynä.

Tällainen virkistävä kvasi-realistisen mahdollinen tulevaisuudennäkymä tulee kaiken lukemani perusteella jatkumaan myös itse päätrilogiassa. Ennen sen kimppuun käymistä tarkoitus olisi käydä kirjoja läpi ainakin osittain tuon Wertzonen kronologisen lukujärjestyksen mukaisesti. Jossakin Englannin ja Suomen välillä tällä hetkellä on tulossa sarjan loput kirjat, joista tarkoitus olisi ensin lukea ainakin pari alkupään novellia. Tosin osa 1, Revelation Space kyllä kovasti seireenin äänellään tuossa hyllyssä kutsuu, ja voi olla, että en ole kyllin vahva sitä vastustamaankaan…

EDIT 4.6: Seuraavana päivänä ylläolevasta kirjoituksesta sarjan loputkin kirjat odottivat postilaatikossa. Kieltämättä häkellyttävän kokoinen pino seitsemästä tiiliskiven kokoisesta kirjasta tuli… Nyt ei muuta kuin kronologian mukaisesti Galactic Northin kimppuun!

Reynoldsit rivissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *